Ringeten maailmanmestaruuskilpailut

Ringeten maailmanmestaruuskilpailut on Kansainvälisen Ringetteliiton (IRF) järjestämä kansainvälinen ringetteturnaus.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin Kanadassa vuonna 1990. Eniten mestaruuksia on voittanut Suomi. Ringeten maailmanmestaruutta kutsutaan Sam Jacks Trophy -nimellä.[1]

Historia muokkaa

Vuonna 1990 Gloucesterissä pidettyyn ensimmäiseen turnaukseen osallistui kuusi kanadalaista joukkuetta provinsseista, sekä Suomen ja Yhdysvaltojen maajoukkueet.

Vuosien 1990–1996 ja 2000–2004 aikana maailmanmestaruuskilpailut pidettiin joka toinen vuosi. Vuonna 1998 turnausta ei pidetty, mutta lajin mahtimaat Suomi ja Kanada pelasivat useamman maaottelun keskenään eri puolella Eurooppaa. Vuodesta 2004 eteenpäin kilpailut on pidetty joka kolmas vuosi.

Vuodesta 2013 turnaus on pelattu järjestelmällä, jossa lajia ylivoimaisesti hallitsevat Suomi ja Kanada pelaavat suoraan kaksiosaisen finaalin maailmanmestaruudesta, eli Sam Jacks Trophy -palkinnosta.[2] Muut joukkueet kisaavat President's Pool alkusarjan, joiden kaksi parasta joukkuetta (Kanadan ja Suomen nuorten joukkueet pois lukien) kisaavat MM-pronssista (President's Bronze).

Mitalistit muokkaa

Vuosi Paikka Kultaa Hopeaa Pronssia
1990   Gloucester, Ontario   Alberta   Ontario   Quebec
1992   Helsinki   Kanada, länsi   Kanada, itä   Suomi
1994   Saint Paul, Minnesota   Suomi   Kanada, itä   Kanada, länsi
1996   Tukholma   Kanada   Suomi   Yhdysvallat
2000   Helsinki   Suomi   Kanada   Yhdysvallat
2002   Edmonton, Alberta   Kanada   Suomi   Yhdysvallat
2004   Tukholma   Suomi   Kanada   Yhdysvallat
2007   Ottawa, Ontario   Suomi   Kanada   Ruotsi
2010   Tampere   Suomi   Kanada   Yhdysvallat
2013   North Bay, Ontario   Suomi   Kanada   Yhdysvallat
2016   Helsinki   Suomi   Kanada   Ruotsi
2017   Mississauga, Ontario   Suomi   Kanada   Ruotsi
2019   Burnaby, Brittiläinen Kolumbia   Suomi   Kanada   Ruotsi
2022   Espoo[3]   Suomi   Kanada   Yhdysvallat

[4][5]

Mitalitaulukko muokkaa

Maa Kultaa Hopeaa Pronssia
  Suomi 10 2 1
  Kanada 2 9 0
  Kanada, länsi 1 0 1
  Alberta 1 0 0
  Kanada, itä 0 2 0
  Ontario 0 1 0
  Yhdysvallat 0 0 7
  Ruotsi 0 0 4
  Quebec 0 0 1

Lähteet muokkaa

  1. Famous People in Ringette nationalringetteschool.com. nationalringetteschool.com. Viitattu 1.1.2016. (englanniksi)
  2. Sakari Lund: Suomi lähellä ringeten MM-kultaa 3.1.2014. Yle. Viitattu 21.1.2014.
  3. Strozyk, Matias: Ringeten MM-kilpailut Espooseen syksyllä 2022 – Suomi hakemaan kymmenettä kultaa Yle Urheilu. 6.9.2021. Viitattu 6.10.2021.
  4. Historia - Suomen Ringetteliitto Ry ringette.skrl.fi: Suomen Ringetteliitto Ry. Arkistoitu 10.1.2016. Viitattu 2.1.2016.
  5. Suomen Ringetteliitto ry wrc2015.fi. wrc2015.fi. Arkistoitu 7.12.2015. Viitattu 4.1.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.