Revivim on kibbutsi Israelin Eteläisellä hallintoalueella. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 1 081.

Revivim
Paikallista katunäkymää.
Paikallista katunäkymää.

Revivim

Koordinaatit: 31°2′37″N, 34°43′16″E

Valtio Israel
Hallintoalue Eteläinen
Väkiluku (2018) 1 081


















Maantiede muokkaa

 
Kibbutsin rakennuksia.

Revivim sijaitsee Israelin eteläosassa Negevin autiomaassa noin 34 kilometriä Beerseban kaupungista etelään.[1]

Historia muokkaa

 
Revivim ilmakuvassa vuonna 1947.

Revivimin kibbutsi perustettiin vuonna 1943 ja sen alkuperäinen nimi oli Tel Zofim. Tarkoituksena oli hankkia kokemusta Negevin autiomaan maanviljelyn mahdollisuuksista. Veden puute oli suurin ratkaistava ongelma. Vuonna 1944 rakennettiin keinokastelujärjestelmä, johon käytettiin läheisen wadin ajoittaisia tulvavesiä. Paikalla alettiin viljellä taateleja, oliiveja ja granaattiomenia.[1]

Israelin itsenäisyyssotaa edeltäneet väkivaltaiset yhteenotot alkoivat Revivimissä joulukuussa 1947, jolloin kibbutsia vastaan hyökkäsi beduiineja. Itse sodan sytyttyä alueelle etenivät puolestaan Egyptin armeijan joukot. Kibbutsi oli piiritetty, mutta se piti silti puolensa. Israelin armeijan joukot loivat yhteyden paikalle operaatio Yo’avin aikana joulukuussa 1948. Paikka jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen sodan jälkeen.[1]

Talous muokkaa

Revivim kuuluu nykyisin Israelin yleiseen vesiverkkoon, mikä on helpottanut maanviljelyä. Kibbutsin asukkaat kasvattavat esimerkiksi viljaa, oliiveja, siipikarjaa ja lypsykarjaa. Kibbutsissa on myös esimerkiksi muoviteollisuutta ja oliivipuristamo.[1]

Väestö muokkaa

Revivimin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 1 081.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 644 ja vuonna 1970 429.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 17 Ra-Sam, s. 267-268. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 4.2.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa