Robert Finlay (5. marraskuuta 1719 Dublin1785 Bordeaux) oli ruotsalainen liikemies ja ruukinpatruuna ja ensimmäinen Suomessa toiminut kauppaneuvos. Kauppaneuvoksen arvonimen hän sai 1762.[1]

Dublinissa Irlannissa syntyneen Finlayn vanhemmat olivat tukkukauppias John Finlay ja Maren Daway ja puoliso vuodesta 1751 Elisabeth Plomgren. Robert Finlay oli aikanaan Tukholman rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Ennen Ruotsiin muuttoaan Finlay työskenteli Moskovassa ja ennen kauppiasuraansa Tukholmassa hän toimi siellä ruotsalaisen suurkauppiaan kirjanpitäjänä. Skotlantilaisen aatelissuvun edustajana hänet naturalisoitiin 1755 Ruotsin ritarihuoneeseen. Ruotsissa hänellä olivat muun muassa Forsmarkin, Strömin, Gnarpin, Gimon, Skebon ja Ortalan ruukit ja Norrtäljen manufaktuuri sekä Robertsforsin ruukki. Suomesta Finlay hankki tai perusti Kärkelän kuparisulaton, Orijärven kaivoksen sekä Kimon, Männaisten, Kosken ja Fiskarsin ruukit. Ritariston ja aatelin edustaja hän oli Ruotsissa valtiopäivillä 1760–1771. Vararikon liiketoimissaan lopulta tehnyt Finlay muutti viimeisiksi vuosikseen tiluksilleen Ranskaan.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Robert Finlay Biografiasampo. Viitattu 23.6.2022.