Tämä artikkeli käsittelee rastia reittipisteenä. Rasti tarkoittaa myös vinoristiä, erityisesti valintamerkkinä lomakkeissa, ja rastit on kasvisuku.

Rasti on kilpailun suoritus- tai välipiste. Eri kilpailulajeissa rasteilla voi olla myös tehtäviä suoritettavana. Myös suuremmissa koulutustapahtumissa rasti-nimitystä käytetään kuvaamaan eri alojen tai aiheiden opetuspisteitä.lähde?

Pargas IF:n suunnistaja Yvonne Gunell saapumassa rastille

Etenkin suunnistus perustuu rastien löytämiseen ja niiden kautta kulkemiseen. Suunnistuksessa rastit on merkitty karttaan yleensä viininpunaisilla ympyröillä, jotka ovat yhdistetty toisiinsa samanvärisin viivoin. Rastit on tyypillisesti myös numeroitu ja kierrettävä numerojärjestyksessä. Suunnistuskilpailuissa voi tavallisten rastien lisäksi olla niin sanottuja hajontarasteja, joiden seurauksena kaikki kilpailijat eivät käy aivan samoilla rastipisteillä. Hajontarasteilla maastossa on melko lähellä toisiaan muutama erillinen rastipiste, joista suunnistaja käy vain yhdellä, hänen karttaansa merkityllä rastilla. Hajontarastit pyritään sijoittelemaan tyypillisesti niin, että kaikkien kilpailijoiden suunnistettavan matkan kokonaispituus olisi suurin piirtein yhtä suuri.

Maastossa rasteilla on yleensä oranssi–valkoinen rastilippu, joka on tavallisesti kankainen ja kolmisivuisen prisman mallinen. Rastilipun yhden sivun koko on 30 cm × 30 cm. Rastilla on usein suunnistustapahtumasta riippuen myös jonkinlainen leimauslaite, kerättävä koodi tai jokin muu asia, jonka perusteella rastilla käynti voidaan jälkikäteen varmistaa.

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.