Rodoksenvinttikoira
Rodoksenvinttikoira (kreik. Λαγωνικός της Ρόδου, Lagonikós tis Ródou) on kreikkalainen koirarotu. Se on hyvin harvinainen kotisaarensa Ródoksen ulkopuolella, mutta Kreetalla sitä tavataan jonkin verran. Se ei ole FCIn eikä Kreikan Kennelliiton KOH:n tunnustama, mutta se kuuluu kreikkalaisen Pelastussäätiöyhdistyksen suojeluohjelmaan.
| Rodoksenvinttikoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
Dodekanesia,  Kreikka |
| Määrä | Suomessa ei yhtään, Ródoksella 50 |
| Rodun syntyaika | 3000–1450 eaa. (1. teoria)/ 1000–0 eaa. (2. teoria) |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen, peltopyyn ja viiriäisen metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästyskoira |
| Muita nimityksiä | Lagonikós tis Ródou, Hound of Rhodes, Hasenjagdhund von Rhodos, Tazi |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 12–16 kg, narttu 8–12 kg |
| Säkäkorkeus | uros 56–64 cm, narttu 47–52 cm |
| Väritys | fawn, keltainen, punainen ja musta |
Ulkomuoto muokkaa
Rodoksenvinttikoira on keskikokoinen alkukantaista tyyppiä edustava vinttikoira. Karvamuunnoksia on kaksi: lyhyt- ja hapsukarvainen. Näistä ensiksi mainitun karvapeite on äärimmäisen lyhyt ja sileä, ja jälkimmäisen samankaltainen kuin salukilla. Väritys vaihtelee vaaleasta fawnista tumman punaruskeaan, ja musta on kaikkein harvinaisin vaihtoehto. Urosten säkäkorkeus on 56–64 cm ja narttujen 47–52 cm, urosten paino 12–16 kg ja narttujen 8–12 kg.
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rotu on älykäs, valpas, lempeä, omistajaansa syvästi kiintyvä, ketterä ja erittäin nopea. Sitä voi pitää sisätiloissa, koska se on kotioloissa rauhallinen, mutta se vaatii runsaasti liikuntaa ja tilaisuuden saada purkaa energiaa vapaana aidatulla alueella.
Rodoksenvinttikoiraa käytetään jäniksen, viiriäisen ja peltopyyn metsästykseen, ja se metsästää joko yksin tai pareittain. Perinteinen metsästyskoulutus kestää peräti neljä vuotta ja tulee yleensä kalliiksi. Parhaat yksilöt löytyvät yleensä paikallisten paimenten luota.
Alkuperä muokkaa
Rodun arvellaan polveutuvan Rodoksen muinaisesta kámiroksenvinttikoirasta, joka oli peräisin minolaisen kulttuurin aikakaudelta. On kuitenkin olemassa myös toinen teoria, jonka mukaan se polveutuisi koirista joita líndoslaiset toivat mukanaan Kazakstanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista Émponaksen kylään. Ottomaanien vallan aikana rodoksenvinttikoira oli Johanniittain ritarikunnan suojeluksessa. 1930–1960-lukujen välisenä aikana se oli suosittu metsästyskoira, mutta sen jälkeen se oli vähällä kuolla sukupuuttoon sekoituttuaan muiden rotujen kanssa. Stergos Pesouvanis, yksi merkittävimmistä kasvattajista, on yrittänyt pelastaa rodun viimeisen 15 vuoden ajan. Nykyisestä 50 jäljellä olevasta yksilöstä kuitenkin vain harva on puhdasrotuinen.