Wikipedia

Ronda Rousey

yhdysvaltalainen judoka ja vapaaottelija

Ronda Rousey (s. 1. helmikuuta 1987 Riversiden piirikunta, Kalifornia) on yhdysvaltalainen showpainija, näyttelijä ja uransa lopettanut vapaaottelija ja judoka. Hän on judossa olympiakisojen pronssimitalisti vuodelta 2008[1], sekä entinen UFC:n ja Strikeforcen naisten kääpiösarjan mestari. Hän puolusti UFC:ssä mestaruuttaan kuudesti, joka on painoluokan ennätys.

Ronda Rousey
Henkilötiedot
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Showpainija
Kehänimet Rowdy Ronda Rousey
Aktiivisena 2018–2019, 2022-
Pituus 170 cm
Kouluttajat Brian Kendrick
Aiheesta muualla
www.rondarousey.com
Ronda Rousey
Henkilötiedot
Syntynyt1. helmikuuta 1987 (ikä 37)
Riverside, Kalifornia, USA
Kansalaisuus Yhdysvallat
Vapaaottelija
Lempinimi Rowdy
Aktiivisena 2011–2016
Pituus 170 cm
Paino 61 kg
Painoluokka Kääpiösarja
Kätisyys oikea
Taistelutyyli judo, nyrkkeily
Seura Hayastan MMA
Glendale Fighting Club
Tilastot
Ottelut 14
Voitot 12
– tyrmäyksellä 3
– luovutuksella 9
Tappiot 2
– tyrmäyksellä 2
Aiheesta muualla
www.rondarousey.com
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Naisten judo
Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2008 -70 kg
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Rio de Janeiro 2007 -70 kg
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Rio de Janeiro 2007 -70 kg

Judo

muokkaa

Rousey voitti judossa Pekingin olympialaisissa 2008 pronssia alle 70 kg:n sarjassa, ja hänestä tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen judon naismitalisti.[1] Hän sai samassa painoluokassa MM-hopeaa Rio de Janeirossa 2007 ja kultaa Pan-Amerikan kisoissa 2007. Hän voitti Pan-Amerikan mestaruuden alle 63-kiloisissa 2004 ja 2005, sai hopeaa samassa painoluokassa 2006 sekä pronssia 70-kiloisissa 2007. Hän saavutti alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 63 kg:n sarjassa kultaa 2004 ja pronssia 2006. Hän voitti aikuisten Yhdysvaltojen-mestaruuden kuusi kertaa ja maailmancupin/Continental Open -kilpailun kolmesti.[2]

Vapaaottelu

muokkaa

Rousey aloitti vapaaottelun amatööritasolla 6. elokuuta 2010. Hän voitti Hayden Munozin käsilukolla 23 sekunnissa.[3] Rousey osallistui seuraavaksi Tuff-N-Uff amatööriturnaukseen, ja kohtasi ensimmäisen vastustajansa 12. marraskuuta 2010. Rousey voitti Autumn Richardsonin käsilukolla 57 sekunnissa ja eteni välieriin.[4] Hän kohtasi Taylor Stratfordin 7. tammikuuta 2011 ja voitti myös hänet käsilukolla. Rousey oli voiton myötä menossa turnauksen loppuotteluun, mutta ei voinut osallistua päätettyään siirtyä helmikuussa ammattilaiseksi.[5]

Rousey otteli ensimmäisen ammattilaisottelunsa 27. maaliskuuta 2011 King of the Cage: Turning Point -tapahtumassa. Hän voitti Ediane Gomesin käsilukolla 25 sekunnissa.[3] Toisessa ottelussaan Rousey kohtasi entisen potkunyrkkeilyn välisarjan mestarin Charmaine Tweetin. Kesäkuussa 2011 Kanadassa käyty ottelu päättyi Rouseyn voittoon käsilukolla 49 sekunnissa.[6]

Strikeforce

muokkaa

Rouseysta tuli Strikeforce-vapaaotteluorganisaation mestari voitettuaan aiemman mestarin, Miesha Taten maaliskuussa 2012.[7] Hän puolusti mestaruuttaan menestyksellä Sarah Kaufmania vastaan elokuussa 2012.[8]

UFC

muokkaa

Saman vuoden marraskuussa hän siirtyi Ultimate Fighting Championshipiin. Rouseysta tuli näin ensimmäinen UFC-sopimuksen allekirjoittanut naispuolinen vapaaottelija. Hänet myös nimettiin kyseisen organisaation mestariksi naisten kääpiösarjassa (engl. women’s bantamweight).[9][10] Helmikuussa 2013 hän kohtasi ensimmäisessä UFC-ottelussaan Liz Carmouchen ja onnistui mestaruutensa puolustamisessa.[11] Toisessa UFC-ottelussaan Rousey kohtasi Miesha Taten, jolta hän oli voittanut kääpiösarjan mestaruuden Strikeforcessa. Rousey puolusti mestaruuttaan voittamalla kamppailun kolmannessa erässä käsilukolla.

