Professor Longhair
Henry Roeland Byrd eli Professor Longhair (19. joulukuuta 1918 – 30. tammikuuta 1980) oli yhdysvaltalainen bluespianisti, laulaja ja lauluntekijä. Hän syntyi Bogalusassa, Louisianassa.
Professor Longhair nousi varsin arvostettuun asemaan muun muassa hittiensä "Mardi Gras in New Orleans", "Bald Head", "Tipitina", "Ball the Wall" ja "Big Chief" avuin. Hänen eräänlaiseksi tunnuslaulukseen muodostui joulukuussa 1951 äänitetty vauhdikas "Rockin' with Fess" (Federal 12073).[1] Hän oli Grammy-palkittu ja kuuluu sekä Blues Hall of Fameen että Rock and Roll Hall of Fameen. Ennen muusikon uraansa Longhair yritti tanssijan uraa, mutta kertoo joutuneensa lopettamaan heikon toimeentulon ja terveydentilankin vuoksi.[2]
Hän kävi ja soittikin nuoruudessaan muusikoiden suosimassa Caldonia's Inn -klubissa.[2] Klubilta hän mainitsee bluesmuusikko Salomon Rocksin ja Stormy Weatherin. Nuorempana hän soitteli suureksi osaksi yksin. Hän kierteli pitkin Yhdysvaltoja muun muassa Arizonassa, Coloradossa ja Phoenixissä ja otti vaikutteita tapaamiltaan muusikoilta: meksikolaisilta, espanjalaisilta, kaikilta. Esimerkiksi vuoden 1949 tienoilla unkarilainen rumpali oli opettanut hänelle calypsorytmejä. Hän mainitsee myös rumban. Saamansa vaikutteet hän sekoitti omaksi musiikilliseksi gumbokseen (suomeksi ”keitto”), jota hän piti lähinnä rhythm and bluesina. Bluesin tyylilajina hän sanoo valinneensa esimerkiksi dixieland-jazzin sijasta paremman työtilanteen vuoksi.
Vuoden 1949 paikkeilla Longhair kertoo[2] ottaneensa taiteilijanimensä samalla kun alkoi opettaa muita muusikoita. Tätä ennen hänestä oli käytetty nimiä Fess ja pitkän tukan takia Longhair, ja näistä yhdistämällä saatiin Professor Longhair. Oppilaistaan Professor Longhair mainitsee arvostamansa Dr. Johnin.
Professor Longhair konsertoi Suomessa vuonna 1975 ja samassa yhteydessä hän antoi haastattelun ainakin MUSA-lehdelle.[2] Yhtyeeseen oli vasta liittynyt vaaleaihoinen muusikko Dave Burgle, mikä omalta osaltaan kertoo Longhairin avarakatseisuudesta.
Professor Longhair kuoli sydäninfarktiin New Orleansissa 1980. Allen Toussaint luonnehti häntä "rockin Bachiksi". Matti Laipion laatima muistokirjoitus on julkaistu Blues News -lehden numerossa 2/1980.
Living Blues -lehdissä n:o 26 ja 43 on Professor Longharin diskografia ulottuen vuoteen 1974 asti.[3]
Single-levytyksiä (78 rpm) vuosilta 1949–1957 muokkaa
- "Mardi Gras in New Orleans" / "Professor Longhair's Boogie" (Star Talent 808) 1949
- "Bye Bye Baby" / "She's Got No Hair" (Star Talent 809)
- "Bald Head" (Mercury 8175)
- "Her Mind Is Gone" / "Hadacol Bounce" tai "Oh Well" (Mercury 8184)
- "Curly Haired Baby" (Federal 12061)
- "Rockin' with Fess" / "Gone So Long" (Federal 12073) 1951
- "K.C. Blues" (Federal)
- "East St. Louis Baby" / "Boyd's Bounce" (Wasco 201) 1952
- "Tipitina" (Atlantic 1020)
- "No Buts No Maybes" / "Cry Pretty Baby" (Ebb 101) 1957
- "Misery" (Ebb 106) 1957
- "Baby Let Me Hold Your Hand" (Ebb 121) 1957
Suurin osa kappaleista on mukana vuonna 1981 julkaistulla albumilla Mardi Gras in New Orleans (1949-57) (Nighthawk 108).[1]
Kappaleen "Mardi Gras in New Orleans" tunnetuin versio on singlellä Ron 329.[1]
Kappale "Hadacol Bounce" jouduttiin poistamaan markkinoilta, koska sen katsottiin sisältävän lääkemainontaa.[1]
Albumeita muokkaa
- 1974 Rock & Roll Gumbo (Blue Star) ransk.
- 1975 Live on the Queen Mary (Harvest 4086)
- 1980 Crawfish Fiesta (Sonet 830, Alligator 4718)[3]
- 1981 Mardi Gras in New Orleans (1949-57) (Nighthawk 108)
Lisäksi Atlantic-LP:llä SD-7225 on koko Atlantic-tuotanto yhtä kappaletta lukuun ottamatta.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Juhani Ritvanen: Levyarvostelu. Blues News, 1981, 14. vsk, nro 6, s. 25–26. Helsinki: Suomen Afroamerikkalaisen Musiikin Yhdistys r.y..
- ↑ a b c d Wesley: Professor Longhair haastattelu. MUSA, 1975, 4. vsk, nro 10, s. 22. Helsinki: Musa-kustannus.
- ↑ a b Pertti Nurmi: Levyarvostelu. Blues News, 1980, 13. vsk, nro 4, s. 35. Helsinki: Finnish Blues Society r.y..