Robert Culp

Robert Martin Culp (16. elokuuta 1930 Oakland, Kalifornia, Yhdysvallat24. maaliskuuta 2010) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hänet muistetaan Kelly Robinsonin roolista 1960-luvun televisiosarjassa Minä vakooja (I Spy), jossa hänen kanssaan esiintyi Bill Cosby. Elokuviin, joissa hän esiintyi, kuului Paul Mazurskyn ohjaama Bob & Carol & Ted & Alice (1969). Hän vieraili myös kolmessa Columbo-televisioelokuvassa murhaajan roolissa. Myöhempään uraan lukeutui muun muassa rooli Alan J. Pakulan elokuvassa Pelikaanimuistio (1993).

Robert Culp
Robert Culp.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Robert Martin Culp
Syntynyt16. elokuuta 1930
Oakland, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut24. maaliskuuta 2010 (79 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti näyttelijä, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja
Puoliso Elayne Carroll (1951–56)
Nancy Ashe (1957–66)
France Nguyen (1967–70)
Sheila Sullivan (1971–76)
Candace Faulkner
(1981–2007)
Näyttelijä
Aktiivisena 1953–2010
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Culp myös käsikirjoitti itse eräitä Minä vakooja -sarjan jaksoja. Hän oli sarjasta kolme kertaa Emmy-ehdokkaana parhaasta miespääosasta draamasarjasta ja kerran parhaasta käsikirjoituksesta. Lisäksi hän oli näyttelijäntyöstään myös Golden Globe -ehdokkaana.[1]

Culp oli myös Half-Life 2 -pelin Wallace Breenin ääninäyttelijä.

Culp oli viidesti naimisissa. Vuosina 1967–1970 puolisona oli France Nuyen.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.