Pyhän Lasaruksen ritarikunta

Jerusalemin Pyhän Lasaruksen ritarikunta oli hengellinen ja sotilaallinen ritarikunta, jonka ristiretkeläiset perustivat Jerusalemin kuningaskunnassa noin 1200-luvun puolivälissä.

Ritarikunnan risti

Sana lasaretti (ruots. lasarett, saks. lazarett, ransk. lazaret, italian sanasta lazzeretto) tulee keskiaikaisista spitaalisten sairaaloista. Ritarikunnan vihreä risti on terveydenhuollon kansainvälisen symbolin alkuperä.

Historiaa

Ritarikunnan ensisijainen tavoite oli sairaiden, erityisesti spitaalisten, hoitaminen, joiden suojeluspyhimyksenä pidettiin Lasarusta. Järjestö oli aluksi Johaniittain ritarikunnan tavoin yksinomaan hospitaalijärjestö. Ei tiedetä tarkkaan, miten ja milloin siitä tuli sotilasjärjestö. Ritarikunta levisi 1200-luvulta lähtien useisiin Euroopan maihin, Sisiliaan, Italiaan ja Saksan Thüringeniin, mutta sen tärkein keskus oli Ranska. Palattuaan toiselta ristiretkeltä kuningas Ludvig VII lahjoitti sille Orléansin lähellä sijaitsevan Broignyn linnan vuonna 1154 ja kuningas Ludvig IX Pariisin porttien edustalla sijainneen rakennuksen, jonka ritarikunta muutti kaupungin spitaalisten käyttöön tarkoitetuksi taloksi. Paavi Aleksanteri IV antoi ritarikunnalle paavillisen hyväksynnän vuonna 1255, ja paavi Klemens IV velvoitti papiston sulkemaan kaikki spitaaliset ritarikunnan taloihin. Ritarikunta oli mukana Gazan taistelussa vuonna 1244 ja Akkon lopullisessa piirityksessä vuonna 1291, joiden seurauksena ritarikunnan hospitaalitoiminta Pyhällä maalla päättyi, mutta ritarikunta jatkoi toimintaansa Euroopassa sotilasjärjestönä. Ritareita oli sata, ja heillä oli oikeus solmia avioliittoja ja saada eläkkeitä. Sekä ranskalaisen että italialaisen ritarikunnan tunnuksena oli kahdeksankärkinen risti.

Lepran asteittainen häviäminen Euroopassa johti yhdessä muiden syiden kanssa siihen, että ritarikunta maallistui. Paavi Innocentius VIII lakkautti ritarikunnan ja siirsi sen omaisuuden Johanniittain ritarikunnalle vuonna 1490, ja paavi Julius II toisti siirron vuonna 1505, mutta johanniitat eivät kuitenkaan koskaan saaneet ritarikunnan omaisuutta haltuunsa kuin Saksassa. Vuonna 1572 paavi Gregorius XIII liitti ritarikunnan Savoijin kruunuun. Savoijin herttua Emanuel Filibert sulautti sen vastikään perustettuun Pyhän Mauritiuksen ritarikuntaan. Tämän haaran päätehtävänä oli katolisen uskon puolustaminen, erityisesti Geneven uskonpuhdistusta vastaan. Ritarikunnan suurmestarin arvo oli perinnöllinen Savoijin kuningashuoneessa. Pyhän Mauritiuksen ja Lasaruksen ritarikunta oli myöhemmin Italian kuningaskunnan ansioritarikunta.

Ranska ei suostunut alistamaan ritarikuntaa Savoijin herttuan valtaan. Vuonna 1608 kuningas Henrik IV yhdisti ritarikunnan Ranskassa Notre-Dame du Mont-Carmelin ritarikunnan kanssa. Kuningas Ludvig XIV kohteli sitä erityisen suopeasti, ja sen loistokkain kausi oli vuosina 1673–1691, François Michel Louvois'n aikana. Se lakkautettiin Ranskan suuressa vallankumouksessa, perustettiin uudelleen Bourbon-restauraation aikana ja lakkautettiin uudestaan vuonna 1830 annetulla asetuksella.