Reinhold Hanning (28. joulukuuta 1921 Helpup, Saksa30. toukokuuta 2017 Lage, Saksa)[1] oli saksalainen tuomittu natsisotarikollinen, joka toimi Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin vartijana.[2] Hänet tuomittiin vuonna 2016 viiden vuoden vankeuteen osallisuudesta 170 000 murhaan.[3]

Hanning syntyi vuoden 1921 loppupuolella. Hän liittyi Hitler-Jugendiin 14-vuotiaana joko vuoden 1935 lopussa tai vuonna 1936, ja hän liittyi vapaaehtoisena Waffen-SS-joukkoihin 18-vuotiaana vuonna 1940.[3][4] Hänet lähetettiin helmikuussa 1942 vartijaksi Auschwitzin leirille. Hanning oli yksi niistä SS-miehistä, jotka saattoivat juutalaisvangit kaasukammioihin näiden saavuttua leirille junalla.[5] Syyskuussa 1943 hänet ylennettiin Unterscharführeriksi. Vuonna 1944 hänet siirrettiin Sachsenhausenin keskitysleirille. Hanning vangittiin toukokuussa 1945, ja hänet vapautettiin vuonna 1948. Vapauduttuaan hän toimi lyhyen aikaa brittiläisten joukkojen kokkina. Myöhemmin hän aloitti uran liikemiehenä ja vetäytyi eläkkeelle vuonna 1984.

Hanning myönsi toimineensa keskitysleirinvartijana, mutta kiisti osallisuutensa murhiin.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Hagemann, Seda & Kamisli, Erol: Ehemaliger SS-Wachmann Reinhold Hanning ist tot Lippische Landes-Zeitung. 31.5.2017. Viitattu 1.6.2017. (saksaksi)
  2. Gray, Eliza: Inside One of the Last Nazi Death Camp Trials Time. 12.2.2016. Viitattu 1.6.2017. (englanniksi)
  3. a b Brady, Kate: Auschwitz guard sentenced to five years for complicity in 170,000 murders Deutsche Welle. 17.6.2016. Viitattu 1.6.2017. (englanniksi)
  4. a b Pehkonen, Kati: Auschwitzin 94-vuotias vartija kuunteli ilmeettömänä leiriltä selvinneiden tarinoita oikeudessa Iltalehti. 29.4.2016. Viitattu 1.6.2017.
  5. Former Auschwitz guard Reinhold Hanning convicted BBC News. 17.6.2016. BBC. Viitattu 1.6.2017. (englanniksi)