Saarijärvi (Jalasjärvi)

järvi Suomessa
(Ohjattu sivulta Saarijärvi (Kurikka))

Saarijärvi on pieni ja matala järvi valtatie 3:n varrella Kurikan eteläosassa.[1][2] Aivan järven eteläisin kärki sijaitsee Parkanon puolella.[1] Pinta-alaa Saarijärvellä on noin 23 hehtaaria ja syvin kohta on neljä metriä.[2] Saarijärvessä on yksi pieni saari.[2] Vesi järvessä on muiden pohjalaisjärvien tavoin ruskeaa.[2] Saarijärven laskujoki on Saariluoma.[1] Järven lounaispuolella sijaitsee Saarineva-niminen suoalue.[1]

Saarijärvi
Saarijärvi sen koillisrannalta nähtynä.
Saarijärvi sen koillisrannalta nähtynä.
Valtio SuomiView and modify data on Wikidata
Sijainti Kurikka, Parkano
Koordinaatit 62°16′30″N, 22°54′32″E
Pinnankorkeus 150,9 m [1]
Pinta-ala noin 0,23 km²
Suurin syvyys 4 m
Laskujoki Saariluoma[1]
Saarijärvi

Vuodessa järveen istutetaan noin 2 000 kilogrammaa jalokalaa. Pääsaaliskala on kirjolohi. Lisäksi järveen istutetaan jonkin verran harjusta, taimenta ja puronieriää. Suurimmat istutetut kalat ovat jopa kuusikiloisia. Saarijärvessä on myös jonkin verran siikaa ja ahventa. Suurimmat siiat ovat olleet yli kilon painoisia.[2]

Saarijärven itäosassa sijaitsevan lahden poikki Jalasjärven kunta rakensi aikoinaan laiturin.[3] Tältä 200-metriseltä laiturilta voivat esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvat kalastaa. Myös perhokalastajia ja viehekalastajia laituri palvelee. Laiturilta voi syksyllä ja keväällä heikkojen jäiden aikaan pilkkiä. Laiturin pohjoispäässä sijaitsee paikka kalanperkausta varten ja eteläpäässä puolestaan tulipaikka ja kota. Saarijärven pohjoispäässä on muun muassa kalastusvälineitä ja veneitä vuokraava kahvila sekä grillipaikka ja uimaranta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Tee karttalinkki Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 6.6.2009.
  2. a b c d e f Saarijärvi ja Sokalampi Kalapaikka.net. Viitattu 6.6.2009.
  3. Saarijärven virkistysalue Jalasjärven kunta. Viitattu 6.6.2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa