Wikipedia

R.E.M.

yhdysvaltalainen yhtye
(Ohjattu sivulta R.E.M. (yhtye))

R.E.M. oli yhdysvaltalainen Athensissa, Georgian osavaltiossa vuonna 1980 perustettu rockyhtye. Yhtye julkaisi yhteensä 15 studioalbumia, ja sen kokoonpanoon kuuluivat 30 vuoden ajan laulaja Michael Stipe, basisti Mike Mills ja kitaristi Peter Buck. Alkuperäisjäseniin kuulunut rumpali Bill Berry jätti yhtyeen 1997. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2011.

R.E.M.
R.E.M. Padovassa, Italiassa heinäkuussa 2003.
R.E.M. Padovassa, Italiassa heinäkuussa 2003.
Tiedot
Toiminnassa 1980–2011
Tyylilaji Vaihtoehtorock
Kotipaikka Athens, Georgia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Michael Stipe,  Laulu
Mike Mills,  Basso, piano
Peter Buck,  kitara

Levy-yhtiö

I.R.S.
Warner Brothers Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia muokkaa

Ennen perustamista muokkaa

R.E.M:n Mike Mills ja Bill Berry tapasivat ensi kertaa vuonna 1974 ja alkoivat soittaa samoissa yhtyeissä kuten Shadowfax (1974-1975, yhtye nimettiin Gandalfin hevosen mukaan) ja The Backdoor Band. Molemmat soittivat lähinnä cover-versioita suosikkiyhtyeidensä hiteistä. 4. tammikuuta 1979 Mills, Berry ja valokuvausta harrastanut Michael Stipe aloittivat samanaikaisesti opiskelun Georgian yliopistossa (UGA) Athensissa.

Peter Buck oli lopettanut opiskelunsa ja työskenteli athenslaisessa Wuxtry Recordsissa myyjänä. Alkuvuodesta 1979 hän ystävystyi Michael Stipen kanssa. Stipe oli kiinnittänyt Buckin huomion levyliikkeessä, koska molemmilla oli samankaltainen musiikkimaku (Patti Smith, Television, The Velvet Underground jne.).

Bill Berrysta tuli maaliskuussa 1979 WUOGerz-yhtyeen rumpali. WUOG oli UGA:n radioasema ja yhtyeen muodostivat pääasiassa aseman työntekijät. Eräs WUOG:n työntekijöistä oli Berryyn ihastunut Kathleen O’Brien, joka tunsi Buckin opiskeluajoiltaan Emory-collegessa. O’Brien sai Berryn mukaan WUOGerziin.

Kesällä 1979 Peter Buck ja hänen veljensä Ken muuttivat asumaan entiseen kirkkoon (St Mary’s Episcopal Church) Oconee-kadulla Athensissa. Buck pyysi Stipea muuttamaan myös, koska heidän huoneessaan oli tilaa vielä yhdelle. Kirkossa asui ja vieraili paljon väkeä, mukaan lukien Kathleen O’Brien. Buck ja Stipe alkoivat jamitella yhdessä ja tällöin Buck huomasi Stipen lauluntekijäntaidot. Joulukuussa 1979 O’Brien esitteli Bill Berryn Buckille ja Stipelle ja kolmikko alkoi suunnitella yhteistä yhtyettä. Berry vaati, että heidän olisi otettava mukaan hänen pitkäaikainen ystävänsä, basisti Mike Mills. Yhtye aloitti harjoittelun kirkossa alkuvuodesta 1980. Buckista tuli yhtyeen kitaristi, vaikka hän hädin tuskin osasi soittaa.

