Avaa päävalikko
Frederick S. Wight tulkitsi Henry Mooren "ontoiksi syötyjen" naishahmojen ilmentävän taiteilijan infantiilia kannibalismia ja halua palata takaisin äidin kohtuun. Mooren teos Makaava figuuri; ulkoinen muoto, 1953–1954, Jerusalem.
Freudin korppikotkaksi tulkitsema muoto Leonardo da Vincin maalauksessa Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna.
Michelangelon Mooses, osa Julius II:n hautamuistomerkkiä, 1513-1515.

Psykoanalyyttinen taiteentutkimus perustuu Sigmund Freudin ja Carl Gustav Jungin kirjoituksiin taiteesta ja taiteen luomisesta.[1]

Freudin teoria taiteesta ja unien tulkinnastaMuokkaa

Sigmund Freudin psykoanalyyttisessa teoriassa taiteen tekemisen olemuksesta on keskeistä ristiriita tietoisen ja tiedostumattoman välillä. Freudin mukaan tiedostumattomia primaariprosesseja hallitsi mielihyväperiaate, kun taas tietoinen ajattelu tapahtui sekundaariprosessien, kuten kielen, kautta. Kuvat kuuluivat primaariprosesseihin.[2]

Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan taideteos on sublimaatiota ja todellisen viettityydytyksen korviketta. Tyydyttämättömät toiveet ruokkivat mielikuvitusta. Taiteilijat pystyvät tavallista paremmin sublimoimaan eli muuntamaan vietti-impulssejaan henkiseksi työksi. Täten taide avaa tietä tiedostumattomiin mielihyvälähteisiin. Freud näki taiteella ja unella yhteisiä piirteitä: molemmat ovat visuaalisia ja kumpuavat tiedostumattomista toiveista.[1]

Freud tulkitsi Leonardo da Vincin teoksia taiteilijan lapsuuden psykodynamiikan pohjalta. Leonardon maalauksessa Pyhä Anna kolmantena hän näki synteesin lapsuudesta, johon kuuluivat sekä oma äiti että äitipuoli. Äidin kiihkeä rakkaus herätti Leonardossa narsistisen rakkauden itseään kohtaan, mutta teoksiaan hän taas kohteli kuten isänsä hylkäämällä ja jättämällä ne keskeneräisiksi. Freud näki maalauksessa myös viitteitä da Vincin homoseksuaalisuudesta. Marian vaatteessa on hänen mukaansa nähtävissä korppikotkan hahmo, mikä viittaa passiiviseen homoseksuaalisuuteen.[3]

Tunnettu on myös Freudin psykologis-ikonografinen analyysi Michelangelon Mooses-patsaasta.[4]

VaikutusMuokkaa

Vaikka Freudin tulkinnat esimerkiksi da Vincin taiteesta herättivät kritiikkiä, on käsitys lapsuuden tiedostumattomasta työstämisestä ollut taiteentutkimuksessa keskeistä myöhemminkin. Psykoanalyyttiset vaikutteet myös innostivat tulkitsemaan taiteilijan tuotantoa lapsuuden ja elämänvaiheiden kautta. Yleensäkin biografistinen tapa käsitellä taiteilijan teoksia on saanut voimaa psykoanalyyttisesta taiteentutkimuksesta. Myös ikonografiassa on nähty yhtäläisyyksiä Freudin tulkintoihin, ja tiedostumattoman käsite on vaikuttanut ekspressiivisen symboliikan tulkintaan. Ikonografiassa on samoja symboleja kuin psykoanalyytisessä taiteentutkimuksessa ja molemmat perustuvat tekstiin.[1]

Freudin Unien tulkinta (1899) vaikutti myös taiteen suuntauksiin, kuten surrealismiin. Taiteilijat ovat etsineet kanavaa tiedostumattomaan eri tavoin, kuten Jackson Pollock roiskemaalauksella ja surrealistit erilaisilla automaattitekniikoilla.[1]

Myöhemmistä tutkijoista Jacques Lacan on soveltanut psykoanalyysia, ja Julia Kristeva on ottanut mukaan feminististä näkökulmaa ja sukupuoliteoreettista pohdintaa.[1]

KritiikkiäMuokkaa

Psykoanalyysiin perustuva taiteentutkimus on herättänyt kritiikkiä kulttuurihistoriallista viitekehystä edustavien taidehistorioitsijoiden parissa. Esimerkiksi Ernst Gombrich on korostanut taiteen historiallisuutta ja kulttuurisidonnaisuutta. Taiteessa on hänen mukaansa kyse opituista asioista, eikä taideteos voi välittää taiteilijan tiedostumattomia merkityksiä katsojan tiedostumattomaan.[1]

Monet Freudin tulkinnat oletettujen lapsuuden kokemusten ja perhesuhteiden vaikutuksista on koettu mielivaltaisiksi. Esimerkiksi analyysi da Vincin orpoudesta ja sen vaikutuksista on kyseenalaistettu. Myös Freud myönsi tulkinnoissa olevan fiktiivisiä piirteitä.[1] Monien taidehistorioitsijoiden mielestä myös psykoanalyysin käyttö postuumisti on kiistanalaista siksikin, että seksuaaliset käytännöt ovat olleet erilaisia Leonardon ja Freudin aikana. Vastaavaa menetelmää on myöhemmin soveltanut psykoanalyytikko Laurie Schneider Adams.

Analyyttisen psykologian perustaja Carl Gustav Jung toi esiin Freudin tulkintojen kaavamaisuuden. Ennemminkin on kyse arkkityyppisistä kollektiivisen piilotajunnan välittämistä symboleista, joita esiintyy sekä unissa että taiteessa. Unissa ne ovat Jungin mukaan enemmänkin neuvoa-antavia viestejä.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Taiteen pikkujättiläinen, s. 534–537. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. Freud, Sigmund, 2005: Tiedostumaton. [Das Unbewußte, 1915.] – Murhe ja melankolia sekä muita kirjoituksia, s. 122–157. Vastapaino, Tampere. ISBN 951-768-147-X
  3. Ks. valikoima Uni ja isänmurha.
  4. Ks. valikoima Uni ja isänmurha.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Adams, Laurie Schneider: Art and Psychoanalysis. Icon Editions, New York 1993.
  • Freud, Sigmund: Uni ja isänmurha: Kuusi esseetä taiteesta. (Der Wahn und die Träume in W. Jensens „Gradiva“, 1907; Eine Kindheitserinnerung des Leonardo da Vinci, 1910; Das Motiv der Kästchenwahl, 1913; Der Moses des Michelangelo, 1914; Eine Kindheitserinnerung aus „Dichtung und Wahrheit“, 1917; Dostojewski und die Vatertötung, 1928.) Valikoinut ja suomentanut Mirja Rutanen. Johdanto: Mikael Enckell. Helsinki: Love, 1995. ISBN 951-8978-30-1.
  • Kuusamo, Altti: Psykoanalyyttisesta lähestymistavasta kuvataiteen tutkimuksessa. — Synteesi 3/1984.
  • Oremland, Jerome D.: The Origins and Psychodynamics of Creativity: A Psychodynamic Perspective. International Universities Press, Madison 1997.
  • Sklarew, Bruce 1999: Freud and Film: Encounters in the Weltgeist. – Journal of the American Psychoanalytic Association 4 (47. vsk.), s. 1239–1247.
  • Spector, Jack J.: The Aesthetics of Freud. Praeger, New York 1972.