Samuli Tanhua
Samuli Tanhua (s. 21. lokakuuta 1995 Oulunsalo) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Mestis-joukkue Imatran Ketterässä. Hän toimii joukkueen varakapteenina.
Samuli Tanhua | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. lokakuuta 1995 Oulunsalo, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Lempinimi | Muli[1] |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | vasen |
Pituus | 190 cm |
Paino | 85 kg |
Seura | |
Seura | Ketterä |
Sarja | Mestis |
Pelinumero | 58 |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2017– |
Aik. seurat |
Hokki (Mestis) Kärpät (SML) |
Ura
muokkaaTanhua on Oulunsalon Kiekko-Kettujen kasvatti.[1] Hän siirtyi juniorina sittemmin Oulun Kärppiin. Kauden 2011–2012 Tanhua pelasi Kiekko-Laserissa lähinnä seuran B2-nuorissa, joiden tehokkain puolustaja hän oli B2-nuorten SM-sarjan runkosarjassa tehoilla 4+14=18.[2] Kaudeksi 2012–2013 Tanhua palasi taas Kärppiin, joiden B-nuorten eniten maaleja tehnyt puolustaja hän oli kuudella osumallaan.[3] Kauden 2013–2014 päätteeksi Tanhua voitti A-nuorten SM-hopeaa. Kaudella 2014–2015 hän nousi Kärppien A-nuorten varakapteeniksi ja kaudella 2015–2016 kapteeniksi.[4]
Kaudeksi 2016–2017 Tanhua siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Mestis-joukkue Kajaanin Hokkiin.[5] Hänen tulokaskautensa toi 43 runkosarjaottelussa tehot 1+7=8 ja kahdeksassa karsintasarjan ottelussa kaksi syöttöpistettä. Helmikuussa 2017 Hokki lainasi Tanhuan Kärppien SM-liigajoukkueeseen,[6] jossa hän pelasi kaksi ottelua. Tanhua sai tililleen ensimmäisen liigaottelunsa 10. helmikuuta 2017 Tapparaa vastaan. Hänet merkittiin Kärppien seitsemänneksi puolustajaksi, eikä Tanhua saanut lopulta peliaikaa.[7] Ensimmäiset jääaikansa hän sai seuraavassa ottelussa 14. helmikuuta 2017 vieraissa Saimaan Palloa vastaan. Tanhua merkittiin jälleen Kärppien seitsemänneksi puolustajaksi,[8] mutta hän sai ottelussa peliaikaa 8.59 minuuttia.[9]
Tanhua siirtyi kaudeksi 2017–2018 vuoden mittaisella sopimuksella Mestiksen nousijajoukkue Imatran Ketterään. Hänen sopimuksessaan on myös yhden vuoden optio SM-liigasopimuksesta seuran yhteistyöjoukkueen, Saimaan Pallon kanssa.[10] Tanhua nimettiin Ketterän varakapteeniksi.[11] Hän pelasi kauden aikana myös kaksi ottelua lainalla Kärppien SM-liigajoukkueessa helmikuussa 2018 tehden niissä yhden syöttöpisteen, kun seura paikkasi Pyeongchangin olympiakisoihin lähteneiden Lasse Kukkosen ja Miika Koiviston sekä loukkaantuneen Teemu Kivihalmeen jättämää aukkoa.[12]
Kaudella 2018–2019 Tanhua voitti Ketterässä sekä Mestiksen mestaruuden että Suomen Cupin. Myös kaudella 2019–2020 hän voitti Suomen Cupin. Toukokuussa 2020 Tanhua teki Ketterän kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[13] Kauden 2020–2021 päätteeksi hän voitti Mestiksen mestaruuden.[4]
Pelityyli
muokkaaTanhuan aiemman seuran Kajaanin Hokin silloisen päävalmentajan Jari Laukkasen mukaan hän on kova ja fyysinen peruspuolustaja, joka tykkää kamppailla niin kulmissa kuin oman maalin edessä.[5]
Muuta
muokkaaTanhua valmistui ylioppilaaksi Oulunsalon lukiosta keväällä 2015.[14]
Tilastot
muokkaaRunkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | ||
2012–2013 | Kärpät | A-SM | 3 | 0 | 2 | 2 | 0 | – | – | – | – | – | ||
2013–2014 | Kärpät | A-SM | 40 | 0 | 2 | 2 | 20 | 9 | 0 | 1 | 1 | 4 | ||
2014–2015 | Kärpät | A-SM | 45 | 3 | 7 | 10 | 16 | 5 | 0 | 0 | 0 | 2 | ||
2015–2016 | Kärpät | A-SM | 15 | 2 | 7 | 9 | 8 | – | – | – | – | – | ||
2016–2017 | Hokki | Mestis | 43 | 1 | 7 | 8 | 22 | – | – | – | – | – | ||
Kärpät | SM-liiga | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | |||
2017–2018 | Ketterä | Mestis | 44 | 3 | 10 | 13 | 92 | 3 | 0 | 0 | 0 | 2 | ||
Kärpät | SM-liiga | 2 | 0 | 1 | 1 | 0 | – | – | – | – | – | |||
2018–2019 | Ketterä | Mestis | 26 | 3 | 11 | 14 | 37 | 14 | 1 | 4 | 5 | 12 | ||
2019–2020 | Ketterä | Mestis | 40 | 4 | 5 | 9 | 24 | – | – | – | – | – | ||
2020–2021 | Ketterä | Mestis | 30 | 1 | 3 | 4 | 26 | 9 | 2 | 0 | 2 | 6 | ||
2 kautta | yhteensä | SM-liiga | 4 | 0 | 1 | 1 | 0 | – | – | – | – | – | ||
5 kautta | yhteensä | Mestis | 183 | 12 | 36 | 48 | 201 | 26 | 3 | 4 | 7 | 20 |
Lähteet
muokkaa- Samuli Tanhua The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Samuli Tanhua Eurohockey.com. (englanniksi)
- Samuli Tanhua Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Elite Prospects - Kiekko-Laser U17 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Kärpät U18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.6.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Samuli Tanhua Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ a b Hokille nuorta voimaa hyökkäykseen ja puolustukseen Jatkoaika.com. 16.5.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.5.2016.
- ↑ Onnela, Janne: Tanhualle liigadebyytti – Joko Kärpistä on vastusta Tapparalle? kaleva.fi. 10.2.2017. Kaleva365 Oy. Viitattu 16.5.2016.
- ↑ Ottelutilastot liiga.fi. 10.2.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 14.2.2017.
- ↑ Kokoonpanot liiga.fi. 14.2.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 11.5.2020.
- ↑ Ottelutilastot liiga.fi. 14.2.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 14.2.2017.
- ↑ Samuli Tanhua siirtyy Ketterän puolustukseen - Viljakainen imatralaisten apuvalmentajaksi Jatkoaika.com. 13.6.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2017.
- ↑ Kapteenisto valittu kettera.net. 15.9.2017. Imatran Ketterä Oy. Viitattu 3.10.2017.
- ↑ Hurmerinta, Eero: Kärpät lainaa tutun puolustajan - Tanhua paikkaamaan olympiakävijöitä Jatkoaika.com. 8.2.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.3.2018.
- ↑ Marlo Koponen ja Samuli Tanhua jatkavat Ketterässä myös kaudella 2020–2021 kettera.net. 8.5.2020. Imatran Ketterä Oy. Viitattu 8.5.2020.
- ↑ Oulunsalon lukio kaleva.fi. 18.5.2015. Kaleva365 Oy. Viitattu 11.5.2020.