Alkuvuodet, Chronic Town (1980–1982) muokkaa

Helmikuun lopussa 1980 Kathleen O’Brien pyysi uutta nelikkoa esiintymään syntymäpäivillään 5. huhtikuuta 1980. Sitä ennen yhtye harjoitteli tiukasti ohjelmistoaan, joka muodostui covereista kuten "There She Goes Again", "(I'm Not Your) Steppin’ Stone" ja "Honky Tonk Women" sekä kourallisesta omia lauluja kuten "All The Right Friends" ja "Permanent Vacation". Kirkossa pidetyillä syntymäpäiväjuhlilla vielä nimetön yhtye (joidenkin lähteiden mukaan he esiintyivät nimellä Twisted Kites) saavutti 300-600 hengen yleisössä suuren suosion ja esiintyminen poiki heille välittömästi pari uutta esiintymistä.

Ennen keikkaa 19. huhtikuuta 1980 11:11 Koffee Klubilla yhtye oli päättänyt ottaa nimekseen sanakirjasta löytyneen "R.E.M:n". Muita harkittuja vaihtoehtoja olivat muun muassa "Negro Eyes", "Slut Bank" ja "Cans Of Piss". Tuon Koffee Klubin keikan jälkeen yhtyettä tuli tapaamaan UGA:n lakiopiskelija Bertis Downs, josta oli tuleva R.E.M:n juristi.

Toukokuussa R.E.M. esiintyi eri puolilla Athensia. 6. kesäkuuta 1980 yhtyeellä oli ensimmäinen keikka Athensin ulkopuolella. Esiintymismatkalla Atlantassa he pysähtyivät paikalliseen Wuxtry Recordsin toimipisteeseen, jossa liikkeenhoitaja Mark Methe videokuvasi heidät esittämässä yhtyeen siihen mennessä säveltämiä lauluja. Tämä on varhaisin tunnettu R.E.M.-äänitys.

Heinäkuussa 1980 yhtye esiintyi ensi kertaa Georgian ulkopuolella: kaikilla kolmella keikalla Pohjois-Carolinassa oli mukana R.E.M:n tuleva manageri Jefferson Holt. Loppuvuodesta Holt muuttii Athensiin ja alkoi työskennellä yhtyeen mukana. Berry tapasi vanhan ystävänsä Ian Copelandin, joka oli perustanut F.B.I. (Frontier Booking International) -ohjelmatoimiston. Ian Copeland oli The Police -yhtyeen Stewart Copelandin sekä Miles Copelandin veli. Miles Copeland oli perustanut levy-yhtiön I.R.S. Records.

Alkuvuodesta 1981 Holt alkoi yhtyeen managerina. 8. helmikuuta R.E.M. kävi ensimmäisen kerran studiossa nauhoittaen Joe Perryn Bombay Studiolla kahdeksan laulua. Näitä äänityksiä ei kuitenkaan koskaan käytetty. Sen sijaan kasettikopiona julkaistiin Mitch Easterin Drive-In Studiolla Winston-Salemissa 14. huhtikuuta|14./15. huhtikuuta tehdyistä äänityksistä "Sitting Still", "White Tornado" ja R.E.M:n ensimmäinen hitti, collage-radioasemien suosikki "Radio Free Europe". Näitä kasetteja yhtye lähetti klubeille, lehdille ja muutamille levy-yhtiöille.

R.E.M. palasi studioon ja heinäkuussa ilmestyi heidän ensimmäinen singlensä "Radio Free Europe", joka julkaistiin Hib-Tone -levymerkillä Johnny Hibbertin tuottamana ja miksaamana. Yhtye keikkaili yhä ahkerammin, nyt Athensin ulkopuolella Copelandin F.B.I:n kautta. Myös uusia lauluja syntyi koko ajan, muun muassa "Gardening At Night", jota Stipe pitää yhtyeen ensimmäisenä "oikeana lauluna".

Tammi-helmikuussa 1982 R.E.M. äänitti materiaalia uudelle EP-levylle. "Radio Free Europe" oli saanut hyviä arvosteluja lehdissä ja yhtye oli alkanut saada mainetta tiiviin keikkailunsa ansiosta. Ian Copelandin suositusten ansiosta Miles Copeland kiinnitti R.E.M:n I.R.S. Recordsille keväällä 1982 ja 24. elokuuta 1982 ilmestyi EP Chronic Town Mitch Easterin tuottamana.