2014 Rousey puolusti kolmannen kerran mestaruuttaan 22. helmikuuta Sara McMannia vastaan. Hän voitti kamppailun teknisellä tyrmäyksellä ajassa 1:06, josta Rousey palkittiin Illan suoritus bonuksella. 5. heinäkuuta hän sai puolustaa jälleen mestaruuttaan, tällä kertaa Alexis Davisia vastaan. Rousey onnistui puolustamaan jälleen mestaruuttaan UFC 175 -tapahtumassa, tällä kertaa tyrmäyksellä 16 sekunnissa. Hänet palkittiin jälleen Illan suoritus bonuksella.

2015 Rousey otteli kolmesti, joista ensimmäinen kamppailu käytiin 28. helmikuuta Cat Zinganoa vastaan. Hän puolusti mestaruuttaan viidennen kerran voitettuaan kamppailun suoralla käsilukolla 15 sekunnissa. Rousey palkittiin kolmannen kerran Illan suoritus bonuksella. 1. elokuuta hän puolusti mestaruuttaan Bethe Correiaa vastaan UFC 190 -tapahtumassa. Kamppailu käytyiin Correian kotimaassa Brasiliassa. Rousey voitti kamppailun tyrmäyksellä 34 sekunnissa ja ansaitsi neljännen perättäisen Illan suoritus bonuksen.

Mestaruuden menettäminen

muokkaa

Rousey oli vapaaottelussa tappioton marraskuuhun 2015 asti sekä amatöörinä että ammattilaisena. Hänen ottelusaldonsa amatöörinä oli 3–0 ja ammattilaisena 12–0. Suurin osa hänen voitoistaan oli tullut käsilukon kautta luovutuksella. Ensimmäinen ottelu, jonka hän voitti muulla tavalla oli ammattilaisuran yhdeksäs, kolmas UFC:ssä, jossa hän voitti Sara McMannin teknisellä tyrmäyksellä 66 sekunnissa kohdistettuaan iskuja vastustajansa vartaloon.[11][12][13][14][15]

Rousey menetti UFC-mestaruutensa Holly Holmin tyrmättyä hänet UFC 193 -tapahtuman pääottelussa Melbournessa. Rousey otti tappion henkisesti raskaasti ja oli pitkään sivussa, vaikka lääkäri oli antanut hänelle luvan palata ottelemaan 15. joulukuuta 2015.[16] Rousey palasi kehään 30. joulukuuta 2016 UFC 207 -tapahtumassa, jossa hän haastoi kääpiösarjan hallitsevan mestarin Amanda Nunesin.[17] Rousey kärsi tappion tyrmäyksellä 48 sekunnin jälkeen.[18]

WWE (2018–2019, 2022)

muokkaa

Rousey siirtyi vapaaottelu-uran jälkeen WWE:hen, jossa hän esiintyi ensimmäisen kerran tammikuussa 2018 Royal Rumblessa. Rousey julkistettiin tehneen tuolloin sopimuksen ja sai käyttöönsä Roddy Piperin takin. Helmikuussa Rousey otti yhteen Triple H:n ja Stephanie McMahonin kanssa Elimination Chamberissa ja hän kohtasi heidät yhdessä Kurt Anglen kanssa 8. huhtikuuta WrestleMania 34 -tapahtumassa. Rousey ratkaisi ottelun käsilukolla McMahonia vastaan.

Rousey piti parin vuoden tauon painista, mutta palasi WWE:hen vuoden 2022 Royal Rumblessa ja voitti naisten Royal Rumblen. Toukokuussa 2022 Wrestlemanian Backlashissa Rousey voitti naisten Smackdown mestaruuden "I Quit!"-ottelussa Charlotte Flairia vastaan.

