Rolleiflex

Rolleiflex 2.8F TLR

Rolleiflex on saksalaisen Rollei-yhtiön (oik. Franke & Heidecke) kameramerkki, jolla valmistettiin kaksisilmäisiä ja yksisilmäisiä peiliheijastuskameroita etupäässä rullafilmikoossa, mutta myös kinofilmikoon järjestelmäkameroina. Kuuluisin Rolleiflex on vuonna 1928 esitelty kaksisilmäinen rullafilmiä käyttävä peiliheijastuskamera, josta tuli toisen maailmansodan jälkeen tämän kameratyypin kaikkien valmistajien jäljittelemä standardi.

Alkuperäinen RolleiflexMuokkaa

Reinhold Heidecken suunnittelema ja Dresdenin messuilla vuonna 1928 esitelty Rolleiflex oli siihen asti pienin kaksisilmäinen kamera ja saavutti eri muunnelmineen suuren suosion helposti mukana pidettävänä valokuvauskoneena. 6 × 6 cm kuvakokoa käyttäviä Rolleiflex-kameroita valmistettiin hyvin pienin muutoksin kaikkiaan 43 vuotta. Sen halvempi harrastelijamalli oli Rolleicord ja pienennetty versio 127-kokoista rullafilmiä (kuvakoko 4 × 4 cm) käyttävä Rolleiflex Baby (1931).

Saksan hävittyä toisen maailmansodan Rolleiflexin patentit raukenivat ja siitä tuli maailman ehkä kopioiduin kameramalli. Etenkin japanilaiset kopioivat Rolleiflexiä niin tarkoin, että osat olivat keskenään vaihtokelpoisia. Kaksisilmäisiä peilikameroita valmistivat 1950-luvulla monet kameratehtaat, kunnes yksisilmäiset peiliheijastuskamerat kuten Hasselblad valloittivat rullafilmikameramarkkinat, ja kevyempää kalustoa kaipaavat siirtyivät kinofilmiä käyttäviin järjestelmä- ja kompaktikameroihin. Rolleiflex poistui markkinoilta jo 1970-luvulla, kun japanilaiset ja itäeurooppalaiset kopiot maksoivat vain murto-osan sen hinnasta. Viimeisenä kaksisilmäisten rullafilmikameroiden tekoa jatkoi 1980-luvulle asti japanilainen Yashica.[1]

Rolleiflexin ”kaksi silmää” eli tarkennus- ja kuvausobjektiivit ovat päällekkäin ja mahdollisimman lähellä toisiaan, jolloin parallaksivirhe on pieni. Kameraa käytetään vyötärön korkeudella, ja ylhäältä päin katsottavassa etsimessä kuva näkyy peilikuvana. Aluksi filminsiirto tapahtui nuppia kääntämällä, kunnes vuonna 1932 nuppi korvattiin kammella. Rolleiflexien mekaaninen laatu oli erittäin hyvä, ja kuvausobjektiivit olivat Zeissin valmistamia. Sodan jälkeen kameran objektiiveja kehitettiin edelleen, ja kameraan tuli valotusmittari sekä vaihdettavia tähyslaseja ja etsimiä.[1] Vaihdettavan pentaprismaetsimen avulla kameraa saattoi käyttää silmän korkeudelta kuten nykyisiä järjestelmäkameroita, eikä etsinkuva ollut enää peilikuva.

Kamera mainitaan bossa nova -klassikon ”Desafinado” (1959) portugalin - ja englanninkielisessä sanoituksessa, suomeksi suunnilleen ”Kuvasin sinua Rolleiflexilläni”.[2]

Yksisilmäinen Rolleiflex SL66Muokkaa

 
SL66 ylhäältä katsottuna.

Vuonna 1966 Franke & Heidecke esitteli pitkään suunnittelemansa rullafilmikoon yksisilmäisen peiliheijastuskameransa, joka tähdättiin kategoriaa hallinneen Hasselbladin kilpailijaksi siitä poikkeavin teknisin ratkaisuin ja Zeissin valmistamin objektiivein. Objektiivien sisällä sijaitsevien keskussulkimien sijasta SL66:ssa on rungossa oleva verhosuljin (valotusajat B ja 1–1/1000 s). Kameraa ei myöskään tarkenneta objektiivia kiertämällä vaan rungossa sijaitsevan palkeen avulla. Paljetta voi myös kallistaa ja objektiivit voi kiinnittää siihen suodatinkierteestään takaperin, mikä lisää mahdollisuuksia lähikuvauksessa. Kamerassa on lisäksi palautuva peili sekä vaihdettavat filmikasetit, etsimet ja tähyslasit. SL66:n erääksi puutteeksi osoittautui studiokuvaajille liian hidas salamatäsmäysaika, 1/30 sekuntia, jolloin studion apuvalot saattoivat näkyä kuvissa. Hasselbladin hintaluokkaan asettunut SL 66 ei ollut suuri myyntimenestys. Sitä valmistettiin vuosina 1966–1986 vajaat 30 000 kappaletta.[3]

Kinokoon Rolleiflex -järjestelmäkameratMuokkaa

 
Rollein viimeiseksi kinojärjestelmärungoksi jäi vuonna 1978 esitelty Rolleiflex SL35 E.

Vuonna 1970 Franke & Heidecke laajentui nopeasti kasvaville kinokoon järjestelmäkameroiden markkinoille esittelemällä oman SL35-mallistonsa. Vähän myöhemmin esitellyn Olympus OM -järjestelmän tavoin siinä pyrittiin kilpailijoita pienempikokoisiin laitteisiin. Vuonna 1974 mallistoon tuli täydellä aukolla valoa mittaava SL350 ja sitten sähköisellä sulkimella varustetut SL35 M (1976), SL35 ME (1976) ja SL35 E (1978). Alkuvaihetta lukuun ottamatta kamerarungot valmistettiin Singaporessa. Rolleiflex-kinojärjestelmään kuului kolme objektiivisarjaa: Carl Zeiss, Schneider ja Rolleinar. SL35-kamerat olivat huolella suunniteltuja ja rakennettuja, mutta eivät tarjonneet hintaansa nähden mitään merkittävästi uutta japanilaistehtaiden yhä enemmän dominoimilla kinojärjestelmämarkkinoilla. Tuotesarjan myyntimäärät jäivät varsin pieniksi.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Asikainen, Ossi: Kaksisilmäisten peilikameroitten historiaa 2002. Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys.
  2. Castro, Ruy: Bossa Nova: The Story of the Brazilian Music That Seduced the World, s. 153. Chicago Review Press, 2012. ISBN 9781613745748. Google Books.
  3. Asikainen, Ossi: Yksisilmäiset rullafilmikamerat Näppää nyt! Sata vuotta kameroita -sivusto. Suomen Valokuvataiteen Museo. Viitattu 23.5.2018.
  4. Hussein, Ibraar: FILM: The West German Rolleiflex SL35 by Ibraar Hussain Steve Huff Photo. 3.9.2012. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Rolleiflex & en:Rolleiflex SL35
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.