Tämä artikkeli käsittelee suomalaista laulaja Raija Jääskää. Raya on myös venäläisen laulaja Raisa Udovikovan taiteilijanimi.

Raya (oik. Raija Jääskä, o.s. Alenius, s. 1947) on suomalainen laulaja ja musiikkiteatterin esiintyjä. 1970-luvulla Raya näytteli muun muassa Tampereen Popteatterin musikaaleissa West Side Story ja Jesus Christ Superstar. Hän toimi laulusolistina pop-yhtyeissä kuten Matthews, Pastori Pohjalainen & Defiers, Apostolit, Woodoo,[1] Super-Suikkis ja Bestsellers Orchestra.[2]

Raya kiinnitettiin vuonna 1967 Lassi Kossilan tanssiorkesterin kakkossolistiksi. Vuonna 1969 Danny otti hänet ohjelmatoimistonsa D-Tuotannon listoille ja mukaan sen kesän Danny Show -kiertueelle. Samana vuonna Scandia julkaisi Rayan Jaakko Salon orkesterin kanssa tekemän esikoissinglen Syliis saat mun puristaa / Pois tieni kääntyy. Levyn a-puolen suomenkielinen versio Dusty Springfieldin kappaleesta ”I Close My Eyes And Count To Ten” nousi pieneksi hitiksi. Levytysura ja yhteistyö Dannyn kanssa päättyi kuitenkin pian Stump-lehdessä julkaistuihin bikinikuviin. Toisen singlensä Raya pääsi tekemään 1974. ”Mies, joka myi maailman” / ”Suostun kun rock´n´roll soi” -julkaisun a-puoli on Vexi Salmen suomennos David Bowien laulusta ”The Man Who Sold the World”.[2]

1970-luvun alkupuolella Raya lauloi aviomiehensä Suikki Jääskän rock-yhtyeiden Super-Suikkis ja Bestsellers Orchestra solistina. Vuodesta 1978 hän esiintyi Seinäjoen kaupunginteatterin musiikkinäytelmissä Lemmenlakko, Monte Christon kreivi ja Puhtaana käteen. Jyväskylän kaupunginteatterissa hän esiintyi näytelmässä Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. 1990-luvulla hän on tehnyt ääninäyttelijän työtä Disney-animaatiossa Leijonakuningas.[2][3]

Vuonna 1982 Raya sijoittui kahdeksanneksi MTV:n Syksyn sävel -kilpailussa diskotyylisellä laululla ”Harhaa”. Sen singlejulkaisun b-puolella on kappale ”Aika vie haavat”. Vuonna 1984 Raya, Suikki ja Bestsellers Orchestra julkaisi omakustanteena singlen Do You Know / Changes In The Wind.[2][4]

Dubbaukset

muokkaa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit löytyvät omasta luettelostaan.

Lähteet

muokkaa
  1. Tapio Korjus: Raija, Woodoon uusi jäsen. Musa, 5/1972, s. 37, 40.
  2. a b c d Juha Rantala: Raya: Harhaa MTV3 Syksyn sävel -sivusto. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 29.12.2013.
  3. Raija Jääskä Elonetissä.
  4. Changes in the Wind / Do You Know, Fono.fi -äänitetietokanta

Aiheesta muualla

muokkaa