Salpausselän luonnonystävät

Salpausselän luonnonystävät on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Lahdessa ja sen ympäristössä. Jäseniä yhdistyksessä oli vuonna 2017 noin 450.[1]

Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää harrastusta luonnontuntemiseen, -tutkimiseen ja -suojelemiseen ja olla luonnosta kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä toiminta-alueellaan. Salpausselän luonnonystävät järjestää erilaisia tilaisuuksia ja luontoretkiä sekä edistää luonnonsuojelua yhteistoiminnassa muiden luonnonsuojelua ajavien tahojen kanssa.

Yhdistys toimii aktiivisesti myös rakentamis-, maankäyttö- ja kaavoitusasioissa. Luonnonystävien tavoitteena on varmistaa Lahden kaupungin kaavoituksen lainmukaisuus ympäristönäkökulmasta. Lahdessa ilmestyvän Etelä-Suomen Sanomien mukaan yhdistys on ”maan kärkikaartia kaavoitusta koskevien valitusten laatijana”. Helmikuussa 2017 ilmestyneen uutisen mukaan yhdistys on tehnyt vuoden 2006 jälkeen ainakin 17 kaavavalitusta.[2]

Yhdistyksen edustajat osallistuvat Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin toimintaan.

Puheenjohtajia muokkaa

  • Erkki Rope, 1980-luvun alkupuoli[3]
  • Martti Vikberg, 1990-luvun loppupuoli[4]

Lähteet muokkaa

  1. Tervetuloa Salpausselän luonnonystävät ry:n kotisivuille! sll.fi. Viitattu 2.4.2017.
  2. Uuskallio, Vili: Salpausselän luonnonystävät yksi maan ahkerimmista kaavavalittajista - harvat yhdistykset puuttuvat maankäyttöön yhtä hanakasti Etelä-Suomen Sanomat. 25.2.2017. Viitattu 14.4.2019.
  3. Lahti varasi viheralueen rivitalojen rakentamiseen. Karjusaaren kaavoitus suututti luontoihmiset. Helsingin Sanomat, 9.1.1983, s. 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. Vikberg, Matti: Ylilyöntejä metsä- ja sora-asioissa. Helsingin Sanomat, 6.6.1997, s. 13. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla muokkaa