Queenstown (Uusi-Seelanti)
Queenstown (maoriksi Tāhuna) on pieni kaupunki Uuden-Seelannin Eteläsaaren lounaisosassa. Kaupunki sijaitsee Lake Wakatipu -järven rannalla, ja sitä ympäröivät eri suunnista vuoret ja vuoristot, kuten The Remarkables.
Queenstown Tāhuna |
|
---|---|
![]() |
|
![]() ![]() Queenstown |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Uusi-Seelanti |
Hallinnollinen alue | Otago |
Piirikunta | Queenstown-Lakes |
Väkiluku (2015) | 13 150[1] |
Aikavyöhyke | UTC+12 |
– Kesäaika | UTC+13 |
Toponyymi
muokkaaTāhuna, Queenstownin nimi te reo māoriksi, tarkoittaa "matalikkoa lahtea."[2]
Queenstownin nimen alkuperästä on olemassa useita epävirallisia kertomuksia, joista seuraava vaikuttaa todennäköisemmältä:
Kun William Rees saapui alueelle ja rakensi kotitilansa, aluetta kutsuttiin nimellä The Station. Kuitenkin kaivostyöläiset, erityisesti irlantilaiset, alkoivat kutsua sitä The Campiksi vuosina 1869-1862. Irlantilaisia kiinnosti erityisesti Irlannin Cobh-nimisen kaupungin uudelleennimeäminen Queenstowniksi vuonna 1850 kuningatar Victorian kunniaksi. Irlanti oli tuolloin osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa.[3]
Tammikuussa 1863 pidettiin julkinen kokous, jossa järven rannalla sijaitsevalle taajamalle annettiin virallisesti nimeksi Queenstown, viittauksena Irlannin Queenstowniin.
9.-10. tammikuuta 1863 lähtien kaupunkia kutsuttiin tällä nimellä useissa Otago Witness -lehden kirjeenvaihtajan raporteissa, jotka oli päivätty 5. ja 6. tammikuuta. [4][5]
Historia
muokkaaMāorien asutus ja läsnäolo
muokkaaAlueen löysivät ja asuttivat ensimmäisinä māorit. Kāi Tahu -heimon mukaan järven kaivoi Waitaha-heimon esi-isä Rākaihautū, käyttäen kaivamiskeppiään nimeltä Tūwhakaroria. Saavuttuaan Whakatū Nelsoniin Uruao-kanootilla, Rākaihautū jakoi miehistönsä kahteen ryhmään. Hän johti toista ryhmää Eteläsaarella, kaivaen useita makean veden järviä. Kaivettuaan järvet Hāwea, Wānaka ja Whakatipu Waimāori, hän jatkoi Greenstone- ja Hollyford-laaksojen kautta ja lopulta kaivoi Whakatipu Waitai -järven (nyk. Lake McKerrow).[6]
Ensimmäinen ei-māorilainen, joka näki Wakatipujärven, oli eurooppalainen Nathanael Chalmers. Häntä opasti matkan aikana Tuturaun päällikkö Reko syyskuussa 1853 Waimean tasangon ja Mataura-joen kautta.[7] Glenorchyn alueelta on löydetty todisteita māorien kalastuksesta, kuten verkkoja, ansoja ja tulisijoja. On todennäköistä, että Ngāi Tahu -heimon māorit kävivät Queenstownin alueella matkalla hakemaan pounamua (vihreäkiveä). Alueella oli myös asutus nimeltä Te Kirikiri Pā, jota asutti Kāti Māmoe -heimo, nykyisen Queenstownin puutarhan kohdalla. Tämä asutus oli kuitenkin hylätty eurooppalaisten saapuessa 1860-luvulla. [2]
Eurooppalainen asutus, n. 1860
muokkaaEurooppalaiset tutkimusmatkailijat William Gilbert Rees ja Nicholas Von Tunzelmann olivat ensimmäiset alueelle asettuneet ei-māorit. Rees perusti ylämaan maatilan nykyisen Queenstownin keskustan alueelle vuonna 1860. Kun Arrow-joesta löydettiin kultaa vuonna 1862, Rees muutti villavajansa hotelliksi nimeltä Queen's Arms, joka tunnetaan nykyään nimellä Eichardt's.[8]
Monet Queenstownin kadut on nimetty kultaryntäyksen aikakauden mukaan, esimerkiksi Camp Street, ja useita historiallisia rakennuksia on säilynyt. Näihin kuuluvat William's Cottage, Lake Lodge of Ophir (nykyisin Artbay Gallery), Queenstownin poliisiasema sekä Pyhän Pietarin anglikaaninen kirkko – kaikki sijaitsevat historiallisessa korttelissa lähekkäin.
Vuoden 1999 tulva
muokkaaEteläsaarella koettiin vakava sääilmiö marraskuussa 1999, kun Lake Wakatipun valuma-alueella satoi rankasti.[9] Järven pinta nousi 310,5 metristä 312,77 metriin, mikä johti Queenstownin historian pahimpaan tulvaan. Järven läheisyydessä olevat keskustan kiinteistöt joutuivat jopa metrin syvyyteen tulvaveden alle, ja vahingot olivat merkittäviä. Vakuutuskorvauksia haettiin yhteensä noin 50 miljoonan dollarin arvosta. Myös Glenorchyn ja Kingstonin kiinteistöt kärsivät tulvista ja Queenstownista Glenorchyyn johtanut tie vaurioitui maanvyörymien vuoksi. [10]
Ilmasto
muokkaa
Queenstownin ilmastotilastoa
|
Lähteet
muokkaa- ↑ Subnational Population Estimates: At 30 June 2015 (provisional) 22.10.2015. Statistics New Zealand. Viitattu 4.6.2016. (englanniksi) Asutuskeskukset: Infoshare; Group: Population Estimates - DPE; Table: Estimated Resident Population for Urban Areas, at 30 June (1996+) (Annual-Jun) 22.10.2015. Statistics New Zealand. Viitattu 4.6.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Spiritual bond to first people Otago Daily Times Online News. 6.2.2009. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Queenstown New Zealand History. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ The Dunstan Otago Witness. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ The Dunstan 6. tammikuuta 1863. Otago Witness. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ N. V. Interactive (https://www.nvinteractive.com/):+Atlas Cultural Mapping Project. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Miller, F.W.G.: Golden Days of Lake County. s. 3-11. Whitcombe and Tombs, 1949.
- ↑ Queenstown history - William Gilbert Rees Experience Queenstown. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ November 1999 South Island Flooding (1999-11-14) NIWA. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Tracey Roxburgh: Flood of 1999 remembered Otago Daily Times Online News. 25.11.2009. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Queenstown Wikimedia Commonsissa