Riihimäen Kolmoskori
Riihimäen Kolmoskori on riihimäkeläinen koripalloseura, joka oli aktiivinen 1990-2010. Seura perustettiin 1990-luvun alussa RPL:n jatkeeksi. Nykyisin Riihimellä koripallotoimintaa pyörittää Riihimäen koripalloseura.
Kolmoskori | |
---|---|
Koko nimi | Riihimäen Kolmoskori |
Kaupunki | Riihimäki |
Kultaa | 0 |
Hopeaa | 0 |
Pronssia | 0 |
Kolmoskori tuli tunnetuksi erityisesti kasvattajaseurana. Seuran kasvatteja ovat muun muassa Lauri Toivonen, Ilkka Vuori ja Tuomas Viertola. Kolmoskori pelasi välillä nuorten SM-sarjaa, mutta koripallotoiminta Riihimäellä kuihtui vähitellen, ja nykyisin Kolmoskori on olemassa rekisteröitynä yhdistyksenä[1] muttei aktiivisena seurana.
Historia
muokkaaRiihimäen Kolmoskori perustettiin 1990-luvun alussa RPL:n koripallotoiminnan jatkeeksi. 2000-luvun alussa seuran junioritoiminta alkoi tuottamaan tulosta Seuran 85-syntyneiden joukkue (B-juniorit) osoittivat, että myös Riihimäeltä voidaan nousta kansalliseen koriskärkeen. Joukkue teki paikallista lajihistoriaa voittamalla kahdesti Eteläisen alueen mestaruuden, kahdesti minien epävirallisena SM-turnauksena pidetyn Ranta-Vahalan ja JBT-turnauksen. [2]
1985-syntyneiden kutsuttiin kolmesti mukaan Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen Scania-Cup:iin ja vuodelta 1998 seuralla on tilillään 1985-syntyneiden juniorijoukkueen saavuttama Pohjoismaiden mestaruushopea. 2000-luvun alussa '85-ikäluokan muodostama B-pojat tavoitteli ensimmäisenä riihimäkeläisenä koripallojoukkueena paikkaa ikäluokkansa SM-sarjassa.[2] Tässä tavoitteessa joukkue onnistuikin ja Kolmoskorin B-pojat pelasivat kaudella 2001-02 B-poikien SM-sarjassa. [3]
Menestyksekkään juniorijoukkueensa esimerkin voimin Riihimäen koripallokulttuuri on nousi huomattavasti. Jokavuotinen koriskoulu toi 2000-luvun alussa vuosittain 1-2 joukkueellisen verran uusia harrastajia. Menestyksekkään 1985-syntyneiden B-juniorijoukkueen lisäksi Kolmoskorin minit pelasivat hyvin, pelaten eteläisen alueen korkeimmalla sarjatasolla. Seura hyötyi myöskin yhteistyöstään naapuriseura Hyvinkään Pontevan kanssa, joka mahdollisti rinnakkaisedustuksen seuran pelaajille Pontevan juniorijoukkueisiin.[2]
2000-luvulla Miesten edustusjoukkue pelasi Miesten 4-divisioonassa,[2] nousten välillä jo 3-divisioonatasolle. [3]
2000-luvun puoliväliin mennessä Kolmoskorin edustusjoukkueen koripallotoiminta kuitenkin hiipui ja vaikka loppuvaiheessa seurassa pelasikin paluumuuttajina vanhoja kasvatteja kuten Lahtisen veljekset Ilpo ja koripalloliiga-tasolla asti pelannut Ilari, seuran edustusjoukkueen viimeisiksi sarjapeleiksi jäi Miesten 4-divisioonapelit 2000-luvun lopussa. Nuorisopuolella nähtiin vielä hyviä otteita B-nuorten joukkueen pelatessa B-nuorten SM-sarjaa kaudella 2006-07. Joukkuetta tuolloin valmensi sittemmin Hyvinkään Pontevassa valmentajana toiminut Matias Lehtinen. [4]
2010-luvun ensimmäisinä vuosina Riihimäen koripallotoiminta virkosi jälleen, ja paikkakunnalle perustettiin uusi seura, Riihimäen Koripalloseura (RiKos) erityisesti harrastusmahdollisuuksia ja junioritoiminnan pyörittämistä varten.[5][6]
Lähteet
muokkaa- ↑ http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/koripalloseura+riihimaen+kolmoskori+ry/10491165
- ↑ a b c d Kolmoskori.fi web.archive.org. 01.02.2001. Viitattu 09.07.2015.
- ↑ a b Kolmoskori.fi web.archive.org. 26.03.2002. Viitattu 09.07.2015.
- ↑ RiKos palautti koriksen Riihimäelle – "Kyllä se täälläkin näkyy, että koris on Suomessa nosteessa" aamuposti.fi. 22.12.2017. Viitattu 22.12.2017.
- ↑ http://www.aamuposti.fi/artikkeli/254502-koripallo-kay-kateen-taas-riihimaellakin
- ↑ http://koripallo.blogit.hameensanomat.fi/2014/09/27/esittelyssarikos/