Hospitaali

keskiaikainen sairaala- tai hoitopaikka

Hospitaali oli keskiajalla sairaala ja vieraanvarainen paikka matkalaisille, kuten pyhiinvaeltajille. Meksikossa myös Vasco de Quirogan perustamia 1500-luvun kyläyhteisöjä kutsuttiin hospitaaleiksi.

Hospitaalit eivät olleet yleisiä sairaaloita, vaan ne hoitivat tartuntasairaita, kuten lepratartunnan saaneita. Suomeen ensimmäiset hospitaalit perustettiin keskiajalla 1300- ja 1400-luvuilla. Hospitaalit sijaitsivat vaarallisen olemuksensa vuoksi usein kaupunkien laidoilla tai ulkopuolella, ja kuningas Kustaa Vaasan kaudesta lähtien ne sijoitettiin yhä kauemmas asutuksesta. Esimerkiksi vuonna 1619 kuningas Kustaa II Aadolf määräsi Turun hospitaalin siirrettäväksi Seilin saarelle.[1]

Hospitaaleissa erotettiin sairastavat potilaat muusta asutuksesta aidalla, tai Seilin spitaalihospitaalin tapauksessa sijoittamalla sairaat omalle saarelleen.[1]

Leprahospitaalien tarve väheni 1600-luvulla, ja niihin alettiin sijoittaa myös muita kuin lepratautisia, kuten kehitysvammaisia, mielisairaita, sokeita ja rampoja. Jotkut hospitaalit muuttuivat kokonaan mielenterveyslaitoksiksi, eli houruinhuoneiksi.[1]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Aalto, Ilari & Helkala, Elina: Matka muinaiseen Suomeen. 11 000 vuotta ihmisen jälkiä, s. 173-178. Atena Kustannus Oy, 2017.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.