Raumanlinna on vuonna 1933 valmistunut Rauman keskustassa sijaitseva hotelli-ravintola ja entinen suojeluskuntatalo. Funkistyylisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Erkki Huttunen. Raumanlinnassa on toiminut hotelli ja ravintola sen valmistumisesta lähtien.[1] Aikaisemmin Sokos Hotelsiin kuulunut Raumanlinna oli vielä osa kansainvälistä Best Western -ketjua, kunnes vuonna 2017 se irtaantui ketjusta ja on nykyään yksityisomistuksessa[2].

Rauman suojeluskuntatalo Raumanlinna vuonna 1939.

Rakennus koostuu kahdesta laatikkomaisesta osasta, joista korkeampi oli tarkoitettu hotellikäyttöön ja liikehuoneistoiksi. Matalammassa osassa puolestaan oli ravintola sekä Rauman suojeluskunnan juhlasali. Hotelliosaa on vuosien saatossa korotettu kahdesti, vuosina 1949 ja 1958.[1] Aivan Raumanlinnan vieressä sijaitsevassa Tarvonsaarenpuistossa on vuonna 1964 paljastettu kuvanveistäjä Arvi Tynyksen tuotantoa oleva sisällissodan valkoisten muistomerkki.[3]

Raumanlinnan yökerho on vuosien saatossa tullut tunnetuksi konserttipaikkana, jossa on esiintynyt kotimaisten lisäksi myös useita merkittäviä ulkomaisia artisteja. Esimerkiksi heavy metal -yhtye W.A.S.P.in ensimmäinen Suomen konsertti 18 vuoden tauon jälkeen oli Raumanlinnassa toukokuussa 2004. Osa Piirpauke-yhtyeen vuonna 1978 ilmestyneestä Piirpauke Live -albumista on nauhoitettu Raumanlinnassa.

Lähteet muokkaa

  1. a b Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet Raumalla (PDF) (s. 9) rauma.fi. Viitattu 27.4.2023.
  2. Kalliohovi ja Raumanlinna muuttuvat yksityisiksi hotelleiksi ls24.fi. 1.9.2017. Viitattu 16.2.2020.
  3. Raumakuvasto Viitattu 18.6.2013.