Ojakylä (Ii)

kylä ja taajama Iissä
(Ohjattu sivulta Räinänperä)

Ojakylä on kylä ja taajama Iin kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Kylän alueesta käytetään joskus myös nimeä Etelä-Ii. Taajaman väkiluku vuonna 2005 oli 270 ja pinta-ala 2,5 km², josta vettä 0,1 km²[1]. Ojakylä sijaitsee valtatien 4 läheisyydessä kunnan keskustaajaman eteläpuolella. Kylällä toimii nykyisin vuonna 2001 uudistettu noin 100 oppilaan Ojakylän koulu. Ojakylä jakaantuu pohjoisempaan varsinaiseen Ojakylään sekä etelässä lähellä Haukiputaan kunnanrajaa sijaitsevaan Räinänperään, sekä valtatie 4:n Ojakylästä itäpuolella olevaan Sorosenperään, jossa sijaitsee mm. Kärkkäisen tavaratalo, liikenneasema Autokeidas, sekä Micropolis ja muita yrityksiä. Ojakylässä on aikaisemmin ollut enimmillään 3 kauppaa, josta viimeinen suljettiin 1980-luvulla. Nykyisin Kärkkäisen tavaratalon ja autokeitaan yhteydessä sijaitsee SHOP![2] (ennen K-Market[3]).

Lähteet muokkaa

  1. Tilastolliset taajamat 2005. Tilasto. Helsinki: Tilastokeskus, 2008.
  2. Autokeidas Ii autokeidas.fi. Viitattu 20.8.2016.
  3. Os­tos­pa­ra­tii­si ottaa loppukirin kaleva.fi. Viitattu 20.8.2016.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.