Avaa päävalikko

Rimbo on taajama ja entinen kunta nykyisessä Norrtäljen kunnassa, Tukholman läänissä Ruotsissa. Se sijaitsee valtatie 77:n varrella noin 20 kilometrin päässä Norrtäljestä Knivstan ja Uppsalan suuntaan. Rimbossa oli vuoden 2010 lopussa 4 629 asukasta.[1] Rimbossa on seudun suurin pesula Textilia ja jonkin verran teollisuutta.

Rimbo
Ilmakuva Rimbosta.
Ilmakuva Rimbosta.

Rimbo

Koordinaatit: 59°45′N, 18°22′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Uplanti
Kunta Norrtäljen kunta
Pinta-ala
 – Maa 2,57 km²
Väkiluku 4 629
 – Tiheys 1 801,2 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Rimbon taajama oli taajaväkinen yhdyskunta vuosina 1914–1957.

Rimbo oli oma kuntansa vuosina 1863–1951. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Rimbo liitettiin tuolloin muodostettuun Sjuhundran suurkuntaan. Vuonna 1967 perustettiin uudelleen Rimbo-niminen kunta, kun Sjuhundran kuntaan liitettiin Närtuna ja Gottröra lakkautetusta Skepptunan kunnasta. Uusi Rimbon kunta liitettiin Norrtäljen kuntaan jo vuonna 1971.

NähtävyyksiäMuokkaa

VäestönkehitysMuokkaa

Rimbon taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
1 678
1965
  
2 431
1970
  
3 237
1975
  
3 404
1980
  
3 340
1990
  
3 913
1995
  
4 183
2000
  
4 256
2005
  
4 606
2010
  
4 629
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[2]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.