Rapa-Ripa

sarjakuvahahmo

Rapa-Ripa (engl. ”Pig-Pen”) on hahmo Charles M. Schulzin luomassa Tenavat-sarjakuvassa. Hän on jatkuvasti likainen ja pölypilven ympäröimä poika, jonka lähes kaikki esiintymiset sarjassa liittyvät jollain tavalla hänen likaisuuteensa.

Rapa-Ripa

Rapa-Ripan varhaisissa esiintymisissä hänen likaisuutensa johtui yksinkertaisesti sottaisista tavoista. Myöhemmin monissa stripeissä annettiin kuitenkin ymmärtää, että hän vetää magneetin tavoin likaa puoleensa, halusi tai ei. Hän kykenee myös nostattamaan pölypilven mahdottomissakin paikoissa, kuten vesi- tai lumisateen keskellä. Rapa-Ripa on nähty muutaman kerran tilapäisesti puhdistautuneena, jolloin häntä on yleensä ollut vaikea tunnistaa. Rapa-Ripa suhtautuu likaisuuteensa ylpeydellä välittämättä muiden mielipiteestä. Rapa-Ripa kuuluu Jaska Jokusen baseball-joukkueeseen. Hän pukeutuu aina likaisiin haalareihin.

Rapa-Ripa esiintyi Tenavissa ensi kerran 13. heinäkuuta 1954.[1] Schulz sanoi myöhemmin eräässä haastattelussa kyllästyneensä Rapa-Ripan hahmoon, koska pelkästä likaisuudesta oli hankala keksiä enempää vitsejä, mutta hahmon suosion vuoksi lukijat toivoivat jatkuvasti Rapa-Ripan esiintyvän sarjassa.[2] Rapa-Ripa esiintyi Tenavissa melko harvakseltaan ja yleensä vain yksittäisissä irtovitseissä. 1970-luvun aikana hahmo oli käytännössä kokonaan poissa sarjasta, mutta palasi myöhemmin monta kertaa takaisin.

Hahmon englanninkielinen nimi Pig-Pen on väännös sikolättiä tarkoittavasta sanasta pigpen. Nimen kirjoitusasu vaihteli vuosien kuluessa: Schulzin tekstaamissa stripeissä nimi oli alkuun aina puolilainausmerkeissä ja myöhemmin tavallisissa lainausmerkeissä mutta 1960-luvun lopulta alkaen ilman lainausmerkkejä ja lisäksi 1980-luvulta alkaen myös ilman väliviivaa muodossa Pigpen[3].

LähteetMuokkaa

  1. Meet the Gang (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 27.12.2014.
  2. M. Thomas Inge (toim.): Charles M. Schulz: Conversations, s. 96. University Press of Mississippi, 2000. ISBN 9781578063055 Google books
  3. Nat Gertler: How to pen his name AAUGH.com (Gertlerin blogi) 15.12.2022. Viitattu 19.12.2022.