Avaa päävalikko

Project Silence on suomalainen, vuonna 2008 perustettu industrial metallia soittava yhtye. Project Silence yhdistelee raskaita sekä melankolisia kitaroita synkkiin electro-industrial henkisiin syntikoihin. Yhtye sekoittaa monia elektronisen musiikin genrejä alternativeen ja metalliin luoden uudenlaista kokeellista metallia. Ajan kanssa yhtyeen musiikki on siirtynyt huomattavasti metallisempaan suuntaan.

Project Silence
Project Silence Kuopion Henry's Pubissa 2012.
Project Silence Kuopion Henry's Pubissa 2012.
Tiedot
Toiminnassa 2008
Tyylilaji aggrotech, industrial metal, trance metal
Kotipaikka Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Delacroix, Laulu, koskettimet, ohjelmointi, musiikki
J, Kitara
S, Kitara
Silve_R, Rummut
Sturmpanzerjäger, Basso

Levy-yhtiö

Sliptrick Records, (Yhdysvallat)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Delacroix perusti Project Silencen virallisesti vuoden 2008 alussa. Tällöin yhtye oli vielä sooloprojekti ja tyyli enemmän industrialia ja aggrotechia. Myöhemmin samana vuonna yhtyeeseen liittyivät Silve R, J ja Mr. Sanderz.

2009 Project Silence alkoi työstää levyä MC Raaka Peen kanssa Osasto-a:ssa. Joulukuussa yhtye julkaisi sivuillaan kappaleen "VOICES".

2010 Yhtye julkaisi uutta materiaalia tulevalta levyltä.[1]

Huhtikuussa 2011 yhtye julkaisi sivuillaan kappaleen "Castlevania II - Bloody Tears remix" ja samana vuonna toinen toukokuuta, The Radio Cafe ReverbNation Indie Music Countdown valitsi yhtyeen nettiradionsa soittoon.[2]

2012 alussa Sturmpanzerjäger liittyi yhtyeeseen.[3] [4] Project Silencen albumi 424 ilmestyi samana vuonna marraskuussa.[5]Albumilla esiintyi vierailevia artisteja kuten Mc Raaka Pee (Stardancer (Raven’s whore) sekä Tuomas Yläkorhola (Pressure__Revolution, Alone (Crushed by Your Lies) ja My Reality). Joulukuussa 2012 Zware Metalen arvosteli 424 albumin 78/100 pisteellä.[6]

Syyskuussa 2013 Project Silence valittiin yhdeksi kuukauden parhaista signaamattomista yhtyeistä About.comissa.[7]

2013 yhtye julkaisi remixin "Keeper (Disease remix)" kotisivuillaan.[8] Samana vuonna yhtye siirtyi studioon nauhoittamaan singleä "One Way To Hell", jonka he julkaisivat joulukuussa 2013. Kesällä 2014 yhtye soitti Kuopio Rockcockissa.

2015 yhtye aloitti toisen albumin nauhoitukset ja julkaisi siltä singlet "Flesh Of The God" 6 kesäkuuta ja "Infection" 24 joulukuuta. Maaliskuussa 2016 yhtye solmi maailmanlaajuisen sopimuksen amerikkalaisen Sliptrick Recordsin kanssa. [9] Helmikuussa 2017 yhtye avasi Melnā Piektdienassa Soilworkin ja Abortedin. Maaliskuussa Mr. Sanderz jätti yhtyeen ja myöhemmin yhtye ilmoitti uudesta kitaristista S. Lokakuussa yhtye teki viikon mittaisen kiertueen Venäjälle.

2018 yhtye aloitti uuden levyn nauhoitukset ja julkaisi ”Infinity” EP:n Sliptrick Recordsin kautta syyskuussa. Yhtyeä lähti kolmen keikan Iso-Britannian mini-kiertueelle jonka lopetti Mammothfestiin Decapitatedin lämmittelijänä.

KokoonpanoMuokkaa

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

  • 424 (2012)
  • Slave To The Machine (2016)

EP:tMuokkaa

  • Infinity (2018)

SingletMuokkaa

  • VOICES (2009)
  • Castlevania II - Bloody Tears remix (2011)
  • Keeper (Disease remix) (2013)
  • One Way To Hell (2013)
  • Flesh Of The God (2015)
  • Infection (2015)

V/A Kokoelma-albumitMuokkaa

  • Sinister Path Promotions - Unsigned / Independent Metal Band Compilation December 2013 (2013)
  • 24 Hours (2014)

DemotMuokkaa

  • Project Silence (2008)

LähteetMuokkaa

  1. [1] mikseri.net.
  2. [2] theradiocafe.com.
  3. [3] projectsilence.info.
  4. Myöhemmin yhtye ilmoitti siirtyvänsä Astral studioon nauhoittamaan albumia Leo Melinin kanssa.[4] metalundeground.com.
  5. [5] metalunderground.com/news.
  6. [6] zwaremetalen.com.
  7. [7] About.com.
  8. [8] projectsilence.info/news.html.
  9. [9] sliptrickrecords.com.

Aiheesta muuallaMuokkaa