Rekikylä
Rekikylä on kylä Reki-Vesalan alueella Vesalan kaupunginosassa Oulussa entisen Ylikiimingin kunnan alueella. Kylä seututien 833 varrella, noin 10 kilometriä Ylikiimingistä Oulun suuntaan. Asukkaita on noin 100.
Kylä sijaitsee käytännössä kokonaan Ouluntien varressa ja pääosin sen pohjoispuolella. Alue on pohjavesialuetta ja hiekkakangasta, laajoja 1950-luvulla aloitettuja soranottopaikkoja on edelleen käytössä Juminkankaan alueella kylän länsipuolella. Kylän vesistöt ovat vähäiset ja rajoittuvat pääasiassa Kiiminkijokeen, Vepsänjokeen sekä soranottopaikkojen pohjavesilampiin. Kylältä saa alkunsa myös Kalimenjoki joka on ainut kokonaisuudessaan Oulun kaupungin alueella virtaava joki.
Palvelut
muokkaaPäiväkotia lukuun ottamatta peruspalveluja kylällä ei ole. Lähin päivittäistavarakauppa löytyy Ylikiimingistä ja muut palvelut kuntakeskuksesta. Rekikylä kuuluu Vesalan koulupiiriin. Entinen Rekikylän koulu on nykyisin yksityisomistuksessa ja siellä toiminut muun muassa veneveistämö.
Historia
muokkaa- Pääartikkeli: Rekikylän kivikautinen asuinpaikka
Rekikylän alueella on ollut asutusta jo kivikaudella. Rekikylästä on löydetty kivikautinen asuinpaikka, joka käsittää yhteensä 140 asumuspainannetta sekä kiviröykkiöitä. Asumusalueita on mahdollisesti kiertänyt paaluaita, joka viittaisi alueen väkivaltaiseen menneisyyteen.
Yritystoiminta
muokkaa- MammuttiHirren talotehdas Rekikylässä työllistää noin 40 henkeä.
- pienimuotoista veneveistämötoimintaa