SU-100

SU-100 on neuvostoliittolainen, toisessa maailmansodassa käytetty torniton panssaritorjuntavaunu. Tykkinä on yksi toisen maailmansodan tehokkaimpia, 100 millimetrin D-10S. Vaunuja rakennettiin kokonaisuudessa vajaa 5 000 kappaletta ja ne ovat olleet käytössä aina 2000-luvulle saakka.

SU-100

SU-100 perustuu 85 millimetrin tykillä varustettuun SU-85-vaunuun, joka kehitettiin torjumaan uusimpia saksalaisia vaunuja. SU-85 puolestaan perustui 122 millimetrin haupitsilla varustettuun SU-122-vaunuun, joka perustui keskiraskaan T-34-panssarivaunun alustaan. SU-85 jäi tarpeettomaksi, kun T-34-85-mallissa otettiin käyttöön sama 85 millimetrin tykki. Saksalaisilla oli edelleen etumatka panssaroinnissa ja panssarinläpäisyssä, ja he pystyivät puolustustaistelussa pakottamaan taistelun pitkille etäisyyksille. Vaunu päätettiin varustaa vielä tehokkaammalla tykillä. Kehitystyö alkoi helmikuussa 1944 Lev Gorlitskin johdolla. SU-85:n alustalla kokeiltiin useita tykkivaihtoehtoja. 122 millimetrin ja 152 millimetrin tykit osoittautuivat alustalle liian raskaiksi. Suuritehoisten 85 millimetrin tykkien suhteellisen kevyet ammukset eivät puolestaan toimineet tehokkaasti saksalaisten suuren kovuuden panssarilevyjä vastaan. Laskelmissa päädyttiin 100 millimetrin tai 107 millimetrin kaliiperiin. Varhaisten 107 millimetrin tykkien valmistus oli lopetettu vuonna 1941, ja vaunun aseeksi määrättiin 100 millimetrin B-34-laivatykin pohjalta kehitetty S-34. Se oli kuitenkin kehitetty alun perin raskaan IS-panssarivaunun aseeksi, eikä se mahtunut SU-85-runkoon ilman siihen tehtyjä merkittäviä muutoksia, jotka olisivat lisänneet massaa yli 3,5 tonnia ja lykänneet projektia kolmella kuukaudella. Uralmaš otti yhteyttä tehtaan №9 suunnittelijoihin ja lopputuloksena syntyi 100 millimetrin D-10S, joka paitsi mahtui vaunuun ilman muutoksia, oli myös kevyempi kuin S-34.

Protyyppi varustettuna D-10S-tykillä valmistui helmikuussa 1944 ja läpäisi sekä tehtaan että ANIOP:in testit ja hyväksyttiin käyttöön. Tehdas sai huhtikuussa käskyn valmistautua sen sarjavalmistukseen. SU-100 erosi SU-85:stä siten, että etupanssari oli vahvistettu 75 millimetriin ja vaunuun lisättiin komentajan kupoli.

Vaunun käyttöönottoa hidasti vielä se, että S-34- ja D-10S-tykeille ei ollut olemassa kuin sirpalekranaatti ja panssarikranaatin oli tarkoitus valmistua vasta vuoden 1944 toisella puoliskolla. Tällä välin rakennettiin myös SU-100-2-prototyyppi IS-5-protyyppivaunusta otetulla S-34-tykillä ja näitä vertailtiin. Kokeissa vahvistettiin, että Tiger- ja Panther-vaunut pystyttiin tuhoamaan kaikista kulmista 1 500 metrin etäisyydeltä. Ainoastaan Ferdinandin etupanssari kesti osumat. Väliaikana tehtaalla kehitettiin SU-85M, joka perustui SU-100-runkoon, mutta käytti SU-85:n 85 millimetrin D-5S-85-tykkiä. Tätä valmistettiin 315 kappaletta heinäkuusta marraskuuhun 1944, jolloin 100 millimetrin panssarikranaatti viimein valmistui.

SU-100-vaunun sarjatuotanto alkoi Uralmašilla syyskuussa 1944 ja jatkui maaliskuuhun 1946. Omskin tehdas 174 valmisti vaunua vielä vuonna 1947 ja kuusi viimeistä vuonna 1948. Vaunua valmistettiin lisäksi Tšekkoslovakiassa lisenssillä vuosina 1951–1956.

SU-100:aa käytettiin taistelussa ensimmäisen kerran tammikuussa 1945, mutta yleisesti sen käyttö jäi vähäiseksi. Sodan jälkeen vaunu jäi neuvostoarmeijan käyttöön vuosikymmeniksi ja vaunuja ajoittain päivitettiin. Vaunua toimitettiin myös ulkomaisille liittolaisille ja sitä käytettiin yleisesti Israelin ja arabien välisissä taisteluissa. Kiina sai vaunuja käyttöönsä Neuvostoliiton luovutettua Dalnyin Kiinalle vuonna 1950 ja myytyä alueella olleen kaluston. Vaunu on edelleen^milloin? Vietnamin ja Pohjois-Korean käytössä. Vaunua käytettiin myös Jugoslavian hajoamissodissa. Vaunuja on lisäksi kuvattu Jemenin armeijan käytössä Jemenin sisällissodassa 2015–.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta SU-100 Wikimedia Commonsissa