Psychework

suomalainen yhtye

Psychework on jyväskyläläinen melodista metallia esittävä yhtye. Yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi Ranka Kustannuksen kautta syyskuussa 2016.

Psychework
Tiedot
Toiminnassa 2015–
Tyylilaji metalli
Kotipaikka Jyväskylä, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

J-V Hintikka
Ville Koskinen
Otto Närhi
Antony Parviainen
Konsta Vehkala
Juha Takanen

Entiset jäsenet

Juuso Raatikainen
Jere Kortelainen

Levy-yhtiö

Ranka Kustannus

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia muokkaa

Psycheworkin perustivat aiemmin Machine Meniin kuuluneet laulaja Antony Parviainen ja kitaristi J-V Hintikka. Yhtye sai alkunsa syksyllä 2012 Parviaisen sairastuttua leukemiaan, mistä hän ammensi uutta inspiraatiota musiikin tekemiseen. Keväällä 2013 kaksikko alkoi säveltää musiikkia Parviaisen sairausaikana kirjoittamien tekstien pohjalta.[1]

Virallisesti Psychework esiteltiin marraskuussa 2015, ja tuolloiseen kokoonpanoon kuuluivat myös kitaristi Jere Kortelainen, basisti Ville Koskinen, kosketinsoittaja Otto Närhi ja Swallow the Sunissakin soittava rumpali Juuso Raatikainen.[2] Yhtyeen ensiesiintyminen oli Jyväskylän Lutakossa 15. tammikuuta 2016.[2]

Psycheworkin esikoisalbumi The Dragon’s Year ilmestyi Ranka Kustannuksen kautta 2. syyskuuta 2016.[3] Se sijoittui 18:ksi Suomen albumilistalla.[4]

Jäsenet muokkaa

  • J-V Hintikka – kitara
  • Ville Koskinen – bassokitara
  • Otto Närhi – kosketinsoitin
  • Antony Parviainen – laulu
  • Konsta Vehkala – rummut
  • Juha Takanen – kitara

Entiset jäsenet muokkaa

  • Juuso Raatikainen – rummut
  • Jere Kortelainen – kitara

Julkaisut muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

  • Bullet with My Name  (2016)
  • Hand on Heart  (2016)
  • Tide  (2016)
  • Siege  (2017)
  • Ghost Patrol (2017)
  • Fury And The Beast  (2018)
  • Enemy Inside the Wire (2020)
  • Victorious (2021)
  • Abandoned (2021)
  • Kiova (2023)
  • Interstellar (2023)

Lähteet muokkaa

  1. Silvast, Jaakko: ”En pitänyt kuolemaa edes vaihtoehtona” – haastattelussa vakavan sairauden selättänyt Psycheworkin Antony Parviainen Inferno. 3.11.2016. Pop Media. Viitattu 25.11.2016.
  2. a b Hätinen, Jukka: Terveyden menetys ja uuden kipinän löytyminen – Antony Parviainen esittelee uuden bändinsä Inferno. 5.11.2015. Pop Media. Viitattu 25.11.2016.
  3. Riekki, Matti: Entisten Machine Men -miesten Psychework-bändin debyytti sai teemansa vakavasta sairaudesta Inferno. 9.8.2016. Pop Media. Viitattu 25.11.2016.
  4. Psychework Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 25.11.2016.

Aiheesta muualla muokkaa