Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue
Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue (saks. Sozialdemokratische Partei Österreichs, lyh. SPÖ) on yksi Itävallan vanhimpia puolueita, joka on perinteisesti ollut Itävallan kansanpuolueen ohella toinen maan pääpuolueista.
| Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue | |
|---|---|
| Sozialdemokratische Partei Österreichs | |
|
|
|
| Perustettu | 1. tammikuuta 1889 |
| Puheenjohtaja | Andreas Babler |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
| Kansallisneuvosto[2] |
40 / 183 |
| Liittoneuvosto[3] |
20 / 61 |
| Euroopan parlamentti[4] |
5 / 18 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan sosialidemokraattinen puolue – Sosialistinen internationaali – Progressive Alliance |
| Kotisivu |
spoe |
Historia
muokkaaPuolueen synty
muokkaaPuolue yhdistyi vuonna 1889 nimellä Sozialdemokratische Arbeiterpartei Österreichs (SDAPÖ) hyväksyttyään Victor Adlerin perusjulistuksen Hainfeldin puoluekokouksessa 30. joulukuuta 1888. Se osallistui toisen internationaalin perustamiseen Pariisissa 1889. Puolue vaati työläisille äänioikeutta ja Itävalta-Unkarin muuttamista demokraattiseksi liittovaltioksi. Äänioikeus saatiin vuoden 1907 yleislakon jälkeen. Tätä ennen sosialistit olivat edustettuina muun muassa Wienin kaupunginvaltuustossa. Vuonna 1911 SDAPÖ:stä tuli jo parlamentin suurin puolue.
Ensimmäisen maailmansodan aikana puolue tuki aluksi sodanjulistusta Serbialle arkkiherttua Frans Ferdinandin murhan jälkeen, mutta alkoi alkuvuodesta 1918 lakkoilla sodan päättämiseksi. Lokakuussa 1918 kokoontui Karl Rennerin johdolla väliaikainen kansalliskokous (Provisorische Nationalversammlung), joka laati maalle tasavaltaisen perustuslain.
Vuoden 1919 vaalien jälkeen, joissa myös naisilla oli äänioikeus, SDAPÖ muodosti suuren koalition toisen ensimmäisen tasavallan suuren puolueen, Christlichsoziale Partein (CP) kanssa. Tuona aikana säädettiin kahdeksan tunnin työpäivä, sekä laadittiin uusi, pysyvä perustuslaki, jonka säätämisen jälkeisissä vaaleissa CP otti enemmistön ja SDAPÖ jäi oppositioon.
1920-luvulla SDAPÖ:ssa vahvistui kaksi suuntaa, Rennerin porvarilliseen demokratiaan ja parlamentarismiin luottava suuntaus ja Otto Bauerin austromarxistit. Poliittisen tilanteen kiristyessä SDAPÖ perusti toukokuussa 1924 omat puolisotilaalliset joukot, Republikanischer Schutzbund tai tasavallan suojelujoukot. Itävallan kommunistinen puolue (KPÖ) perusti oman punaprikaatin ja CP Heimwehrin.
SDAPÖ:n marraskuussa 1926 hyväksymä Bauerin siiven vaikuttama Linzin ohjelma (Linzer Programm) jyrkensi vastakkainasettelua CP:n kanssa. Puolueiden aseelliset joukot ammuskelivat Schattendorfissa 30. tammikuuta 1927. Valamiehistö vapautti kesällä Heimwehrin jäsenet vastuusta, mitä seurasi sosialististien mielenosoituksia, oikeustalon tuhopoltto ja 85 kuollutta.
Parlamentissa ei päästy sopuun 7. maaliskuuta 1933 ja puhemiehistö erosi. Kansleri Engelbert Dollfuß huomasi tuolloin tilaisuutensa ja sääti joukon poikkeustila-asetuksia, minkä jälkeen SDAPÖ:n toimintaa alettiin rajoittaa ja sensuuria lisättiin. SDAPÖ:n kannattajat protestoivat useissa kaupungeissa, Wienissä ja Linzissä. Poliisi ratsasi puolueen päämajan Linzissa 12. helmikuuta 1934. Sosialistien aseistetut joukot asettuivat vastarintaan, mitä seurasi viikko taisteluja Wienissä ja muissa SDAPÖ:n kannatuskeskuksissa. Armeija kutsuttiin kukistamaan vastarinta. Puolue kiellettiin 16. helmikuuta ja sen johtajisto pidätettiin. Natsit murhasivat Dollfußin kymmenen viikkoa myöhemmin ja maa liitettiin natsi-Saksaan 1938.
