Avaa päävalikko

Ray Henderson (alk. Raymond Brost, 1. joulukuuta 1896 Buffalo31. joulukuuta 1970 Greenwich) oli yhdysvaltalainen lauluntekijä. Hänet tunnetaan parhaiten yhteistyöstään Buddy DeSylvan ja Lew Brownin kanssa 1920-luvulla.

Elämä ja uraMuokkaa

Henderson opiskeli konservatoriossa Chicagossa ja muutti opintojensa jälkeen New Yorkiin työskentelemään sovittajana ja vaudeville-pianistina. Ensimenestyksensä säveltäjänä hän sai vuonna 1923 kappaleella ”That Old Gang of Mine” (san. Billy Rose ja Mort Dixon). Vuonna 1925 hän teki Sam Lewisin ja Joe Youngin kanssa kappaleet ”Five Foot Two, Eyes of Blue” ja ”I’m Sitting on Top of the World”, joista molemmista tuli merkittäviä hittejä.[1]

Vuonna 1925 Henderson aloitti yhteistyön Lew Brownin ja Buddy DeSylvan kanssa. DeSylva sanoitti Hendersonin kappaleen ”Alabamy Bound”, ja Brownin ensimmäinen yhteinen kappale Hendersonin kanssa oli ”Don’t Bring Lulu”, jonka sanoittamiseen osallistui myös Billy Rose. Ensimmäinen Broadway-näytelmä, johon Henderson, Brown ja DeSylva tekivät musiikin, oli George White’s Scandals of 1925, joka ei kuitenkaan menestynyt mainittavasti.[2] Vuoden 1927 Good News -näytelmään miehet tekivät myös käsikirjoituksen, ja se menestyi huomattavasti paremmin. Produktio sai yhteensä 557 esityskertaa Broadwaylla.[1] Näytelmään kuuluivat menestyskappaleet ”The Birth of the Blues” ja ”Black Bottom”. Myös kolmikon kolme seuraavaa musiikkikomediaa, Hold Everything! (1928), Following Thru (1929) ja Flying High (1930) olivat menestyksiä.[2]

Henderson, Brown ja DeSylva muuttivat vuonna 1929 Hollywoodiin ja perustivat elokuvatuotantoyhtiön. Heidän ensimmäinen elokuvamusikaalinsa oli Sunnyside Up (1929). He tekivät elokuvaan musiikin ja käsikirjoituksen ja osallistuivat elokuvan tuottamiseen. Seuraavan vuoden Yllätyksiä v. 1980 (engl. Just Imagine) oli kuitenkin pettymys, ja DeSylva päätti irtautua yhteistyöstä Hendersonin ja Brownin kanssa jatkaakseen uraansa Hollywoodissa elokuvatuottajana.[2]

Henderson ja Brown palasivat New Yorkiin, jossa he tekivät musiikkia Broadway-näytelmiin George White’s Scandals of 1931, Hot-Cha! ja Strike Me Pink. Brownin palattua Hollywoodiin vuonna 1934 Henderson työskenteli muiden sanoittajien kanssa ja teki edelleen musiikkia sekä Broadwaylle että elokuvamusikaaleihin.[2] Hän teki kappaleita muun muassa Ted Koehlerin, Jack Yellenin, Mort Dixonin, Sam M. Lewisin ja Irving Caesarin kanssa.[3]

Ray Hendersonin ura säveltäjänä jatkui 1950-luvulle.[2] Hänen viimeiseksi Broadway-tuotannokseen jäi vuoden 1943 uusintaversio Ziegfeld Follies -revyysarjasta.[4] Michael Curtiz ohjasi vuonna 1956 Hendersonin, Brownin ja DeSylvan urasta kertovan elokuvan Kaikki riippuu sinusta.[5]

Henderson kuoli Greenwichissa, Connecticutissa vuonna 1970. Samana vuonna hänet valittiin DeSylvan ja Brownin ohella Songwriters Hall of Fameen.[3]

Broadway-näytelmätMuokkaa

Luettelo alkuperäisistä musikaalinäytelmistä, joiden pääasiallinen säveltäjä Ray Henderson oli.[4]

  • George White’s Scandals (1925)
  • George White’s Scandals (1926)
  • Good News (1927)
  • Manhattan Mary (1927)
  • George White’s Scandals (1928)
  • Hold Everything (1928)
  • Follow Thru (1929)
  • Flying High (1930)
  • George White’s Scandals (1931)
  • Hot-Cha! (1932; myös käsikirjoittaja)
  • Strike Me Pink (1933; myös tuottaja)
  • Say When (1934; myös tuottaja)
  • George White’s Scandals (1936)
  • Ziegfeld Follies of 1943 (1943)

LähteetMuokkaa

  1. a b Knapp, Margaret: ”DeSylva, Buddy; Lew Brown; and Ray Henderson”, The Cambridge Guide to Theatre. Cambridge University Press, 2000. ISBN 0-521-43437-8. (englanniksi)
  2. a b c d e Hardy, Phil: ”Desylva, Brown And Henderson”, The Faber Companion to 20th Century Popular Music. Faber and Faber Ltd, 2001. ISBN 0-571-19608-X. (englanniksi)
  3. a b Ray Henderson Songwriters Hall of Fame. Viitattu 23.7.2013. (englanniksi)
  4. a b Ray Henderson Internet Broadway Database. Viitattu 22.7.2013. (englanniksi)
  5. Robertson, James C.: The Casablanca Man: The Cinema of Michael Curtiz, s. 120. Routledge, 1994. ISBN 978-0-415-11577-3. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa