Ratas (yhtye)
Ratas on sysmäläinen rockyhtye, joka on perustettu vuonna 1998. Rataksen levy-yhtiö on Pajula Records Oy. Ratas on musiikki tyyliltään osittain progressiivista rockia ja osittain suoraviivaista suomenkieliseen rockilmaisuun yhdistelevää musiikkia. Vuosien aikana Ratakselle on syntynyt tunnistettava tyyli ja esimerkiksi radiossa on helppo tunnistaa yhtye, vaikkei kappaletta tunnistaisikaan.
Ratas | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1998––2008 |
Tyylilaji |
suomirock vaihtoehtorock poprock progressiivinen rock |
Kotipaikka | Suomi, Sysmä |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Markku kirves, laulu, rytmikitara |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Ratas.fi |
Bändi ei ole ollut aktiivinen vuoden 2008 jälkeen, vaan viimeinen julkaisu - "Mustavalkoinen maa" -digisingle - on vuodelta 2008. Sinä vuonna yhtye jäi tauolle.[1] Bändin musiikki ei ole kovinkaan helpoimmasta päästä lähestyttävää, ja tämän takia Rataksen musiikki on tähän asti pysytellyt suuremman yleisön tavoittamattomissa. Tämä on ainakin suurin syy. Yhtyeen levyjen kappaleet ovat joskus kaihoisia, jotka seilaavat ilmavan popin rajoilta raavaaseen hardrock-tyyliin. Yhtye on vajaat 10 vuotta kestäneellä taipaleellaan julkaissut kaksi albumia "Pisaroina ilmassa" 2004 ja "Outolintu" 2006. Tämän lisäksi Ratakselta on tullut viisi EP - ja single muotoista julkaisua.
Ratas oli useita vuosia aktiivinen tekemään keikkoja, ja keikkoja kerääntyikin muutamassa vuodessa vajaat 200. Toisen pitkäsoiton Outolintu ilmestymisen jälkeen bändi päätti jäädä tauolle aina 2007 vuoden loppuun, tehden sinä aikana vain yhden keikan. Tauolle yhtye jäi tehdäkseen lisää kappaleita ja saadakseen inspiraatiota. 2008 yhtye aktivoitui hiukan ja teki uuden musiikkivideon, mutta on tauolla edelleen. Vuonna 2008 julkaistun myös nettisinglen Mustavalkoinen maa jälkeen yhtyeestä ei ole kuulunut mitään.
Jäsenet muokkaa
Entiset jäsenet muokkaa
Diskografia muokkaa
Albumit muokkaa
EP:t muokkaa
- Aikamatka (2000)
- Kuumaa laavaa (2001)
- Ilmaa (2003)
- Ratas (2005)
Singlet muokkaa
- Tekemättä mitään (2003)
- Mustavalkoinen maa, Nettisingle (2008)
- Katseet Kietoutuu (2022)
- Ääriviivoja (2023)
- Kaiku (2023)[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Pajula Records
- ↑ Ratas : Menneisyys levykauppax.fi. Viitattu 4.11.2022.
- ↑ ”Valekuvia”. 2023-11-24. fi
- ↑ Spotify – Web Player Spotify. Viitattu 30.11.2023.