Route nationale 7

Route nationale 7 eli RN7 on valtatie Malissa. Se johtaa maan pääkaupungista Bamakosta Bougounin ja Sikasson kautta Norsunluurannikon rajalla sijaitsevalle Zégouan raja-asemalle. Tien pituus on 471 kilometriä.[1]

RN7 alkaa Bamakon keskustasta ennen Marttyyrien siltaa.

RN7 on osa 1225 kilometrin pituista liikennekäytävää, joka johtaa Bamakosta Abidjanin valtamerisatamaan. Burkina Fason kautta on yhteydet myös Ghanan, Togon ja Beninin satamiin. Tietä pitkin kulkee noin puolet Malin ulkomaankaupasta.[2]

Vuonna 1965 valmistunut maantie uudistettiin vuosina 1988–1990. Kymmenen metriä leveällä tiellä on seitsemän metriä leveä asfaltoitu ajorata. Tien kaltevuus on enintään 4,4 prosenttia ja viitenopeus sata kilometriä tunnissa.[3]

Bamakon ja Bougounin välinen 152 kilometrin osuus uudistettiin Maailmanpankin tuella 2000-luvun alussa[4]. Vuonna 2017 ryhdyttiin rakentamaan Sikasson läpi kulkevaa nelikaistaista väylää, ja suunnitelmissa on myös Norsunluurannikon ja Burkina Fason rajoille johtavien osuuksien korjaaminen. Norsunluurannikolle on rakenteilla uusi päällystetty maantie RN7:lta Zantiébougousta.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Mali: Carte Routière Reliefweb. 2014. Viitattu 12.7.2018.
  2. Mali: Note sur le secteur des transports, s. 42. Abidjan: Banque Africaine de Développement, 2014. Teoksen verkkoversio.
  3. Études techniques et DAO des travaux d’entretien periodique et/ou de renforcement de la route Bamako–Bougouni: Rapport d’étude d’impact sur l’environnement documents.worldbank.org. 2003. Viitattu 12.7.2018.
  4. PDES: les grands jalons d l’an I. Le Contract, 8.6.2008, s. 7. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.7.2018.
  5. Traversée de la ville de Sikasso: IBK lance les travaux d’aménagement en 2×2 voies pour 21 milliards FCFA Bamada.net. 24.11.2017. Viitattu 12.7.2018.