I.R.S.-vuodet 1983–1987 muokkaa

Ensimmäistä R.E.M.-albumia varten I.R.S. halusi kokeilla toista tuottajaa. Tehtävään valittiin Stephen Hague, joka silloin tunnettiin Human Leaguen tuottajana (myöhemmin on tuottanut muun muassa OMD:ta, Pet Shop Boysia ja Robbie Williamsia). Koeäänityksiä ei koskaan käytetty eikä niitä ole julkaistu – tuottajaksi päätettiin sittenkin valita vanha tuttu, Mitch Easter. Debyyttialbumi Murmur äänitettiin tammi-helmikuussa Reflection Studioilla Pohjois-Carolinassa. Levy julkaistiin Yhdysvalloissa 12. huhtikuuta 1983 ja siitä tuli arvostelumenestys. Useissa kriitikkoäänestyksissä Murmur sijoitti kärkipäähän -– Rolling Stone -lehti valitsi sen vuoden 1983 albumiksi ennen Michael Jacksonin Thrilleriä. Jälkimmäinen kuitenkin myi sinä vuonna Buckin sanoin: ”137 kertaa enemmän kuin Murmur”.

Samaan aikaan R.E.M. jatkoi konsertointia. Elokuussa 1983 he lämmittelivat kiertueella suosionsa huipulla ollutta The Policea muun muassa Shea Stadionilla New Yorkissa 67 000 ihmisen edessä. 6. lokakuuta R.E.M. esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa David Letterman Showssa esittäen Radio Free Europen ja silloin vielä nimettömän kappaleen (joka myöhemmin sai nimen "So. Central Rain"). Vuoden lopussa yhtye oli ensi kertaa Euroopassa esiintyen Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa. Tätä oli jo edeltänyt demosessio tulevaa Reckoning-albumia varten marraskuussa.

Heti vuoden vaihteen jälkeen 1984 R.E.M. oli valmis palaamaan studiolle. Reflection Sound -studioilla syntyivät tammikuussa äänitykset Reckoningia varten ja monia ylimääräisiä ottoja, joista useimmat olivat päätyvä Dead Letter Office -kokoelmalle. Kakkosalbumi Reckoning ilmestyi huhtikuussa 1984. Sen ensimmäinen single oli "So. Central Rain".

Kesäkuussa 1984 R.E.M. perusti virallisen fan clubinsa. Se tarjosi jäsenilleen tiedotuslehden, fanituotteita ja joka joulu fan club -singlen. Kesällä yhtye julkaisi "Rockvillen" singlenä ja teki Little America -nimisen kiertueen USA:ssa ja Kanadassa. Samaan aikaan Reckoning myi hyvin ja sai hyvät arvostelut. Loppuvuodesta R.E.M. esiintyi Japanissa, Britanniassa ja Irlannissa.

Alkuvuonna 1985 R.E.M. matkusti Lontooseen äänittämään uutta albumiaan Joe Boydin tuottamana. Etelävaltioiden kulttuurista vaikutteita ammentanut Fables Of The Reconstruction syntyi ristiriitaisten tunnelmien vallitessa. Myöhemmin yhtye on myöntänyt Lontooseen menon olleen virhe, joka lähes hajotti yhtyeen. Kriitikot kuitenkin ylistivät albumia ja myynnillisesti yhtye nousi jälleen ylöspäin. Läpi vuoden 1985 R.E.M. esiintyi ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.

Vuosi 1986 alkoi poikkeavasti: koko vuosikymmenen alun R.E.M. oli keikkaillut lähes ilman taukoja, nyt yhtye piti taukoa vuoden ensimmäiset kahdeksan kuukautta. Sinä aikana he äänittivät uuden Don Gehmanin tuottaman albuminsa Lifes Rich Pageant John Keanen studiolla Athensissa. Se julkaistiin heinäkuun 1986 lopussa. Useita poliittisia lauluja (muun muassa "Cuyahoga" ja "The Flowers of Guatemala") sisältänyt levy sai jälleen hyvät arvostelut muun muassa Rolling Stone- ja NME-lehdissä. Albumin single "Fall On Me" sai lupaavasti radiosoittoa ja olisi voinut olla yhtyeen ensimmäinen todellinen hitti, mutta R.E.M:n vastenmielisyys musiikkivideoita kohtaan ehkäisi tehokkaasti näkyvyyden MTV:llä (”Fall On Melle” Stipe kuvasi itse mustavalkovideon, jossa ei näytetä yhtyettä ollenkaan). Syyskuussa 1986 käynnistyi yhtyeen Pageantry-kiertue.

Vuonna 1987 ilmestyi monta R.E.M.-julkaisua: ensin huhtikuussa singlejen B-puoli- ja harvinaisuuskokoelma Dead Letter Office, kesäkuussa videokokoelma Succumbs ja syyskuussa uusi albumi Document. Alkuvuodesta John Keanen studioilla äänitetty albumi sisälsi yhtyeen ensimmäisen megahitin: "The One I Love". Se nosti R.E.M:n ensi kertaa todella suureksi nimeksi USA:ssa - joulukuussa 1987 R.E.M. oli Rolling Stonen kannessa otsikolla "Amerikan paras Rock and Roll -yhtye". Sopimus IRS:n kanssa oli myös päättymässä. Pienlevy-yhtye ei pystynyt tarjoamaan maailmanluokkaan siirtyneelle R.E.M. riittävän hyvä resursseja erityisesti Euroopan levityksessä ja niinpä 20. huhtikuuta 1988 yhtye solmi levytyssopimuksen Warner Brothers Recordsin kanssa.

Maailmanluokan yhtyeeksi (1988–1996) muokkaa

Warnerin kanssa solmitun sopimuksen jälkeen yhtye äänitti kesällä 1988 uuden albuminsa Green. Huolimatta siirtymisestään Warnerille, R.E.M. teki edelleen yhteistyötä vanhan levy-yhtiönsä kanssa . I.R.S. julkaisi kokoelman Eponymous lokakuussa vain kuukautta ennen Greenin ilmestymistä – Michael Stipe teki osan levyn kansitaiteesta ja Peter Buck kirjoitti siihen kommenttejaan. Greenin ensimmäinen single "Stand" nousi USA:n listan kuudenneksi ja albumi sijalle 12. Greeniä seurasi massiivinen tammikuussa 1989 alkanut maailmankiertue, joka päättyi Atlantassa Fox-teatterin erikoiseen konserttiin 13. marraskuuta 1989: yhtye soitti keikalla Murmur ja Green -albumit kokonaisuudessaan - kaikki laulut esitettiin samassa järjestyksessä kuin ne olivat levyilläkin.

Tammikuussa 1990 R.E.M. alkoi harjoitella kappaleita seuraavalle levylleen. Ennen kesän studioäänityksiä yhtyeen jäsenet viettivät aikaa erilaisten sivuhankkeiden parissa: Buck ja Mills soittivat Kevn Kinneyn ja Nikki Suddenin kanssa, Stipe kiersi Eurooppaa yhdessä Natalie Merchantin ja Billy Braggin kanssa. Heinä-lokakuussa 1990 äänitettiin John Keanen ja Bearsvillen studioilla valmiiksi Out of Time, jonka ensimmäinen single "Losing My Religion" julkaistiin helmikuussa 1991.

"Losing My Religion" oli välittömästi suuri hitti ympäri maailman, eikä vähiten Tarsem Singhin ohjaaman videon ansiosta. Siitä tuli klassinen radiohitti ja yksi 1990-luvun tunnetuimmista pop-kappaleista. Muun muassa sen ansiosta albumi Out of Time nousi listaykköseksi sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa.

