Puutarhahistoria
Puutarhahistoria on puutarhanhoidon ja puutarhakasvien historiaa. Sekä hyötypuutarhan että koristepuutarhan kasveja on viljelty ammoisista ajoista lähtien. Varhaisimmat merkit koristekasvien viljelystä ovat peräisin egyptiläisistä hautamaalauksista 1500-luvulla eaa.
Antiikin ajan Babylonin riippuvat puutarhat olivat aikoinaan yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Kun Rooman valtakunta hajosi, sen itäisessä osassa Bysantissa ja islamilaisessa puutarhataiteessa oli tapana tehdä siitä mahdollisimman loistokasta. Kyseisellä ajalla alkunsa saaneet kukkapuutarhat olivat inspiraation lähteinä kukka-aiheisille persialaisille matoille.
Ristiretkiaikana kukkapuutarhat levisivät Eurooppaan, missä niitä oli aluksi linnojen yhteydessä. Renessanssin aikakaudella rakennukset ja puutarha muotoiltiin siten, että ne muodostivat geometrisen kokonaisuuden. Renessanssiajan jälkeisenä barokin aikakaudella puutarhan geometrinen muotoilu oli äärimmillään.
1700-luvun Englannissa tuli suosioon luonnonpuutarha, joka oli muotopuutarhaa vapaamuotoisempi. Myöhemmin Englannissa sai alkunsa puutarhatyyli, jossa pyrittiin noudattamaan vanhoja maalaisperinteitä.
Perennoja alkoi olla kaupunkien istutuksissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Kaukoidän varhainen puutarhanhoito muokkaa
Muinaisessa Japanissa samuraiden ja zen-munkkien täytyi perinteisesti rakentaa koristeellisia puutarhoja ja harrastaa kukka-asettelua, ikebanaa. Myös Kiinassa oli jo varhaisina aikoina maalaustaiteeseen vaikuttavaa puutarhataidetta.[1]
Puutarhakaupan kehitys muokkaa
Turkki ja Lähi-itä muokkaa
Puutarhakasvien kaupan osalta merkittävä käänne tapahtui 1560-luvulla, jolloin niitä alettiin tuoda Eurooppaan paljolti Turkista. Tätä ennen Euroopan puutarhojen kasvit olivat enimmäkseen peräisin joko Euroopan tai Välimeren alueelta. Tuohon aikaan Turkissa oli Osmanien valtakunta, joka ulottui laajalle Itä-Eurooppaan ja Itävaltaan saakka. Siihen, että puutarhakasveja alettiin tuoda merkittävässä määrin Turkista, vaikutti suuresti saksalais-roomalaisen valtakunnan lähettiläs Chiselin de Busbecq. Suosituin Turkista tuoduista kasveista oli tulppaani. Hollannin talous oli 1600-luvulla paljolti riippuvainen tulppaanikaupasta, ja näin ollen tulppaanikaupan romahtamisella vuonna 1637 oli vakavat seuraukset Hollannin talouteen. 1500–1700-luvuilla eurooppalaiset tekivät useita tutkimusmatkoja Lähi-itään tutkien siellä kasvavia kasveja. Tämän myötä puutarhakasveja alettiin tuoda myös Lähi-idästä.
Etelä-Afrikka muokkaa
1600-luvun alussa kukkakasveja alettiin tuoda Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemeltä. Tuohon aikaan Hollannin Itä-Intian kauppakomppania muodosti siirtokunnan Etelä-Afrikkaan. Suosituimpia eteläafrikkalaisia kasveja olivat mehikasvit niiden eksoottisuuden ansiosta. Myös muut eksoottiset kasvit olivat suosittuja. 1700-luvulla pelargoniat olivat suuressa suosiossa.
Läntinen pallonpuolisko muokkaa
Läntiseltä pallonpuoliskolta kukkakasveja alettiin tuoda merkittävässä määrin Eurooppaan 1620-luvulla. Vähän myöhemmin sieltä alettiin tuoda myös pensaita ja puita. 1800-luvulla kasveja alettiin tuoda Eurooppaan Meksikosta. Myös Läntisen pallonpuoliskon varhaisimmin suosion saavuttaneita kasveja olivat mehikasvit.
Anglo-Amerikan alueelta peräisin olevien kasvien tuonti Eurooppaan edistyi Latinalaista Amerikkaa hitaammin johtuen imperialismin hitaammasta etenemisestä. Pohjoisamerikkalaisten kasvien menekki lisääntyi vasta 1600-luvun lopulla Espanjan talouden heikennyttyä ja Pohjois-Amerikan alueen kaupan yleisen vilkastumisen myötä.
Aasia ja Australia muokkaa
Keski-ajalla puutarhakasvien kauppareittinä toimi silkkitie.
1800-luvulla kukkakasveja ryhdyttiin tuomaan merkittävässä määrin Intiasta, Kiinasta ja jonkin verran myös Australiasta. Tämän vuosisadan lopulla niitä alettiin tuomaan merkittävässä määrin myös Japanista.[2]
Puutarhanhoidon kehitys Suomessa muokkaa
Suomessa hyötypuutarhaviljely alkoi myöhemmin kuin monilla eteläisemmillä alueilla johtuen kylmistä ja karuista oloista. Näistä oloista johtuen Suomessa on varhaisista ajoista lähtien jalostettu kylmyyttä ja karuja oloja kestävämpiä lajikkeita. Etelä- ja Länsi-Suomessa kasvien viljelystä on merkkejä 4 000 vuoden takaa, mutta Itä- ja Pohjois-Suomessa hyötyviljely yleistyi vasta kaskiviljelyn aikaan, 1800-luvulla.lähde?
Valistuksen aikana hyötykasveja tekivät tunnetuiksi turkulaiset Pietari Kalm (Pehr Kalm) ja Pietari Adrian Gadd (Pehr Adrian Gadd) sekä pietarsaarelainen rovasti Gabriel Aspegren.[3] Aspengerilla oli aikansa Suomen suurin hyötypuutarha. 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa Viipurissa oli Regelin taimisto, joka toi suomalaisille tutuksi uusia marja- ja hedelmälajikkeita. Toinen uusien marjalajikkeiden tunnettavuutta parantanut paikka oli Billnäsin taimisto, joka toimi 1900-luvun alussa.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Anttiroiko, Irmeli: Puutarha ja piha, kukoistavat perennat, s. 12–15. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-30991-9.
- ↑ Brent Elliot: Floora, Puutarhakasvien historiaa, s. 8–13, 86–91, 136–138, 194–197, 264–267. Suomentanut Marketta Klinge. Schildsts Kustannus Oy, 2005. ISBN 951-50-1483-2.
- ↑ Forblom, Juha: Puutarha ja piha, satoisa hyötytarha, s. 12–13. Porvoo: Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-30989-6.
- ↑ Leif Blomqvist: Marjanviljely Pohjanmaalla, Taimien saatavuus, s. 10-11. Suomentanut Hellevi Kytölä. Helsinki: Minerva, 2022. ISBN 978-952-375-423-2.