Iin Energia
Iin Energia Oy on Iin kunnan omistama energiayhtiö, joka tuottaa, myy ja jakelee sähköä Iin alueella.

Iin Energia tuottaa sähköä osakkuusyhtiöidensä kautta. Yhtiö panostaa uusiutuvaan energiaan ja sähköverkon kehittämiseen.
Iin Energian sähköverkko kattaa lähes koko Iin kunnan alueen: Iin kirkonkylän lisäksi Jakkukylän, Olhavan kylän ja Olhavajokivarren, aina Kaihuaan saakka. Sähköverkkoa yhtiöllä on noin 650 km.
Yhtiö perustettiin vuonna 1918, kun joukko iiläisiä kokoontui keskustelemaan sähkövalaistuslaitoksen ja mahdollisesti sähkövoiman hankkimisesta.
Sähkövalon markkinointi ja sähkölinjan rakentaminen alkoivat vuoden 1919 alussa. Ensimmäisenä rakennettiin kolmen kilovoltin linja Koiviston sahalta Haminaan ja Pohjois-Iihin. Sähkövalot syttyivät muun muassa Akolassa ja Pohjois-Iin koululla. Samana vuonna rakennettiin myös suurjännitelinja Asemakylälle.
Vuonna 1920 yhtiö osti Puodinkosken sahan ja myllyn, ja Iin Sähkö Oy:n toiminta siirrettiin Koiviston sahalta Puodinkoskelle. Sähkönjakelua laajennettiin eri puolille pitäjää sitä mukaa kun halukkaita sähkönostajia ilmaantui.
Vuonna 1920 Iin kunnasta tuli suurin yksittäinen osakkeenomistaja yhtiössä. 1954 Iin kunta perusti Iin kunnan Sähkölaitoksen. Iin Sähkö Oy:n ja Iin kunnan Sähkölaitoksen fuusio tapahtui 1959.
30 vuotta myöhemmin yhtiön nimi muutettiin Iin kunnan Energialaitokseksi ja 1993 liikelaitos muutettiin osakeyhtiöksi. Iin Energia Oy on 100 % Iin kunnan eli iiläisten omistama sähköyhtiö.