Roger Williams (n. 1604 Lontoo1684 Providence, Rhode Island) oli englantilainen teologi ja Rhode Islandin siirtokunnan perustaja. Hän toimi ja kirjoitti voimakkaasti uskonnon- ja omantunnonvapauden puolesta ja oli amerikkalaisen baptismin isä.[1][2]

Roger Williams
Henkilötiedot
Syntynytn. 1604
Lontoo
Kuollut1684
Providence, Rhode Island
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämä

muokkaa

Williams opiskeli Cambridgen Pembroke Collegessa. Hän hylkäsi kutsun yliopiston ja papin virkaan Englannissa ja muutti Uuteen Englantiin vuoden 1630 lopulla. Vuosina 1631–1633 hän toimi apulaispappina osittain Salemissa, osittain Plymouthissa, ja hänestä tuli pastori ensin mainitussa vuonna 1634. Pian hän joutui konfliktiin paikallisten viranomaisten kanssa. Hän kiisti Kaarle I:n oikeuden myöntää maata Massachusetts Bay Companylle, koska kyseessä oli intiaanien alue, joka voitiin hankkia vain ostamalla se heiltä. Lisäksi hän väitti, että "millään inhimillisellä vallalla ei ole oikeutta puuttua omantunnon asioihin", koska hänen uskonnollisen vakaumuksensa mukaan "ihminen on vastuussa vain Jumalalle". Tästä syystä hän paheksui pakollista kirkollisverotusta ja valanvannontapakkoa oikeusistunnoissa. Hän julisti anglikaanisen kirkon luopuneeksi oikeasta uskosta ja liittymisen siihen synniksi. Näkemystensä vuoksi hänet määrättiin lokakuussa 1635 lähtemään siirtokunnasta. Tammikuussa 1636 Williams pakeni vangitsemisen ja Englantiin palauttamisen uhkaa narragansett-intiaanien luo, joiden kielen hän oli oppinut ja joita hän oli puolustanut. Williams perusti kesäkuussa 1636 seuralaistensa kanssa Rhode Islandin ensimmäisen asutuksen, jolle hän antoi nimen Providence muistoksi "Jumalan armollisesta kaitselmuksesta" vainojen aikana. Hän osti intiaaneilta periaatteidensa mukaisesti maan, jolle hän oli asettunut. Uuden asutuksen oli määrä toimia turvapaikkana omantunnon vuoksi vainotuille ja täydellisen uskonnollisen suvaitsevaisuuden pohjalta. Monet uudisasukkaat muuttivat asutukseen Massachusettsista ja muualta.[1][2]

Koska Williams oli nyt vakuuttunut lapsikasteen vääryydestä, hän kastatti itsensä uudelleen vuonna 1639, minkä jälkeen hän kastoi muitakin. Näin syntyi Amerikan ensimmäinen baptistiseurakunta. Muutaman kuukauden kuluttua Williams jätti baptistikirkon. Hän tuli siihen vakaumukseen, ettei mikään kristillinen kirkkokunta vastaa täysin oikeaa kirkkoa. Hän keskitti voimansa uskonnonvapauden puolustamiseen; hänen pääteoksensa oli The Bloody Tenor Of Persecution For The Cause Of Conscience (1644). Williams toimi siirtokunnan lainsäätäjä. Kun Massachusetts vaati Rhode Islandin lainkäyttövaltaa, hän matkusti Englantiin ja onnistui ystävänsä Henry Vanen välityksellä saamaan kuninkaallisen toimiluvan, jolla Rhode Islandin autonomia ja lainkäyttövalta turvattiin. Williams toimi sen varapresidenttinä vuonna 1649 ja presidenttinä tai kuvernöörinä vuosina 1654–1658.[1][2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Roger Williams Encyclopaedia Britannica. 1911. Viitattu 04.09.2022.
  2. a b c Williams, Roger Nordisk familjebok. 1921. Viitattu 04.09.2022.