Saksalainen rekisterikilpi

Wikimedia-luetteloartikkeli

Saksalaisen rekisterikilven ensimmäiset kirjaimet määräytyvvät sen mukaan, missä päin Saksaa ajoneuvon omistaja asuu. Asuinpaikan vaihtuessa auto on rekisteröitävä uuden kotipaikan rekisteröintiviranomaiselle. Aikaisemmin kotipaikan vaihtuessa myös rekisterikilpi vaihtui, mutta 1.1.2015 alkaen vanhan rekisterikilven on halutessaan saanut pitää.[1]

Esimerkki saksalaisesta rekisterikilvestä
Rekisterikilven alkukirjaimet alueittain

Saksalaisen rekisterikilven numerot ja kirjaimet ovat mustia valkoisella pohjalla.

HistoriaMuokkaa

Vuosina 1870–1890 Saksassa käytettiin polkupyörissä rekisterikilpiä. Vuonna 1897 alettiin kiinnittää autoihin rekisterikilpiä. Rekisterikilvet olivat pakollisia kaikissa autoissa 1. lokakuuta 1906 alkaen. Tunnuksen alussa oli roomalainen numero osoittamassa, mihin alueeseen auto kuului (I = Preussi, II = Baijeri jne.). Tämän jälkeen seurasi kirjain, joka tarkoitti seutua, johon auto kuului (esim. I A = Berliini), ja lopuksi numerosarja.

Toisen maailmansodan jälkeen jokaisella miehitysvyöhykkeellä oli omat värit tekstille ja taustalle. Vuonna 1947 liittoutuneet päättivät kehittää yhtenäisen järjestelmän, jota on käytetty vuodesta 1948 lähtien. Siinä tekstin väri on aina musta ja taustan valkoinen.

Vuonna 1949 huomattiin, että erilaisten yhdistelmien määrä järjestelmässä oli riittämätön. Yhä useampi näet hankki itselleen auton. Tästä syystä otettiin Länsi-Saksassa vuonna 1956 käyttöön uusi järjestelmä. Itä-Saksassa kehitettiin jo vuonna 1953 uusi järjestelmä, erilainen kuin Länsi-Saksassa. Kummassakin maassa rekisterikilvissä käytettiin samaa DIN 1451 -fonttia.

Kun Saksa jälleenyhdistyi vuonna 1990, Länsi-Saksan piirikuntien ja kaupunkien lyhenteet pysyivät ennalleen. Sen sijaan Itä-Saksan alueesta muodostettujen uusien osavaltioiden piirikunnille ja kaupungeille annettiin omat lyhenteet, joiden tuli olla ennestään käyttämättömiä. Esimerkiksi Dresden sai lyhenteen DD, koska D oli jo käytössä länsisaksalaisen Düsseldorfin lyhenteenä.

Vuonna 1994 rekisterikilvissä otettiin käyttöön uusi kirjasinlaji FE-Schrift (saks. Fälschungserschwerend eli vaikeasti väärennettävä), ja lisäksi kilpien tuli siitä lähtien olla heijastavaa materiaalia. Vuodesta 2000 lähtien FE-fontti on ollut ainoa sallittu ja kilvissä on ollut pakollinen sininen EU-palkki vasemmassa reunassa.

Vanhat rekisterikilvet, joissa käytetään DIN-fonttia ja joissa ei ole sinistä palkkia, ovat edelleen sallittuja, mutta kilpien on aina oltava heijastavaa materiaalia.

Kilpien formaattiMuokkaa

Kilvissä on yksi-, kaksi- tai kolmikirjaiminen aluekoodi (esimerkiksi B=Berliini, BI=Bielefeld ja BIT=Bitburg), yksi tai kaksi aakkosittain juoksevaa kirjainta ja enintään neljä numeroa. Aluekoodissa voi olla myös umlautillinen kirjain Ä, Ö tai Ü, mutta aakkosittain juoksevissa kirjaimissa ei voi olla umlautia. Suomen kilpien tapaan myös Saksassa nolla ei voi olla numero-osan ensimmäisenä tai ainoana numerona. Tietyt yhdistelmät, kuten HJ, KZ, NS, SA, SD, SS eivät ole käytössä historiallisista syistä.[2] [3]

LähteetMuokkaa

  1. Applying for change of vehicle registration Serviceportal Baden-Württemberg. 16.9.2020. Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
  2. Wunschkennzeichenreservierung Komm.ONE. Viitattu 11.9.2021. (saksaksi)
  3. Wunschkennzeichen Stadt-Koeln.de. Köln: Stadt Köln. Viitattu 11.9.2021. (saksaksi)
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksalainen rekisterikilpi.