Rodney Strasser (s. 30. maaliskuuta 1990 Freetown) on sierraleonelainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pituudeltaan 181-senttimetrinen. Hän edustaa Suomen Veikkausliigassa pelaavaa Turun Palloseuraa. Hän on pelannut muun muassa Italian Serie A:ssa ja Sierra Leonen maajoukkueessa.[1]

Strasser siirtyi vuonna 2006 kotimaastaan italialaisseura AC Milanin junioreihin. Hän pääsi ensimmäisen kerran Serie A:ssa kentälle joulukuussa 2008 Udinesea vastaan pelatun ottelun lopulla. Se jäi tuolla kaudella hänen ainoaksi ottelukseen pääsarjassa, ja myös seuraavalla kaudella hän pääsi vaihdosta kentälle vain kerran. Kaudella 2010–2011 hän pelasi kolme Serie A -ottelua, joista yhdessä täydet 90 minuuttia, ja teki tammikuussa Cagliaria vastaan ottelun ainoan maalin. Milan voitti tuolla kaudella Italian-mestaruuden. Strasser pääsi myös Mestarien liigassa kentälle kahden ottelun loppuminuuteilla. Kaudella 2011–2012 hän pelasi 13 Serie A -ottelua, joista 12 ottelua lainasopimuksella Leccessä, ja teki niissä yhden maalin. Kaudella 2012–2013 hän pelasi vielä kaksi Serie A -ottelua lainasopimuksella Parmassa, mutta tämän jälkeen ura Italiassa jatkui alemmilla sarjatasoilla. Kaudella 2015–2016 Strasser pelasi 12 ottelua Kroatian pääsarjassa NK Zagrebin joukkueessa ja seuraavalla kaudella 12 ottelua Portugalin toisella sarjatasolla Gil Vicenten joukkueessa. Hän oli näissä seuroissa lainalla Genoasta, jonka edustusjoukkueessa hän ei päässyt pelaamaan yhtään liigaottelua.[1]

Kaudeksi 2020 Strasser siirtyi Suomen Veikkausliigassa pelaavaan Turun Palloseuraan.[1][2] Kauden kuudessa ensimmäisessä liigaottelussa hän on pelannut kolme kertaa avauskokoonpanossa mutta oli toisessa ottelussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen kolme ottelua sivussa.[1]

Strasser on pelannut Sierra Leonen maajoukkueessa yhdeksän ottelua vuosina 2010–2014.[1][3]

Lähteet muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.