Avaa päävalikko
Olostunturi Särkijärveltä katsottuna

Särkijärvi on noin 300 asukkaan kylä ja saman niminen järvi Muonion kunnassa. Kylä sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Muonion kirkonkylältä Kittilään päin, kantatie 79:n varressa. Särkijärven kylään kuuluvat myös Torassiepin ja Kutunivan sekä Keimiöniemen kyläalueet. Särkijärveltä voi ihailla yhtä Suomen kansallismaisemista, josta on tehty myös postimerkki (Europa: Maisema Pohjois-Suomessa) vuonna 1977. Maisema avautuu kantatieltä ja siinä näkyy Pallastunturit Särkijärven taustalla. Särkijärvi on muutoinkin edullisessa asemassa maisemiensa puolesta. Pohjoisessa ja idässä näkyvät Pallastuntureiden ohella Keimiötunturi, luoteessa Olostunturi ja etelässä Särkitunturi.

Särkijärvellä toimi pitkään Rajavartiolaitoksen toimipiste. Nykyisin alue toimii asuinalueena ja talvisin alueella on autojen testausta arkitisissa olosuhteissa.

Aiheesta muuallaMuokkaa