SABA (Schwarzwälder Apparate Bau Anstalt, August Schwer Söhne GmbH) oli saksalainen elektroniikkavalmistaja, joka tunnettiin radio- ja televisiovastaanottimistaan.

Entinen SABA-tehdas Saksan Villingenissä.

Historiaa muokkaa

SABA perustettiin vuonna 1835 Tribergin kaupunkiin Schwarzwaldissa. Se valmisti aluksi kelloja, kunnes siitä 1920-luvulla kehittyi silloisen uutuustuotteen, radiovastaanottimen, suurimpiin kuuluva valmistaja Saksassa. Toisen maailmansodan aikana sen tehtaat tuhoutuivat, mutta sodan jälkeen tuotanto alkoi uudelleen. 1950-luvun kuluessa SABA otti valikoimiinsa myös televisiovastaanottimet. Yhtiö valmisti myös puhelinkojeita. 1960-luvulla SABA alkoi valmistaa myös ääninauhureita ammattikäyttöön.

1970-luvun lopulla SABA ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Perheyrityksen osake-enemmistö myytiin amerikkalaiselle GTE-yhtiölle, ja vuonna 1980 loputkin televisiotuotannosta myytiin ranskalaiselle Thomson-konsernille. SABA on nykyisin olemassa vain tuotemerkkinä.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: sv:SABA & en:SABA (electronics manufacturer)