Rehydroksylaatioajoitus
Rehydroksylaatioajoitus on menetelmä, jonka avulla voidaan määritellä keraamisten esineiden ikää. Arkeologinen materiaali on suurelta osin poltettua savea. Esineet reagoivat ilmassa olevan kosteuden kanssa ja niiden paino lisääntyy. Saviesineen materiaalin kiteet muuttuvat hitaasti ja niistä tulee kidevedellisiä. Rehydroksylaatio tapahtuu uudessa, vastapoltetussa esineessä nopeasti, mutta reaktio hidastuu pian ja jatkuu tuhansia vuosia.[1]
Reaktio saadaan palautetuksi, nollatuksi, kun saviesinettä pidetään muutama tunti 500 °C:n lämpötilassa. Sen jälkeen reaktio alkaa jälleen alusta.[1]
Esineen ikää määriteltäessä esinettä punnitaan nollauksen jälkeen tarkalla vaa'alla aluksi jopa minuutin välein. Väliaikaa pidennetään vähitellen ja muutaman päivän kuluttua saadaan arvoja, joilla selvitetään ajan ja massan kasvun riippuvuus, ja arvoista piirretään suora. On todettu, että poltettu saviesineen massan kasvu on verrannollinen ajan potenssiin 1/4. Mittausten perusteella saadaan selvitetyksi, miten massa kasvaa suhteessa ajan potenssiin 1/4. Kun esine on mitattu ennen kuumennusta, voidaan suoraa jatkaa ja päätellä esineen polttoaika.[1]
Menetelmä on muita nykymenetelmiä tarkempi, mutta hyvin vanhojen, yli 10 000 vuoden ikäisten, esineiden arvioinnissa luotettavuus vähenee. Rehydroksylaatioon vaikuttavat ilman lämpötila ja kosteus sekä jonkin verran myös polttouunin lämpötila. Virhelähde on historian aikana tapahtunut tulipalo. Kun Canterburyn linnan tiilien ikää määriteltiin, tulos oli 66 vuotta. Linna oli kuitenkin osittain palanut toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa 1942, ja näin tiilien ikä oli nollautunut.[1]
Menetelmää voivat käyttää myös ilmastontutkijat arvioidessaan maapallon ilmaston muutosta eri puolilla maailmaa.[1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Dating fired-clay ceramics using long-term power law rehydroxylation kinetics (absctract), The Royal Society (englanniksi)