Out of Timea promotoitiin ainoastaan pienellä akustisella kiertueella, johon sisältyi "MTV Unplugged" -sessio huhtikuussa 1991. Jo helmikuussa 1992 yhtye oli jälleen studiossa, kun Automatic for the People -albumin demoäänitykset alkoivat. Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä enemmän rock-suuntautunut levy kuin edellisestä, mutta tuloksena oli kuitenkin keskitempoinen ja akustispainotteinen albumi, josta tuli yhtyeen toistaiseksi myydyin ja arvostetuin levy – ja jälleen ilman maailmankiertuetta. Yhtye antoi ainoastaan radioasemahaastatteluja loka-marraskuussa 1992. Albumilta julkaistiin menestyksekkäät singlet kappaleista ”Man on the Moon”, ”Drive” ja ”Everybody Hurts”. Niistä tuli radiohittejä.

Vuoden 1993 hiljaiselon jälkeen R.E.M. palasi vuonna 1994 isolla, äänekkäällä rock-albumillaan Monster. Sen tekoa varjosti kahden yhtyeen ystävän kuolema: näyttelijä River Phoenix kuoli huumeiden yliannostukseen lokakuussa 1993 ja Nirvana-solisti Kurt Cobain teki itsemurhan huhtikuussa 1994. Monsterin kappaleella "Bang And Blame" laulaa River Phoenixin sisko Rain ja ”Let Me Inin” sanat Stipe kirjoitti Cobainille.

13. tammikuuta 1995 alkoi R.E.M:n Monster Tour -maailmankiertue Australian Perthistä. Tiivistahtinen kiertue keskeytyi 1. maaliskuuta, kun kesken konsertin Lausannessa Sveitsissä Bill Berry lyhistyi rumpujensa taakse. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänellä todettiin hengenvaarallinen aivoaneurysma. Kiertue keskeytettiin ja kymmeniä keikkoja peruttiin. Kiertue jatkui 15. toukokuuta Mountain Viewin keikalla Yhdysvalloissa. 11. heinäkuuta Mike Mills joutui leikkaukseen vatsavaivojen takia ja seitsemän seuraavaa Euroopan keikkaa peruttiin. Maailmankiertue päättyi marraskuussa 1995 kolmeen keikkaan The Omni -areenalla Atlantassa.

Ongelmista huolimatta kiertue oli valtava taloudellinen menestys ja yhtye hyödynsi kiertueellaan pääosin soundcheckeissä nauhoittamaansa materiaalia seuraavalle levylleen New Adventures in Hi-Fi. Albumin ilmestymisvuonna 1996 julkistettiin yhtyeen jatkosopimus Warner Brothersin kanssa. 80 miljoonan dollarin sopimusta viidestä albumista uutisoitiin kaikkien aikojen kalleimpana. Hittien puutteessa New Adventures in Hi-Fi ei ollut edellislevyjen kaltainen menestys, vaikka se kävikin Britanniassa listaykkösenä ja Yhdysvalloissa kakkosena. Albumin johtosingle, yhdessä Patti Smithin kanssa esitetty kertosäkeetön "E-Bow the Letter" oli vaikea soitettava radioasemille.

Aika jälkeen Berryn (1997–2011) muokkaa

R.E.M. oli läpi uransa korostanut olevansa bändinä yhtenäinen. Muun muassa tekijänoikeuspalkkiot kappaleista jaettiin tasan neljän jäsenen kesken. Stipe ja muut olivat maininneet joskus, että yhden jäsenen lähtö todennäköisesti johtaisi yhtyeen hajoamiseen. Tämä väite joutui koetukselle 30. lokakuuta 1997 Bill Berryn ilmoitettua jättävänsä yhtyeen väsyneenä kiertue-elämään. Samalla Berry kuitenkin ilmoitti, että hän ei lähde yhtyeestä jos se johtaa R.E.M:n hajoamiseen. R.E.M. ilmoitti, että se jatkaa triona eikä ota uutta jäsentä Berryn tilalle, samalla yhtye aloitti uuden levyn Up äänitykset ristiriitaisten tunnelmien vallitessa.[1]

