Reijo Valta

suomalainen runoilija

Reijo Valta (22. lokakuuta 1967 Kuopio) on suomalainen tietokirjailija ja runoilija. Vallan laajaan tuotantoon kuuluu historiateoksia, suomennoksia, runoja ja sarjakuvia käsitteleviä tietokirjoja. Hänen tunnetuin teoksensa lienee Kapteeni Haddockin kirosanat kokoava Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat vuodelta 1999[1].

Reijo Valta
Henkilötiedot
Syntynyt22. lokakuuta 1967 (ikä 56)
Kuopio
Kansalaisuus Suomi
Ammatti tietokirjailija ja runoilija
Kirjailija
Äidinkielisuomi
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jyväskylän yliopistosta historiasta ja filosofiasta valmistunut Valta aloitti uransa liikenteen historiaa käsittelevillä teoksilla. Hän on kirjoittanut muun muassa vesiliikenteestä Pohjois-Savossa ja linja-autoilusta Oulussa. Lisäksi hän on kirjoittanut järjestöhistorioita.

Vallan sarjakuvakirjoitukset keskittyvät Tintin seikkailuihin, joista hän on tehnyt neljä teosta, mainitun Haddock-teoksen lisäksi esimerkiksi arumbajaintiaaneja käsittelevän etnografisen tutkielman. Valta on kirjoittanut myös Asterixin seikkailujen latinankielisistä lentävistä lauseista ja Aku Ankan maailmasta.

Filosofian alalta Valta on toimittanut (yhdessä Riitta Koikkalaisen kanssa) J.E. Salomaan teosten uusintajulkaisuja[2] ja suomentanut antiikin kreikkalaisten filosofien fragmentteja (Anaksagoras, Melissos, Zenon Elealainen, Filolaos ja Diogenes Apollonialainen).

Vallan runotuotanto on kokeellista ja/tai pamfletoivaa. Esimerkiksi kokoelma Puista kasvavat (2009) on toteutettu valokuvaamalla. Valta on tehnyt yhteistyötä muun muassa Karri Kokon kanssa.

Runoteokset muokkaa

  • Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä, 2008
  • Vasemmalla kädellä, 2009
  • Istuutuu vilpittömästi, 2009
  • Puista kasvavat, 2009
  • Karri Kokko's Next Work, 2009 (yhdessä Sari Hakalan, Satu Kaikkosen ja Troy Lloydin kanssa)
  • Performassin jälkeen, 2010 (yhdessä Karri Kokon kanssa)
  • Kokoomus, 2010
  • Esteettinen elämys voidaan jättää sivuun, 2011

Muita teoksia muokkaa

  • Muhammed, Kaltio ja mediastrategit: Ville Rannan sarjakuvasta noussut kohu helmikuussa 2006. Oulu: Jyväs-Ainola, 2007. ISBN 978-952-5353-34-1.
  • Olemisen junnaava sitko: Kirjoituksia Aku Ankan maailmasta. Oulu: Jyväs-Ainola, 2009. ISBN 978-952-5353-40-2.
  • MC Vittumeitsi ja muut merkityksettömät. Jyväskylä: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2016. ISBN 978-952-5353-70-9.

Lähteet muokkaa

  1. Heikura, Pasi: Kapteeni Haddockin haukkumasanojen loisto ei himmene. Yle Radio 1 – Aristoteleen kantapää. 26.8.2007. Arkistoitu 5.6.2009. Viitattu 28.5.2010.
  2. Lindroos, Ilari: J. E. Salomaa: Historia ja nykyaika Agricolan kirja-arviot. 27.3.2001. Viitattu 28.5.2010.

Aiheesta muualla muokkaa