Toisen maailmansodan jälkeen
muokkaaPuolue perustettiin uudelleen huhtikuussa 1945 nimellä Sozialistische Partei Österreichs (SPÖ). Nykyiseen muotoon nimi vaihdettiin vuonna 1991.
Neuvostoliiton tuella Karl Renner ja Leopold Kunschak julistivat väliaikaishallituksen muodostetuksi 27. huhtikuuta 1945. Uusi liittokokous valitsi Rennerin syksyllä presidentiksi, jota asemaa hän piti kymmenen vuotta. SPÖ liittoutui konservatiivien kansanpuolueen (ÖVP) kanssa suureen koalitiohallitukseen, jota kesti kaikkiaan seuraavat 21 vuotta, kunnes kansanpuolue voitti huhtikuussa 1966 enemmistön paikoista ja muodosti itse hallituksen.
Vuonna 1970 sosiaalidemokraatit nousivat jälleen hallitusvastuuseen, aluksi tuolloin liberaalia linjaa edustaneen vapauspuolueen (FPÖ) kanssa ja vuodesta 1971 yksin. Bruno Kreisky oli kanslerina aina vuoteen 1983 asti ja hänen jälkeensä Fred Sinowatz, Franz Vranitzky ja Viktor Klima. Kansanpuolueen hallitus muodostettiin 2000, tuolloin jo Jörg Haiderin johtaman vapauspuolueen kanssa.
Sosiaalidemokraatit olivat Itävallan suurin puolue 68:lla paikallaan vuoden 2006 parlamenttivaalien jälkeen. Vuoden 2008 vaalienkin jälkeen sosiaalidemokraatit säilyttivät suurimman puolueen aseman vaikkakin se menetti vaaleissa kymmenen paikkaa.
Hallitusvaltaa on Itävallassa käyttänyt moneen otteeseen ja erittäin pitkään maan kahden perinteisen valtapuolueen sosiaalidemokraattisen SPÖ:n ja konservatiivisen ÖVP:n muodostama yhteishallitus eli Suuri koalitio, jollainen on ollut vallassa toistaiseksi 41 vuotta eli vuoden 1945 jälkeen vuosina 1949-1966, 1986-2000 ja 2007-2017.[5]
Kilpailu nousevaa oikeistopopulismia vastaan
muokkaaIbiza-skandaaliksi kutsuttujen tapahtumien seurauksena ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö kriisiytyi ja maassa ajauduttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin syyskuussa 2019. Vaaleissa entisen liittokansleri Kurzin johtama ÖVP sai vaalivoiton ja lisäsi kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä ja sai 37% äänistä. Suurin oppositiopuolue sosiaalidemokraattinen SPÖ sai huonoimman vaalituloksensa toisen maailmansodan jälkeen ja 22% äänistä, siis viisi prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa.[6]
Vuoden 2019 huono vaalitulos liittovaltion parlamenttivaaleissa ja sitä seuranneet takaiskut useissa osavaltiovaaleissa käynnistivät SPÖ:ssä kiivasta keskustelua ja johtajuuskriisin. Burgenlandin osavaltion maaherra Hans-Peter Doskozil haastoi avoimesti puoluejohtaja Pamela Rendi-Wagnerin, ja tämän johdosta keväällä 2023 järjestettyyn jäsenkyselyyn[7] ilmoittautui kolmanneksi ehdokkaaksi Traiskirchenin kaupungin pormestari Andreas Babler. Äänet jakautuivat näiden kolmen kesken lähes tasan,[8] ja Rendi-Wagnerin jättäydyttyä kisasta 3. kesäkuuta 2023 järjestetty ylimääräinen puoluekokous valitsi uudeksi johtajaksi Bablerin. Äänestys nostatti jonkin verran kohua, sillä tuloslaskennassa käytetyn taulukon sarakkeet menivät ensiksi sekaisin ja voittajaksi ehdittiin ennen asian selviämistä julistaa Doskozil.[9]
Syksyn 2024 parlamenttivaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut FPÖ sai historiansa parhaan vaalituloksen, SPÖ taas historiansa huonoimman: ääniosuus putosi 21,14 prosenttiin.[10][11] Hallitusneuvotteluista tuli pitkät ja vaikeat, koska aluksi kaikki muut puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä FPÖ:n kanssa. Ensimmäinen yritys muodostaa hallitusta ilman FPÖ:tä, ÖVP:n Karl Nehammerin johdolla SPÖ:n ja liberaalin NEOS-puolueen kanssa, kariutui, ja Nehammer erosi tehtävistään.[12] Kun tämän jälkeen myös FPÖ:n neuvottelut ÖVP:n kanssa epäonnistuivat,[13] alkuperäiset kolme neuvottelijapuoluetta aloittivat neuvottelut uudelleen, ja ÖVP:n uuden johtajan Christian Stockerin johtama hallitus asetettiin virkaansa 3. maaliskuuta 2025.[14] Stockerin hallituksessa SPÖ:n Babler sai varaliittokanslerin tehtävien lisäksi salkkuunsa asumis-, taide-, kulttuuri-, media- ja urheiluasiat. Lisäksi SPÖ sai naisasia-, tiede- ja tutkimusministerin (Eva-Maria Holzleitner), valtionvarainministerin (Markus Marterbauer), työ-, sosiaali-, terveys- ja kuluttajansuoja-asioiden ministerin (Korinna Schumann), liikenne-, innovaatio- ja teknologiaministerin (Peter Hanke) sekä oikeusministerin (Anna Sporrer) salkut.[15]
Puheenjohtajat
muokkaa| Puheenjohtaja | Kausi |
|---|---|
| Victor Adler | 1889−1918 |
| Karl Seitz | 1920−1934 |
| Adolf Schärf | 1945−1957 |
| Bruno Pittermann | 1957−1967 |
| Bruno Kreisky | 1967−1983 |
| Fred Sinowatz | 1983−1988 |
| Franz Vranitzky | 1988−1997 |
| Viktor Klima | 1997−2000 |
| Alfred Gusenbauer | 2000−2008 |
| Werner Faymann | 2008–2016 |
| Christian Kern | 2016–2018 |
| Pamela Rendi-Wagner | 2018–2023 |
| Andreas Babler | 2023– |
Lähteet
muokkaa- ↑ Austria Parties and Elections in Europe. 2013. Viitattu 5.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Aktueller Sitzplan des Nationalrates parlament.gv.at. 14.11.2019. Itävallan parlamentti. Viitattu 28.12.2019. (saksaksi)
- ↑ Aktueller Sitzplan des Bundesrates parlament.gv.at. 19.12.2019. Itävallan parlamentti. Viitattu 28.12.2019. (saksaksi)
- ↑ MEPs: Austria europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 11.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Austria establishes grand coalition alliance for another five years | DW | 12.12.2013 DW.COM. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Sebastian Kurzista odotetusti vaalivoittaja Itävallassa, oikeistopopulistit romahtivat – Kirjeenvaihtaja: Kurz voi vapaasti valita hallituskumppaninsa Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
- ↑ Ralf Leonhard: Mitgliederbefragung beschlossen: Machtkampf in der SPÖ Die Tageszeitung: taz. 15.3.2023. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ ORF at/Agenturen red: SPÖ: Doskozil gewinnt bei Mitgliederbefragung news.ORF.at. 22.5.2023. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ ORF at red: Stimmen vertauscht: Babler neuer SPÖ-Vorsitzender news.ORF.at. 5.6.2023. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ Nationalratswahl 2024 - news.ORF.at orf.at. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ Analyysi: Itävallan vaalit voitti natsien perustama puolue, ja se on hyvä uutinen Putinille Yle Uutiset. 29.9.2024. Viitattu 22.3.2025.
- ↑ Itävalta | Itävallan liittokansleri Karl Nehammer eroaa, uudet vaalit mahdolliset Helsingin Sanomat. 4.1.2025. Viitattu 22.3.2025.
- ↑ Blau-Schwarz gescheitert: Was kommt jetzt? DER STANDARD. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ Sarah Kohler, Reuters: Komplizierte Regierungsbildung: Österreichs Präsident vereidigt neue Regierung Die Zeit. 3.3.2025. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
- ↑ Michael Thaler: Österreich hat eine neue Regierung - Das sind die Minister:innen Kontrast.at. 3.3.2025. Viitattu 22.3.2025. (saksaksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue Wikimedia Commonsissa
- Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue (saksaksi)