Rukia Kuchiki
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Rukia Kuchiki (朽木ルキア, Kuchiki Rukia) on kuvitteellinen hahmo Tite Kubon luomassa manga- ja animesarjassa Bleach. Hän on ensimmäinen hahmo, jonka katsoja näkee animessa.
Rukia Kuchiki | |
---|---|
Luoja(t) | Tite Kubo |
Näyttelijä(t) |
Fumiko Orikasa (japaniksi) Michelle Ruff (englanniksi) |
Ensi- esiintyminen |
tammikuu 2002 |
Kustantaja | Shūeisha |
Henkilötiedot | |
Suhteet | |
Sisarukset |
Hisana Kuchiki Byakuya Kuchiki (adoptioveli) |
Tausta
muokkaaRukia varttui Rukogai 78:lla ryöstelevässä orpolapsijoukossa Renji Abarain ja muiden ystäviensä kanssa. Rukia ja Renji löysivät ajoissa hengenvoimansa, joiden avulla he pääsisivät shinigamien akatemiaan paremman elämän toivossa. He lupasivat lähtevänsä vasta, kun kaikilla olisi oma sielunvoimansa. Lähellä aikuisikää muut ystävät kuitenkin kuolivat, minkä jälkeen Rukia ja Renji lähtivät akatemiaan. Rukia menestyi hieman keskivertoa paremmin, ja Kuchikin perhe adoptoi hänet. Rukian tultua 13. divisioonaan hän tapasi Kaien Shiban ja pääsi sinne. Miyako-niminen jäsen ja Kaienin rakastettu muuttuivat holloweiksi ja alkoivat teurastaa alokkaita. Hollow muutti myös Kaienin hollow'ksi. Kaien hyökkäsi Rukian kimppuun, minkä jälkeen Rukian oli pakko tappaa hänet. Rukia lähti oikeaan maailmaan, ja samana päivänä Renjistä tuli Byakuya Kuchikin luutnantti.
Muuta
muokkaaRukia tapaa ihmisten maailmassa Ichigo Kurosakin, jolla on vahva hengenvoima, minkä takia hän näkee haamuja, holloweja ja shinigameja. Rukia haavoittuu taistelussa hollow'ta vastaan ja joutuu antamaan voimiaan Ichigolle – suuren henkivoimansa ansiosta hän kuitenkin vie ne kaikki. Rukia ei voi palata Soul Societyyn ilman voimiaan, joten hän joutuu jäämään ihmisten maailmaan. Ilman voimiaan Rukian silti pitää tappaa holloweja ja lähettää haamuja eteenpäin, joten hän laittaa Ichigon tekemään nämä työt puolestaan. Renji ja Byakuya kuitenkin löytävät Rukian, jota Ichigo yrittää epätoivoisesti suojella. Rukia viedään Soul Societyssä neuvosto 46:n eteen, ja hän saa kuolemanrangaistuksen. Ichigo, Orihime Inoue, Yasutora Sado, Uryū Ishida ja Yoruichi Shihōin saapuvat pelastamaan häntä, ja heidän ryhmäänsä liittyvät myös Renji, Hanatarō ja Ganju. Rukian kuolemantuomiosta kuitenkin luovutaan, kun Sōsuke Aizen tappaa 46 huoneen 40 viisasta ja 6 tuomaria ja liittyy holloweihin. Rukia jää Soul Societyyn, koska uskoo saavansa voimansa siellä helpommin takaisin, mutta palaa kuitenkin ihmisten maailmaan, kun bountot alkavat uhmata sitä. Rukia saa voimansa takaisin, kun Mamashi-niminen bounto ottaa hänet haltuunsa ja kaivaa voimat esiin. Orihime onnistuu vapauttamaan Rukian Mamashin kynsistä, jolloin Rukian voimat jäävät Rukialle.
Rukian zanpakutōn nimi on Sode no Shirayuki, "lumen valkoinen hiha" (袖の白雪 tai 袖白雪) ja Rukia aktivoi sen shikai muotoon käskyllä "tanssi" (舞え, mae). Shikai muodossa Sode no Shirayuki muuttuu täysin valkeaksi terää ja kahvaa myöten. Miekalla on kolme erilaista jääiskua; "ensimmäinen tanssi, valkoinen kuu" (初の舞・月白, some no mai, tsukishiro), "toinen tanssi, valkoinen aallokko" (次の舞・白漣, tsugi no mai, hakuren) ja "kolmas tanssi, valkoinen miekka" (参の舞・白刀, san no mai, shirafune).
Triviaa
muokkaa- Pitää korkeisiin paikkoihin kiipeilemisestä
- Ongelmia löytää sopivia vaatteita
- Rukialla on suuri fetissi etenkin Chappy -jäniksiin.
- Pitää Ichigosta
- On todella huono piirtäjä, josta Ichigo tykkää huomautella (jonka jälkeen Rukia tavallisesti pistää tämän naaman uuteen uskoon).