Avaa päävalikko

Purren valitus

Akseli Gallen-Kallelan maalaus (1907)
Akseli Gallen-Kallela, Purren valitus, 1907.

Purren valitus on Akseli Gallen-Kallelan öljyvärimaalaus vuodelta 1907. Maalauksen aihe liittyy löyhästi Kalevalaan, mutta se ei kuvaa mitään tiettyä runoa. Maalauksessa aloilleen asettunut soturi muistelee menneitä lahonneen sotapurtensa äärellä. Gallen-Kallela kertoi maalauksen kuvastaneen myös hänen silloista mielentilaansa.[1]

Antellin valtuuskunta tarjoutui vuonna 1908 ostamaan Purren valituksen Suomen valtion kokoelmiin, mutta Gallen-Kallela ei halunnut sen päätyvän julkisiin kokoelmiin kenen tahansa jäljennettäväksi, ja myikin sen siksi suomalaista taidetta keränneelle Unkarin kulttuuriministeriön virkamiehelle Pál Majovskylle. Teos päätyi myöhemmin takaisin Suomeen, kun Suomen suurlähettiläänä Budapestissa toiminut ministeri Onni Talas osti sen Majovskylta. Vuonna 1961 Talaksen perikunta myi teoksen Kansallis-Osake-Pankille, joka sijoitti sen pääkonttorinsa uuteen pankkisaliin.[1] Nykyään Purren valitus on osa Taidesäätiö Meritan kokoelmia.[2]

Maalauksen leveys on 236 ja korkeus 156 senttimetriä.[1] Maalauksen miehen mallina oli ruoveteläinen suutari Johannes Front (Rinta),lähde? mutta lopulliseen työhön Gallen-Kallela maalasi ystävänsä kapellimestari Robert Kajanuksen kasvot.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Ilvas, Juha: Kansallistaidetta – Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa, s. 30, 106. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989.
  2. Kokoelma Taidesäätiö Merita. Viitattu 8.8.2017.
  3. Sibelius and the World of Art, s. 73. Finnish National Gallery 2014.