Rubredoksiinit
Rubredoksiinit ovat ryhmä rauta-rikkiproteiineja, joita esiintyy anaerobisissa olosuhteissa elävissä bakteereissa ja arkeissa. Rubredoksiinit osallistuvat muiden rauta-rikkiproteiinien tavoin elektroninsiirtoreaktioihin.[1][2]
Rakenne ja toiminta muokkaa
Ensimmäisen kerran rubredoksiineja eristettiin Clostridium pasterianum-bakteerista vuonna 1965. Proteiini on väriltään tummanpunaista, mistä se on saanut nimensä. Rubredoksiinit ovat molekyylimassaltaan suhteellisen pienikokoisia proteiineja ja niiden keskimääräinen molekyylimassa on noin 6 kDa. Rubredoksiinien primäärirakenne koostuu 50–60 aminohaposta ja sekundäärirakenne koostuu kahdesta vastakkaissuuntaisesta β-laskoksesta ja muutamasta silmukasta. Rubredoksiini sisältää rauta-ionin, joka on koordinoituneena neljän kysteiiniaminohapon tioliryhmiin. Koordinoituminen tapahtuu siten, että rautaioni on β-laskosten lähellä olevissa silmukoissa. Hapetus-pelkistysreaktioissa raudan hapetusaste vaihtelee välillä +II ja +III.[1][2][3][4]
Rubredoksiinit osallistuvat eräisiin bakteerien hapetus- ja pelkistysreaktioihin. Se voi korvata osassa reaktioita ferredoksiinin, mutta proteiinin positiivisemman pelkistyspotentiaalin vuoksi se on pelkistimenä heikompi ja reaktiot tapahtuvat rubredoksiinilla hitaammin, kuin ne tapahtuisivat ferredoksiinille. Ferredoksiiniin verrattuna rubredoksiinit ovat stabiilimpia alhaisessa pH:ssa. Rubredoksiini osallistuu muun muassa alkaanien hapetusreaktioihin, joissa ne hapettuvat alkoholeiksi. Tämä on osa hiilivetyjen aineenvaihduntaprosessia bakteereilla, jotka käyttävät hiilivetyjä ainoina hiilenlähteinään.[1][2][3][4][5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Thomas Scott,Eric Ian Mercer: Concise encyclopedia biochemistry and molecular biology, s. 618. Walter de Gruyter, 1997. ISBN 978-3110145359. (englanniksi)
- ↑ a b c Ivano Bertini: Biological Inorganic Chemistry, s. 239–240. University Science Books, 2007. ISBN 978-1-891389-43-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Henrik Bohr,S. Brunak: Protein Structure by Distance Analysis, s. 38–39. IOS Press, 1994. ISBN 9784274022630. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Shigeru Oae,Tadashi Okuyama: Organic Sulfur Chemistry, s. 50–52. CRC Press, 1992. ISBN 9780849347405. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.2.2017). (englanniksi)
- ↑ Horst Werner Doelle, Armin Fiechter, Günther Schlegel, Dieter Sell, Sakayu Shimizu, Roland Ulber & Hideaki Yamada: Biotechnology, 1. General, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009. Viitattu 22.2.2017