Muuta

muokkaa

Rousey on myös näytellyt kolmessa Hollywood-elokuvassa: Entourage, Expendables 3 ja Furious 7. Elokuvien lisäksi hän on esiintynyt televisiossa, esimerkiksi 9-1-1-sarjassa.[19]

Rouseyn hahmo on esiintynyt useissa videopeleissä, kuten esimerkiksi EA Sports UFC -sarjassa.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b -: U.S. Olympic Athletes Ronda Rousey Team USA. 2008. Viitattu 18.12.2011. (englanniksi)
  2. ↑ Ronda Rousey Judoinside.com. Viitattu 2.10.2014. (englanniksi)
  3. ↑ a b Weekend Recap: Ronda Rousey Wins Pro MMA Debut mmarising.com 28.3.2011 Viitattu 6.4.2016 (englanniksi)
  4. ↑ Ronda Rousey, Tay Stratford Advance At Tuff-N-Uff mmarising.com 12.11.2010 Viitattu 6.4.2016 (englanniksi)
  5. ↑ Gray Edges Swinney, Rousey Wins Quickly At Tuff-N-Uff mmarising.com 8.1.2011 Viitattu 6.4.2016 (englanniksi)
  6. ↑ Ronda Rousey Wins Quickly In Hard Knocks 12 Co-Feature mmarising.com 17.6.2011 Viitattu 6.4.2016 (englanniksi)
  7. ↑ Robert Sergant: Ronda Rousey, Sarah Kaufman Win Big At Strikeforce In Ohio MMA Rising. 3.2.2012. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Brian Knapp: Ronda Rousey Armbars Sarah Kaufman, Retains Strikeforce Crown in 54 Seconds Sherdog. 18.8.2012. Viitattu 10.11.2012. (englanniksi)
  9. ↑ Neil Springer: Rousey named UFC's first women's champ Toronto Sun. 18.11.2012. Viitattu 29.1.2013. (englanniksi)
  10. ↑ Johannes Laitila: Rääväsuisesta Ronda Rouseysta tulee UFC:n ensimmäinen naisvapaaottelija Helsingin Sanomat. 19.11.2012. Viitattu 29.1.2013.
  11. ↑ a b Ronda Rousey beats Liz Carmouche in historic women's debut at UFC 157 CBC Sports. 24.2.2013. Viitattu 24.2.2013. (englanniksi)
  12. ↑ Robert Sargent: Ronda Rousey Submits Julia Budd, Plans Drop To 135 MMA Rising. 18.11.2011. Viitattu 18.12.2011. (englanniksi)
  13. ↑ Matt Erickson: UFC 170: Ronda Rousey stops Sara McMann in 66 seconds USA Today. 23.2.2014. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  14. ↑ Mookie Alexander: UFC 190 main event result: Ronda Rousey KOs Bethe Correia in 34 seconds Bloody Elbow. 2.8.2015. Arkistoitu 3.8.2015. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Jaakko Parkkinen: Vapaaottelun ylivoimaisin nainen tyrmättiin toisessa erässä Yle Urheilu. 15.11.2015. Viitattu 15.11.2015.
  16. ↑ Ronda Rousey ‘Still Grieving’ Five Months After UFC Loss To Holly Holm nesn.com 22.4.2016 Viitattu 13.10.2016 (englanniksi)
  17. ↑ Ronda Rousey returns to challenge champion Amanda Nunes at UFC 207 mmafighting.com 12.10.2016 Viitattu 13.10.2016 (englanniksi)
  18. ↑ Amanda Nunes defeats Ronda Rousey with first-round TKO at UFC 207, si.com, 31.12.2016. Viitattu 31.12.2016 (englanniksi)
  19. ↑ http://www.imdb.com/name/nm3313925/?ref_=tt_cl_t14

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ronda Rousey.
Strikeforcen naisten kääpiösarjan mestarit
 Sarah Kaufman (2010)
 Marloes Coenen (2010–2011)
 Miesha Tate (2011–2012)
 Ronda Rousey (2012)
UFC:n naisten kääpiösarjan mestarit

2010-luku:

 Ronda Rousey (2012–2015)
 Holly Holm (2015–2016)
 Miesha Tate (2016)
 Amanda Nunes (2016–2021)

2020-luku:

 Julianna Peña (2021–2022)
 Amanda Nunes (2022–)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ronda_Rousey&oldid=22615425”