Saharasia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Saharasia on James DeMeon saman nimisessä kirjassaan esittelemä teoria, jolla hän pyrkii selittämään nykymaailmassa ilmenevän ihmisten väkivaltaisen käytöksen, sotaisuuden, miesvaltaisuuden, lasten huonon kohtelun ja naisten seksuaalisen alistamisen alkuperää.
| Saharasia | |
|---|---|
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | James DeMe |
| Kustantaja | Natural Energy Works |
| Julkaistu | 1998 |
| Sivumäärä | 482 |
| ISBN | 9780980231649[1] |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
DeMeon mukaan nämä piirteet eivät ole ihmisille luontaisia, vaan ne on aikaansaanut kriisi, joka on luonut uuden kulttuurimallin. Tätä kulttuurimallia on levittänyt laajalle sen sotaisuus ja levittäytymishimo. Hänen mukaansa kyse on eräänlaisesta kollektiivisesta mielenhäiriöstä. Samankaltaista on ehdottanut jo ennen häntä muun muassa Erich Fromm. Frommin mukaan ihmiskunta on jossain vaiheessa suistunut henkisesti raiteiltaan, mutta Fromm ei kuitenkaan kerro tarkemmin miksi tämä tapahtui. DeMeo pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen. Hänen teoriansa pohjautuu osittain neuropsykologi James W. Prescottin havaintoihin ja antropologiseen tutkimukseen.
Saharasialla DeMeo tarkoittaa Afrikasta Saharan aavikolta Keski-Aasian aavikoille jatkuvaa yhtenäistä aavikkoaluetta. Teorian mukaan Saharasian suuraavikkoalueen synty hedelmällisten alueiden kuivuessa noin 6 000 vuotta sitten pakotti paikalliset heimot ihmiskunnalle aivan uuteen elinkeinoon – joukolla tapahtuvaan ryöstelyyn. Uusi kulttuurimalli osoittautui tuottavaksi harjoittajilleen, ja väkivalloin menestyvät koettiin ensi kertaa hyviksi ihmisiksi, sankareiksi. Näin syntyi ensi kertaa maailmanhistoriassa sotaisuuden ihannointi. Sotaisuus, seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta yhdistettiin aivan uudenlaiseen miehisyyden ihanteeseen, josta tuli ihailtu roolimalli miespuolisille lapsille. Miehet ottivat lähes kaiken vallan yhteiskunnassa, syntyi patriarkaalisuus. Kovalla kohtelulla ja kulttuurin vääristyneillä ihanteilla vähennettiin lasten kokemaa empatiaa, jolloin heistä muodostui vähemmän empaattisia aikuisina. He kohtelivat myös omia lapsiaan samalla tavalla, joka aiheutti kulttuurimallin säilymisen sukupolvien yli.
Vastaava kehitys tapahtui DeMeon mukaan myös Amerikassa, jossa sama ilmastonmuutos myös aikaansai aavikoitumista.
DeMeon mukaan aavikot tukevat väkivaltaista käytöstä edelleen. Hän esittelee tutkimuksia, joiden mukaan patriarkaalisuus, aseistautuminen, kallon muotoilu ja sukupuolielinten silpominen on yleisintä kaikilla mantereilla juuri niiden aavikkoalueilla, ja vähenee asteittain niiltä etäännyttäessä. Hänen mukaansa Saharasian aavikkovyöhyke on edelleen patriarkaalisin ja väkivaltaa ihannoivin alue maailmassa.
Kritiikkiä muokkaa
Kritiikkiä DeMeon teosta kohtaan on esittänyt esimerkiksi skeptikko Richard Morrock[2], jonka mukaan DeMeo pitää turkkilaisia, mongoleja ja kasaareja virheellisesti indo-arjalaisina. Hedelmällisen Jugoslavian hän ottaa osaksi Saharaasiaa, koska ei voi muuten selittää sen verisiä etnisiä konflikteja. Atsteekkien verisen kulttuurin DeMeo selittää sillä että he tulivat pohjoisesta kuivalta alueelta, vaikka virallisen historian mukaan väkivalta sai alkunsa vasta sen muututtua heimoyhteisöstä valtakunnaksi. Morrock moittii myös DeMeon karttoja liian pieniksi, jotta niistä erottaisi kunnolla edes yksittäsiä valtioita, puhumattakaan heimoista tai kulttuureista.
Hieman samantapaisia teorioita esittäneitä, kuten Marija Gimbutasia on syytetty siitä, että he ylläpitävät myyttiä joskus muinoin olleesta paratiisimaisesta, naisten hallitsemasta yhteiskunnasta. Esimerkiksi Gimbutasia on syytetty politikoinnista feminismin hyväksi.