Robert Henry De Niro, (paremmin tunnettu nimellä Robert De Niro Sr., 3. toukokuuta 1922 – 3. toukokuuta 1993) oli yhdysvaltalainen abstraktis-ekspressionistinen taidemaalari. Hänet tunnettiin myös näyttelijä Robert De Niron isänä.[1]

Ura ja elämä muokkaa

Robert De Niro Sr. syntyi Syracusessa New Yorkin osavaltiossa. Hänen vanhempansa olivat amerikanitalialainen Henry Martin De Niro (1897–1976) ja amerikanirlantilainen Helen M. (o.s. O'Reilly; 1899–1999). Hän oli kolmihenkisen sisarussarjan vanhin.

De Niro opiskeli 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa taidemaalari Hans Hofmannin ohjaamana sekä vuosina 1939–1941 Black Mountain Collegessa Ashevillessa Pohjois-Carolinassa. De Niro piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Peggy Guggenheimin galleriassa keväällä 1946. Tuolloin hänen tyylilajinsa oli pääasiassa abstraktinen. Hän piti useita yksityisnäyttelyitä newyorkilaisessa Charles Egan Galleryssa 1950-luvulla, kriitikot arvostivat hänen taitavaa värienkäyttöään. Vuosikymmenen puoleenväliin tultaessa De Niro oli säännöllisesti mukana ryhmänäyttelyissä. Hänelle myönnettiin Longview Foundation -palkinto 1958.

Vuosina 1961–1964 De Niro eli Ranskassa. 1970- ja 1980-luvuilla hän piti näyttelyitä museoissa ja gallerioissa ympäri Yhdysvaltojen. Hän opetti erinäisissä taidekouluissa ja collegeissa, kuten Cooper Union, The New School for Social Research ja School of Visual Arts. De Niron töitä on esillä lukuisissa yhdysvaltalaismuseoissa.

De Niro avioitui opiskelijakollegansa Virginia Admiralin kanssa 1942. Pariskunta erosi pian heidän poikansa, Robert De Niron (s .1943) syntymän jälkeen.

Kuolema muokkaa

Robert De Niro Sr. kuoli syöpään 71-vuotispäivänään New Yorkissa.[1] Hänet on haudattu Kensicon hautausmaalle, joka sijaitsee Valhallassa New Yorkin osavaltiossa.

Vuonna 1993 ensi-iltansa saanut elokuva A Bronx Tale omistettiin Robert De Niro Sr.:lle. Teos oli Robert De Niro Jr.:n ensimmäinen ohjaus.

Lähteet muokkaa

  1. a b Smith, Roberta: Robert De Niro, 71, A New York Painter And Actor's Father. (Verkkojulkaisu, päivitetty 7.5.1993) New York Times, 7.5.1993. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa