Retroperjantai on Radio Novalla perjantai-iltaisin tuleva radion musiikkiohjelma, jossa soitetaan 1990-luvun tanssimusiikkia. Ohjelmaa juonsi Oku Luukkainen.[1] Häntä ovat toisinaan tuuranneet muun muassa Waldo ja Esko Eerikäinen.[2][3] Marraskuussa 2020 Luukkainen ilmoitti jättävänsä ohjelman joulukuussa, ja tammikuussa 2021 ohjelman uutena juontajana aloitti Matti Airaksinen.[4][5]

Historia muokkaa

Retroperjantai alkoi The Voice -radiokanavalla syksyllä 2011 Ville Kinaretin juontamana. Silloin ohjelmassa esitettiin lähinnä 1980-luvun musiikkia, ja ajoittain myös 1990-luvun ja 1970-luvun musiikkia. Vuonna 2012 Oku Luukkainen tuli ohjelman uudeksi juontajaksi Kinaretin siirryttyä Radio Citylle. Luukkainen uudisti ohjelmaa ja hän alkoi soittaa lähinnä 1990-luvun eurodance-musiikkia. Hänellä oli myös usein tapana jatkaa ohjelmaa virallisen loppumisajan (klo 22.00) yli.[6] Toukokuussa 2016 hän jatkoi ohjelmaa puoli neljään asti yöllä.[7] 21. syyskuuta 2018 Luukkainen jatkoi lähetystä kello 4.32 asti Retroperjantain Facebook-sivun saavutettua 60 000 tykkäystä.[8][9] Ohjelmassa kuullaan myös useita puhelinsoittoja kuuntelijoilta. Helmikuussa 2016 The Voice -kanavan lopetettua Luukkainen sekä ohjelma siirtyivät Radio Novalle ja Retroperjantailla on joka perjantai noin 200 000 kuuntelijaa. Se on Suomen kaupallisten radioiden suosituin ohjelma perjantai-iltaisin.[6][10]

Ohjelmaan liittyvää muokkaa

Ohjelman tiimoilta järjestettiin loppuunmyytyjä Retroristeilyjä, joissa DJ:nä toimi Oku Luukkainen ja esiintyi useita muita artisteja.[6][11] Vuonna 2016 Luukkaisen kokoama Retroperjantai-kokoelma-albumi ylsi Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle.[12][6] Vuonna 2017 Chorale-yhtye julkaisi ohjelman innoittamana kappaleen ”Retroperjantai”.[13] Lokakuussa 2017 järjestettiin Retroperjantaimiitti Helsingin Nosturissa.[14][15] Retroperjantai on ollut ehdolla Radio Gaalassa vuoden radio-ohjelmana vuosina 2016–2018.[16][17][18] Yhden hitin ihmeenä pidetyn ruotsalaisen eurodanceartisti Bushmanin kappale "No 1 Else" on yksi ohjelman soitetuimpia sekä kuuntelijoiden toivotuimpia kappaleita.[19][20]

Ohjelmaosiot muokkaa

Matti Airaksisen luotsaama ohjelma koostuu musiikin lisäksi kolmesta osiosta: "Mikä hitti? -kisa", "Viikon Valinta" ja "Viikon Scooter".

Mikä hitti? -kisa muokkaa

Juontaja soittaa ensin karsivan kappaleen, jonka aikana kaksi nopeimmin soittanutta ja oikein vastannutta kilpailijaa pääseee kisaamaan toisiaan vastaan. Kisassa juontaja soittaa viisi kappaletta, joita kilpailijoiden tulee tunnistaa, pyytää nimellään vastausvuoro ja kertoa juontajalle kappaleen sekä sen esittäjän nimi. Oikeasta vastauksesta kilpailija saa pisteen. Jos kilpailija tietää joko oikean artistin tai oikean kappaleen, saa hän puoli pistettä. Kilpailija, joka on tunnistanut viidestä kappaleesta eniten kappaleita oikein, voittaa kisan ja saa palkinnon. Tasapelissä kumpikin kilpailija saa oman palkinnon.

Viikon Valinta muokkaa

Juontaja soittaa lähetyksessään yhden Anssi Honkasen eli Millennium Projectin valitseman kappaleen 2000-luvulta saatesanojen kera.

Viikon Scooter muokkaa

Juontaja soittaa kuuntelijan toivoman Scooter-yhtyeen kappaleen miltä tahansa vuosikymmeneltä.

Lähteet muokkaa

  1. Retroperjantai siirtyy Radio Novalle Voice.fi. 11.2.2016. Viitattu 21.2.2018.
  2. Retroperjantai saa uuden juontajan - ysäritähdestä Oku Luukkaisen aisapari Voice.fi. 26.3.2017. Viitattu 21.2.2018.
  3. Ysäritähti aikoo kätellä kaikki faninsa - "Viime kerta ei saa toistua" Voice.fi. 20.10.2017. Viitattu 21.2.2018.
  4. Oku Luukkainen jättää huippusuositun radio-ohjelmansa – ulos eetteristä jo joulukuussa Iltalehti. 30.11.2020. Viitattu 4.12.2020.
  5. Matti Airaksinen tekee paluun radioon – ottaa haltuunsa Novan Retroperjantai-ohjelman Radio Nova. 30.11.2020. Viitattu 4.1.2021.
  6. a b c d Ysäribuumi sai uuden keulakuvan Voice.fi. 2.1.2017. Viitattu 21.2.2018.
  7. Radio Novan juontaja kieltäytyi lopettamasta lähetystä - mitä sanoo kanava? Voice.fi. 27.5.2016. Viitattu 21.2.2018.
  8. Oku Luukkaisen Instagram Instagram. Viitattu 30.9.2018.
  9. Retroperjantaissa tavoitellaan tällä viikolla ennätystä: "Ääni saattaa olla kovilla" Radio Nova. 17.9.2018. Viitattu 30.9.2018.
  10. Mitä tapahtui Radio Novalle? Voice.fi. 12.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  11. Radio Novan Retroristeily vol. 4 Mariellalla 9.–11.3.2018 vikingline.fi. Arkistoitu 21.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  12. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Artistit www.ifpi.fi. Arkistoitu 22.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  13. Chorale julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Retroperjantai Radio Nova. 1.6.2017. Viitattu 21.2.2018.
  14. Ysärifaneille järjestetään valtava miitti Helsingissä: "Upeiden tyyppien kannattaa tutustua" Radio Nova. 30.8.2017. Viitattu 21.2.2018.
  15. Helsingissä nähtiin ysärifanien pyhiinvaellus Voice.fi. 31.10.2017. Viitattu 21.2.2018.
  16. RadioGaalan voittajaehdokkaat julki - yleisöäänestyksessä ääniä miltei 167 000! www.radiomedia.fi. Arkistoitu 22.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  17. Retroperjantai ehdolla Suomen parhaaksi ohjelmaksi, Radio Nova vuoden radioksi Voice.fi. 28.2.2017. Viitattu 21.2.2018.
  18. Radio Novan Oku Luukkainen kahmi ehdokkuuksia RadioGaalassa: "Työvoitto" Radio Nova. 13.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  19. Ysärivillitys ei ole hetken huumaa – ”Suomi on edelläkävijä” Ilta-Sanomat. 3.5.2023. Viitattu 16.6.2023.
  20. Räsänen, Mikko: Retroperjantain biisitilastot julki - tässä ovat ysäribiisien top50 Radio Nova. 9.1.2018. Viitattu 16.6.2023.

Aiheesta muualla muokkaa