Sandepun taistelu

Sandepun taistelu
	Osa Venäjän–Japanin sotaa
	Kasakat hyökkäävät
Päivämäärä:	25. tammikuuta 1905 (J: 12. tammikuuta) – 29. tammikuuta 1905 (J: 16. tammikuuta)
Paikka:	Sandepu Mukdenista lounaaseen, Mantšuria
Lopputulos:	Ratkaisematon
Osapuolet
Venäjän keisarikunta	Japanin keisarikunta
Komentajat
Aleksei Kuropatkin; Oskar Gripenberg	Oyama Iwao; Oku Yasukata
Vahvuudet
320 000	220 000
Tappiot
1 727 kuollutta; 11 123 haavoittunutta; 1 113 taistelussa kadonnutta	9 000 kuollutta, haavoittunutta tai vangittua
Venäjän–Japanin sodan taistelut
	Port Arthur – Tšemulpo – Yalu-joki – Nanshan – Te-li-Ssu – Motienin sola – Dashiqiao – Port Arthur (piiritys) – Hsimucheng – Keltainenmeri – Ulsan – Liaoyang – Shaho – Sandepu – Mukden – Tsushima

Sandepun taistelu (käytetään myös nimeä Heikoutain taistelu) oli suurimpia maataisteluita Venäjän–Japanin sodassa. Sen tapahtumapaikka oli Mantšuriassa noin 58 kilometriä Mukdenista (nyk. Shenyang) lounaaseen. Taistelu käytiin 25.–29. tammikuuta 1905 ja se päättyi ratkaisemattomana.

Taustaa

Shaho-joen taistelun jälkeen 5.–17. lokakuuta 1904 Venäjän keisarikunta ja Japanin keisarikunta ottivat yhteen uudelleen Mukdenin eteläpuolella Sandepun (nyk. Shendanbaocun) kaupungin ympäristössä. Venäläiset olivat ryhmittyneet Mukdenin eteläpuolelle, japanilaiset pitivät hallussaan 160 kilometriä pitkää rintamalinjaa kolmella armeijallaan ja yhdellä ratsuväkirykmentillä. Japanin armeija oli asettunut talvipuolustukseen.

Venäläiset täydensivät joukkojaan. Arviolta 85 000 täydennysmiestä oli saapunut joulukuun puoleenväliin mennessä ja yksi heistä oli 52. Nezhinskin rakuunarykmentin komentajan apulaiseksi nimitetty everstiluutnantti Mannerheim. Venäläisten ylipäällikkö, jalkaväenkenraali Kuropatkinilla oli Sandepun taistelun edellä kolmesta armeijasta koostuva armeijaryhmä. Jokaisessa armeijassa oli neljä armeijakuntaa ja Kuropatkinin armeijaryhmän vahvuus kokonaisuudesaan oli noin 320 000 miestä ja hieman yli 1000 tykkiä. Japanilaisten voimaksi arvioitiin 220 000 miestä ja noin 660 tykkiä. Komentajaksi 2. Mantšurian armeijaan oli Pietarista määrätty suomalaissyntyinen jalkaväenkenraali Oskar Gripenberg.

Joukot

Armeijaryhmä	Armeija	Komentaja	Joukot
Venäläiset		Jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin	1. MantšA, 2. MantšA, 3. MantšA
	1. Mantšurian armeija	Kenraali Nikolai Linevitš	I AK (armeijakunta), II AK, III AK ja IV Siperialainen AK.
	2. Mantšurian armeija	Jalkaväenkenraali Oskar Ferdinand Gripenberg	I Siperialainen AK, Yhdistetty tark’ampuja AK, VIII AK ja Х AK
	3. Mantšurian armeija	Ratsuväenkenraali Alexander von Kaulbars	V AK ja VI Siperialainen AK, XVI AK ja XVII AK

(MantšA = Mantšurian Armeija, AK = Armeijakunta)

Armeijaryhmä	Armeija	Komentaja	Joukot
Japanilaiset		Sotamarsalkka Ōyama Iwao.	1.A, 2.A, 4.A ja 5.A
	1. armeija	Kenraali Tamemoto Kuroki
	2. armeija	Armeijankenraali Oku Yasukata	3. JvD, 4.JvD, 5.JvD ja kolme reserviprikaatia.
	4. armeija	Kenraaliluutnantti Nozu Michitsura
	5. armeija	Kenraali Kawamura Kageaki

(A = Armeija, JvD = Jalkaväkidivisiona)

Joukkojen sijoitukset

Oskar Gripenberg

Venäläisistä katsottuna äärimmäisenä oikealla Hunhe ja Shioz jokien maastossa oli Gripenbergin 2. Mantšurian Armeija ja jokien toisella puolella oli Okun 2. Armeija. Port Arthurin (nyk. Lüshunkou) ja Mukdenin rautatien molemmin puolin oli asemissa von Kaulbarsin 3. Mantšurian Armeija, vastassaan eteläpuolella Nozun 4. Armeija ja vuoristoa vasten oli sijoitettuna Linevitšin 1. Mantšurian Armeija, jonka eteläpuolella oli asemissa Kurokin 1. Armeija sekä äärimmäisenä oikealla ja kaukana taistelualueesta oli Kageakin 5. Armeija. Sotamarsalkka Oyaman reservit olivat 4. Armeijan takana. Japanin armeijoiden puolustukseen oli rakennettu kolme tasavahvaa puolustuslinjaa, joista kukin oli lähietäisyydellä etulinjaan. Mikäli venäläiset murtautuisivat ensimmäisen linjan läpi, heillä olisi vastassaan vielä kaksi tasavahvaa puolustuslinjaa.

Kuropatkinin suunnitelma

Kuropatkin oli selvillä, että Port Arthurin päättyneestä piirityksestä 30. heinäkuuta 1904 – 2. tammikuuta 1905 kenraali Nogi Maresuken johtama taistelussa karaistunut 3. Armeija oli siirtymässä pohjoiseen ja se tulisi asemiin Okun 2. Armeijan taakse.

Kuropatkin suunnitteli talvihyökkäystä japanilaisten asemin. Hidastaakseen Nogin armeijan saapumista rintamalle, hän lähetti kenraaliluutnantti Pavel Mištšenkon iskuryhmän tuhoamaan Port Arthurin ja Mukdenin rautatietä sekä valloittamaan Yingkoun kaupungin, jossa japanilaisilla oli varastonsa.

Lisäksi Kuropatkin ehdotti 2. Mantsurian Armeijan hyökkäävän japanilaisten vasempaan sivustaan. Se uhkasi pahasti venäläisten asemia Heikoutain (nyk. Heigoutaicun) kylän lähistöllä. Gripenberg suostui ehdolla, että kaikki Venäjän armeijat hyökkäävät yhdessä. Suunnitelma vuoti Pietarista sotakirjeenvaihtajien kautta Eurooppaan. Japanilaiset olivat siten hyvin selvillä Venäläisten aikomuksista.

Mištšenkon isku Yingkouhun

Kenraaliluutnantti Pavel Mištšenkon isku tapahtui 9.–23. tammikuuta 1905. Iskuryhmän koko oli 77 eskadroonaa^[2] runsaat 7000 sotilasta neljänä rivistönä^[3], noin 6000 hevosta ja kuusi kevyttä patteria. Yingkoun asemalla oli suuret japanilaisten ruoka- ja ammusvarastot. Matkalla piti myös tuhota rautatiesilta ja hävittää Port Arthurin radan raiteita. Mannerheimilla oli komennossaan kaksi erillistä eskadroonaa^[4].

Mištšenkon iskuryhmä eteni odottamattoman hitaasti, vain muutamia kymmeniä virstoja päivässä. Japanilaiset olivat tuoneet Yingkoun kaupunkiin runsaasti vahvistuksia ja asemaa ei onnistuttu valtaamaan. Rautatiesillan räjäyttäminenkään ei onnistunut ja japanilaiset korjasivat nopeasti hävitetyt raiteet. Mištšenko palasi Mukdeniin ja 52. Nezhinskin rakuunarykmentti palasi Eldhaiseen (Ven. Эльтхайз) (nyk. Langjiacun, N41. 699705° W123. 270328°).

Taistelun kulku

Yasukata Oku

Olosuhteet Sandepun taistelun aikana olivat äärimmäisen vaikeat. Lunta alkoi pyryttää 22. tammikuuta ja se yltyi lähes lumimyrskyksi. Aikavälillä 24.–28. tammikuuta jääkylmä tuuli puhalsi taistelalueella ja lämpötila laski miinus 25 asteeseen^[5]. Venäläisillä on huutava puute kartoista ja heillä ei ollut käsitystä japanilaisten linnoitteista, koska he olivat lyöneet laimin tiedustelun. Kuropatkin puuttui hyökkäyksen suunnitteluun ja rajoitti Gripenbergin hyökkäysvoimaa merkittävästi. Pääosa taistelutoiminnasta tapahtui 2. Mantšurian Armeijan vastuualueella.

Keskiviikko 25. tammikuuta

Aamunkoitteessa kenraaliluutnantti Georgi Stackelbergn johtama I Siperialainen Armeijakunta hyökkäsi linnoitettuun Heikoutain kylään ja työnsivät yllätetyt japanilaiset taaksepäin. Pian kuitenkin japanilaiset aloittivat hyvin kohdistetun tykkitulen ja venäläiset totesivat olevansa puolustuslinjalla ja edetessään toiselle puolustuslinjalle he huomasivat olevansa ansassa. Kenraali Okun armeija pysäytti hyökkäyksen ja marsalkka Oyama lähetti yön aikana Heikotaun rintaman vahvistukseksi 8. jalkaväkidivisioonan.

Torstai 26. tammikuuta

Venäläisten koordinaatio epäonnistui ja 8. armeijakunnan komentaja Sergei Mylov määräsi 14. jalkaväkidivisioonan vasta torstaiaamuna hyökkäämään Tsžantain (nyk. Changtanzhen) kautta vahvasti linnoitettuun Sandepuun. Venäläiset kärsivät tappioina n. 7500 miestä päivän aikana. Voimakas sumu haittasi hyökkääjää. Myöhään illalla 14. jalkaväkidivisioonan komentaja S. I. Rusanov ilmoitti Myloville: ”Divisioona on täyttänyt annetun tehtävän. Sandepu, kokonaan tuhoutunut tykkitulesta on meidän hallussamme”^[6]. Vasta seuraavana aamuna selvisi, että Sandepu oli kahden kilometrin päässä edelleen japanilaisen hallussa. Venäläiset olivat valloittaneet Baotaitšzin kylän, joka joutui japanilaisten tykkituleen. Japanilaiset vahvistivat Sandeputa lisää.

Noin 6 kilometriä Sandepusta etelään Stackelbergin I Siperialainen Armeijakunta taisteli koko päivän raivokkaasti ja vasta illalla he pääsivät etenemään kaksi kilometriä läheiseen Sumapun kylään. Virheellisesti tiedotetun Sandepun valloituksen johdosta Kuropatkin määräsi joukot lepoon seuraavana päivänä. Lepoalue oli kuitenkin japanilaisten hallussa.

Perjantai 27. tammikuuta

Marsalkka Oyama vahvisti Sandepun puolustusta siirtämällä sinne 5. jalkaväkidivisioonan. Venäläisten 14. jalkaväkidivisioona menetti 1122 miestä yrittäessään valloittaa päivän aikana Sandepun. Oyama sai miltei koko päivän aikaa lähettää lisää reservejä taistelualueelle. Gripenberg sai taistellä lähes yksin, eivätkä von Kaulbarsin 3. Mantšurian armeija tai Linevitšin 1. Mantšurian armeija tukeneet häntä.

Etelässä vastoin Kuropatkinin määräyksiä 1. Siperialaisen armeijakunnan komentaja Stackelberg aloitti hyökkäyksen. Myöhemmin hyökkäykseen liittyi kenraali Mištšenkon ratsuväen 40 divisioonaa ja sotniaa. Japanilaiset eivät olleet lähettäneet alueelle vahvistuksia. Venäläiset pääsivät murtamaan japanilaisten 3. jalkaväkidivisioonan puolustuksen Sumapussa.

Lauantai 28. tammikuuta

Japanilaisten 2. jalkavälkidivisioona tuli Sumapun alueelle. Kenraali Konstantin Tserpitskyn 10. armeijakunta oli onnistunut murtautumaan Sandepun taakse Huandun ja Labatain alueelle. Näissä joukoissa oli mukana everstiluutnantti Mannerheim. 14. jalkaväkidivisioona oli jo Sandepussa. Gripenberg totesi Sandepun kylän erottavan hänen ja von Kaulbarsin komentaman 3. Mantšurian Armeijan. Voimien yhdistäminen ei onnistunut vaikka Gripenbergillä oli ylivoima. Kuropatkin epäröi ja komensi Gripenbergin armeijan vetäytymään. Stackelberg ei taaskaan totellut määräyksiä vaan hyökkäsi Mištšenkon ratsuväen tukemana. Edullisesta asemasta huolimatta Kuropatkin vapautti Stackelbergn tehtävistään ja uudestaan määräsi Gripenbergin vetäytymään. Venäläisillä oli hyvä taistelutahto onnistuneesta hyökkäyksestä ja he eivät ymmärtäneet Kuropatkinin toimintaa. Venäläiset vetäytyivät epäjärjestykseessä takaisin.

Sunnuntai 29. tammikuuta

Oyama suoritti massiivisen vastahyökkäyksen ja aamupäivällä Sandepuhun nousi japanin lippu, puolenpäivän jälkeen myös Heikoutain oli japanilaisten hallussa. Japanilaisetkaan eivät kovin ponnekkaasti jaksaneet lähteä takaa-ajoon.

Välittömästi taistelun jälkeen Gripenberg jätti eronpyyntönsä. Paluumatkalla Pietariin hän pysähtyi Harbiniin, jossa hän katkerana syytti Kuropatkinia lehdistölle antamassaan haastattelussa ja raportoi myöhemmin myös pääesikuntaan. Kumpikaan osapuoli ei voittanut Sandepun taistelua.

Mannerheim Sandepussa

52. Nezhinskin rakuunarykmentin everstiluutnantti Mannerheim.

Carl Gustaf Emil Mannerheim liittyi joulukuussa 1904 vapaaehtoisena kenraaliluutnantti Mištšenkon tiedusteluretkelle japanilaisten selustaan. Mannerheim sai tällä retkellä tulikasteensa 23. joulukuuta^[7] lähestyessään ½ sotnian kanssa Šavdomynjiä (oletettavasti nyk. Qibeicun). (N41.441954° E122.901449°). Mannerheim otti osaa myös menestyksekkäästi Mištšenkon iskuun Yingkouhun. Varsinaiseen Sandepun taisteluun Mannerheimin yksikkö oli alistettuna 10. armeijakuntaan. Hän oli varmistamassa armeijakunnan hyökkäystä Sandepun selustaan Huandussa (nyk. Huzhucun, N41.544015° E123.14519 °) ja Labataissa (nyk. Yabataichun, N41.524704° E123.151023°),^[8].

Lähteet

Viitteet

↑ Russian Main Military Medical Directorate (Glavnoe Voenno-Sanitarnoe Upravlenie) statistical report. 1914.
↑ G. Mannerheim, Muistelmat, Ensimmäinen osa s. 40
↑ J.E. O Screen, Mannerheim, s. 47
↑ Stig Jägerskiöld, Nuori Mannerheim, s. 333
↑ C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 107
↑ «Дивизия поставленную задачу выполнила. Сандепу, вся разрушенная артогнем, в наших руках»
↑ C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 65
↑ C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 108–112.

[1] Russian Main Military Medical Directorate (Glavnoe Voenno-Sanitarnoe Upravlenie) statistical report. 1914.

[2] G. Mannerheim, Muistelmat, Ensimmäinen osa s. 40

[3] J.E. O Screen, Mannerheim, s. 47

[4] Stig Jägerskiöld, Nuori Mannerheim, s. 333

[5] C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 107

[6] «Дивизия поставленную задачу выполнила. Сандепу, вся разрушенная артогнем, в наших руках»

[7] C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 65

[8] C.G. Mannerheim Päiväkirja Japanin sodasta 1904 – 1905 sekä rintamakirjeitä omaisille s. 108–112.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]