RDS-4
RDS-4 (ven. РДС-4, Reaktivnyi Dvigatel Spetsialnyi, lempinimi Tatjana, ven. Татьяна; myös 8U69/SN69/244N) oli Neuvostoliiton kehittelemä taktinen ydinase. Sen toimintamekanismi pohjautui imploosioon, ja sen fissiomateriaali oli pääosin (eniten vaikuttavana) plutonium-239. Pommin koko fissiilinen ainesosa painoi omamassaltaan 11,0 kg (4,2 kg Pu-239 + 6,8 kg U-235; jonka rikastusaste 90%).[1]
RDS-4 ei tarkoita niin kutsuttua Joe 4 -ydinkoetta. Siinä testattiin lähes samana ajankohtana niin sanottua kiihdytettyä fissiopommia (RDS-6). Pommin mallinnuksen (fissio-osittainen fuusio-fissio) kutsumanimiä olivat sekä "voitaikinapasteija" (ven. слойка, slojka) että "kerroskakku" (eng. "Layer Cake").[2]
"Tatjana"-pommi taikka räjähde ydinkärkenä oli aktiivikäytössä vuosina 1954–1965. Sitä käytettiin R-5M -ohjusten taistelukärkenä.[3] Pommityypin ensimmäinen koeräjäytys tehtiin Semipalatinskissa 23. elokuuta 1953. Räjäytys oli ilmapudotus Iljushin Il-28 -tyyppisestä kevyestä pommituskoneesta 11 km:n korkeudesta. Räjäytyskorkeus oli 600 m.[4]
Atomipommin rakenne oli Fat Man -pommia keveämpi sekä aerodynaamisempi. Räjähdelinssien määrä oli vähäisempi kuin Fat Manissa, jossa niitä oli kaikkiaan 96 kappaletta. Tatjanan räjähdysvoima oli 28 kilotonnia.[1]
Alun perin atomipommi suunniteltiin pudotettavaksi strategisista Tu-4- ja Tu-16-pommikoneista. Myöhemmin myös keskiraskas taktinen pommituskone Il-28 N (Nositel) soveltui tähän tehtävään.[5] Taktista ydinase Tatjanaa suunniteltiin myös Lavotškin La 400 Dal -ohjuksen taistelukärjeksi. Projekti keskeytettiin myöhemmin. Niin kutsutussa, Snowball-ydinkokeessa (suom. Lumipallo) Totskissa - nk. "Totskojen koeräjäytys", syyskuun 14. 1954: marssitettiin venäläisiä joukkoja, arviolta 44 000 henkeä: tuoreen ydinsaasteen yli, melkoisen pian atomipommin ydinräjähdyksen jäljiltä.[6]
Yhdysvaltojen sotadoktriinia myötäillen, myös nopeat hävittäjäkoneet varusteltiin ydinpommitusten suorittamista varten, alkaen tyypistä MiG-19.[7] Muun muassa MiG-21:stä kehitettiin N-versio (Nositel) tähän tarkoitukseen. Kuitenkin hitaampi, mutta suuremman hyötykuorman omaava Suhoi Su-7 oli soveliaampi taktinen pommituskone.[8] Yhdysvallat varusti muun muassa omat Century Series -tyyppiset koneensa vastaavin vaihtoehdoin.
LähteetMuokkaa
- Soviet/Russian Nuclear Arsenal (englanniksi)
- [1]
- [2]
- Nuclear Research in the Soviet Union (englanniksi)
ViitteetMuokkaa
- ↑ a b https://www.globalsecurity.org/wmd/world/russia/rds-4.htm Viitattu 3.12.2021.
- ↑ https://www.ctbto.org/specials/testing-times/12-august-1953-soviet-rds-6-test/ Viitattu 3.12.2021.
- ↑ https://www.globalsecurity.org/wmd/world/russia/rds-9.htm Viitattu 5.12.2021.
- ↑ https://web.archive.org/web/20080317191459/http://www.atomicforum.org/russia/russiaweapons.html Viitattu 3.12.2021.
- ↑ Jyrki Laukkanen – Suomen ilmavoimien lentokoneet Iljushin Il – 28 Apali 2008 ISBN 978-952-5026-79-5
- ↑ http://www.johnstonsarchive.net/nuclear/radevents/1954USSR1.html Viitattu 4.12.2021.
- ↑ https://www.globalsecurity.org/wmd/world/russia/rds-4.htm Viitattu 22.11.2021.
- ↑ https://fas.org/man/dod-101/sys/ac/row/su-7.htm Viitattu 2.12.2017
Aiheesta muuallaMuokkaa
- https://www.1999.co.jp/eng/10784569
- https://www.scalemates.com/kits/amodel-na72004-rds-4-tatyana--1340751 (muovista pienoismallia, assembly model kit markkinoivat verkkosivustot, joissa pommin visuaalinen kuva esitetään)
