René Amengual
René Amengual Astaburuaga (2. syyskuuta 1911 Santiago de Chile – 2. elokuuta 1954 Santiago de Chile) oli chileläinen säveltäjä ja pianisti.[1]
Amengual pääsi Chilen kansalliseen musiikkikonservatorioon vuonna 1923. Siellä hän sai pianonsoiton opetusta Alberto Spikiniltä sekä Rosita Renardilta ja sitten sävellysopetusta Pedro Humberto Allendelta.[2] Amengual valmistui vuonna 1935 ja aloitti sitten itse akateemisen uran kansalliskonservatoriossa, jota hän johti vuodesta 1947.[1] Hän opetti myös Liceo experimental Manuel de Salasissa ja oli mukana perustamassa Escuela moderna de música de Santiagoa. Hän oli käytännöillään rakentamassa pohjaa Chilen musiikkikoulutuksen uudistuksille.[2]
Amengual oli Chilen kansallisen säveltäjäliiton aktiivinen jäsen vuodesta 1936.[2] Vuonna 1943 hän matkusti Yhdysvaltoihin Institute of International Educationin vieraana. Hän vieraili myös festivaaleilla ja kongresseissa Sveitsissä, Ranskassa sekä Saksassa. Amengual oli mukana laatimassa pedagogisia teoksia Mi amigo el piano, Selección de clásicos ja Los maestros del clavecín.[1]
Amengualin varhaisemmissa teoksissa on kuultavissa ranskalaisen impressionismin ja uusklassismin vaikutus.[1] Amengual eteni uransa mittaan kohti atonaalisempaa tyyliä.[2] International Society for Contemporary Musicin festivaalilla Oslossa vuonna 1953 esitettiin hänen viimeiseksi teoksekseen jäänyt puhallinsekstetto, jossa ilmeni kehittynyt atonaalinen sävelkieli.[1] Amengualin muun tuotannon joukossa on piano- ja kamarimusiikkia (kuten jousikvartettoja), Preludio sinfónico (1939), kuoroteoksia, pianokonsertto (1941/1942) ja harppukonsertto (1950). Sävelkielen estetiikan muutos kuului harppukonsertossa.[2][1]