Upilla yhtyeen pitkäaikaisen tuottajan Scott Littin korvasi pohjoisirlantilainen Patrick McCarthy. Berryä studiossa korvasi ex-Screaming Trees -rumpali Barrett Martin, tosin monilla albumin kappaleista käytettiin rumpukoneita. Up ei menestynyt aiempien levyjen tapaan vaikka kävikin listoilla Top10:ssa Atlantin molemmin puolin. Se oli yhtyeen toiseksi pisin levy ja ensimmäinen jossa kappaleiden sanat oli painettuna levyn kanteen. Uusi unenomainen, usein elektroninen äänimaailma sai monet faneista kaipaamaan Berryn paluuta.

Vuosi Upin jälkeen R.E.M. sävelsi musiikin Jim Carreyn tähdittämään Andy Kaufmanin elämästä kertovaan elokuvaan Man on the Moon (elokuva oli nimetty R.E.M:n vuoden 1992 kappaleen mukaan). Albumi sisälsi singlen "The Great Beyond", joka nousi Britannian singlelistan kolmoseksi. Soundtrack-albumilla rumpalina toimi Joey Waronker. Tämä Beckin entinen rumpali toimi myös yhtyeen kiertuerumpalina aina vuoteen 2004, jolloin Bill Rieflin korvasi hänet.

R.E.M:n vuoden 2001 albumi Reveal jatkoi yhtyeen hillitympää linjaa. Sen Brian Wilson -vaikutteiset kappaleet oli tuotettu monikerroksiseksi soundimaailmaksi. Albumin hittisingle "Imitation of Life" nähtiin kuitenkin paluuna yhtyeen vanhaan klassiseen tyyliin. Single nousikin brittilistalla sijalle kuusi. Revealilla Waronkerin lisäksi sessiomuusikkoina toimivat Scott McCaughey ja Kevin Stringfellow, jotka molemmat ovat viime vuodet toimineet R.E.M:n kiertuemuusikkoina. Reveal vastaanotettiin hyvin Euroopassa ja muualla maailmassa, mutta Yhdysvalloissa albumin myynti oli vaisua.

Vuonna 2003 julkaistiin R.E.M.-kokoelma In Time: The Best of R.E.M. 1988-2003. Sen ykkössinglenä (ja Top10-hitti Isossa-Britanniassa) oli "Bad Day", joka alun perin oli demonauhoitus nimellä "P.S.A." vuodelta 1986. ("P.S.A:sta" kehittyi "It's the End of the World As We Know It (and I Feel Fine)" vuoden 1987 Document-albumille). Kokoelman kappalelista jakoi monia faneja, sillä se ei sisältänyt yhtyeen kaikkia tunnettuja kappaleita, kuten Drive ja Shiny Happy People. Kokoelma myi kuitenkin maailmanlaajuisesti hyvin ja sitä seuranneella kiertueella kuultiin suurimpia hittejä sekä harvinaisia fanisuosikkeja.

Yhtye julkaisi vuonna 2004 studioalbumin Around the Sun. Se sai ristiriitaisia ja kielteisiä arvosteluja kriitikoilta, mutta nousi kuitenkin Isossa-Britanniassa listaykköseksi. Poliittisenakin pidetty Around the Sun sisälsi muun muassa internetissä jo ennen albumin ilmestymistä levitetyn kappaleen "Final Straw", joka on vahva protestilaulu Yhdysvaltojen Irak-hyökkäystä vastaan. Levyä seurasi maailmankiertue.

Vuonna 2005 R.E.M. esiintyi muun muassa Live8-tapahtumassa. Maailmankiertueensa jälkeen yhtye on pitänyt taukoa. Toukokuussa 2006 Bill Rieflin kertoi, että yhtye palaa studioon työstämään uutta albumia luultavasti syksyllä tai talvella, asian vahvisti Michael Stipe elokuussa. 16. syyskuuta 2006 yhtye valittiin Georgia Music Hall of Fameen. Valintajuhlassa R.E.M. esiintyi alkuperäiskokoonpanossaan.[2][3][4]

Accelerate ilmestyi 1. huhtikuuta 2008. Se äänitettiin kolmessa eri sessiossa kesällä 2007 Dublinissa, Vancouverissa ja Ateenassa. Tuottajana toimi Jacknife Lee. Nauhoitusten lomassa R.E.M. esiintyi Dublinin Olympia-teatterissa.[5]. Acceleraten jälkeen ilmestyi kesällä 2007 äänitetty ja lokakuussa 2009 julkaistu live-albumi Live at The Olympia.

R.E.M. aloitti viimeisen albuminsa äänitykset vuodenvaihteessa 2009–2010[6]. Yhtyeen 15. studioalbumi Collapse into Now ilmestyi Yhdysvalloissa 8. maaliskuuta 2011. Jacknife Leen tuottamalla albumilla ovat vierailijoina Patti Smith, Lenny Kaye, Joel Gibb, Peaches ja Eddie Vedder.[7]

Yhtye ilmoitti 21. syyskuuta 2011 lopettavansa toimintansa.[8]

Jäsenet muokkaa

Kiertuemuusikot 2004–2011 muokkaa

The Posies -yhtyeestään tunnettu muusikko Ken Stringfellow (koskettimet, kitara ym.) oli 2000-luvulla pitkään R.E.M:n kiertuekokoonpanossa. Viimeisimmällä vuoden 2008 kiertueella hän ei enää soittanut R.E.M:n mukana, mutta hänen nykyinen yhtyeensä The Disciplines esiintyi joissakin R.E.M.-konserteissa lämmittelijänä.

Diskografia muokkaa

Kokoelmat ja muut muokkaa

  • Chronic Town  (1982) (EP)
  • Dead Letter Office  (1987) (julkaisemattomia lauluja ja single B-puolia)
  • Eponymous  (1988)
  • In Time: The Best of R.E.M. 1988–2003  (2003) (paras listasijoitus Suomessa 8., mid-price-listalla nousi ykköseksi)
  • And I Feel Fine... The Best of the I.R.S. Years 1982–1987  (2006)
  • R.E.M. Live  (2007)
  • Live at The Olympia  (2009)
  • Part Lies, Part Heart, Part Truth, Part Garbage 1982–2011  (2011)
  • Complete Rarities: I.R.S. 1982–1987  (2014)
  • Complete Warner Bros. Rarities 1988–2011  (2014)
  • 7IN—83–88  (2014)

R.E.M. Suomessa muokkaa

R.E.M. on esiintynyt Suomessa kolmesti: Provinssirockissa Seinäjoella 4. kesäkuuta 1989 Green-albumia seuranneella maailmankiertueella, 29. tammikuuta 2005 Helsingin Hartwall-areenalla ja viimeksi 9. syyskuuta 2008 Helsingissä Finnair Stadiumilla.[9]

Lähteet muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • David Buckley: R.E.M.: Fiction - An Alternative Biography. ISBN 1-85227-927-3. (englanniksi)
  • Tony Fletcher: REMARKS REMADE - The Story of R.E.M.. ISBN 0-7119-9113-8. (englanniksi)
  • Marcus Gray: It Crawled from the South - an R.E.M. companion. ISBN 0-306-80751-3. (englanniksi)
  • Rob Jovanovic and Tim Abbott: Adventures in Hi-Fi - The Complete R.E.M.. ISBN 0-7528-4618-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta R.E.M..
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=R.E.M.&oldid=22099404”